Uusimmat

Ensituntumat Total War: Pharaoh vie pelisarjaa toivottuun suuntaan

12.09.2023 20:00 Joonas Pikkarainen
Total War: Pharaoh

Kuva: © Sega

Total War: Pharaoh tuo viimein tuntuvia muutoksia emosarjaan, mutta ne on saatettu tehdä hauskuuden kustannuksella.

Noin parin vuoden sykleissä julkaistava Total War -pelisarja on pitänyt strategiapelien ystävät tyytyväisinä jo vuodesta 2000 lähtien. Creative Assemblyn kehuttu pelisarja ei ole liioin poikennut uriltaan vuosikymmenten saatossa, mutta toisaalta saman lajityypin edustajia ei ole edes yhden käden sormilla laskettavaa määrää liikenteessä. Ja koska edellinen osa Total War: Warhammer III julkaistiin viime vuonna, on aika varautua jo seuraavaan.

Loppuvuodesta julkaistava Total War: Pharaoh palauttaa pelisarjan takaisin historiaan ja vie pelaajat nimensä mukaisesti muinaiseen Egyptiin ja sen lähiympäristöön. Muropaketti pääsi testaamaan uutukaisen kampanjaa sen ensimmäisen 50 vuoron ajan. Pelisarjaan perehtyneet tietävät, ettei tuona aikana ennätä raapaista kuin strategiapuolen pintaa, mutta ennakon perusteella tuotosta ollaan viemässä mielenkiintoiseen – ja kaivattuun – suuntaan.

Total War: Pharaoh tuo emosarjaan useita kokeellisessa Total War Saga -sivusarjassa esiteltyjä mekaniikkoja, jotka tuovat tuttuun pelikokemukseen nyansseja. Näihin lukeutuvat muun muassa useat eri resurssit, laajemmat poliittiset juonittelut sekä monipuolisempi progressio, jotka tekevät pelin strategisesta puolesta entistä tuhdimman. Mahdollisesti jopa liian tuhdin, jos totta puhutaan, joskin varaan tältä vapauden muuttaa mieltäni testattuani lopullisen julkaisun.

Tuorein osa tuntuu kuitenkin hukkuvan tekemisen alle, mikä poikkeaa pelisarjan aiemmista osista jossain määrin. Vaikka suurille linjoille tarkoitettu strateginen karttapuoli on ollut jo pitkään nautinnollista puuhaa, se muuttuu pidemmän päälle vuoron päättämispainikkeen hakkaamiseksi seuraavaa keksintöä, rakennusta tai armeijaa odotellessa.

Total War: Pharaoh

Kuva: © Sega

Total War: Pharaoh pyrkii estämään tämän jakamalla etenemisen kuuden vuoron mittaisiin vuosiin, joiden aikana pelaaja pystyy juonittelemaan muiden päiden menoksi keräämällä poliittista valtaa. Tätä pystyy hyödyntämään muun muassa yksiköiden värväämiseen, toisten hallitsijoiden mustamaalaamiseen tai jopa salamurhaamiseen, jolloin yllättäen tyhjentyneeseen hallitsijapestiin voi hakea itse. Näitä voi kuitenkin tehdä vain kaksi kertaa vuorossa, kunnes tilanne nollataan aina vuoden päätteeksi.

Tämä johtaa siihen, että optimaalisesti pelatakseen pelaajat saavat yhden ylimääräisen lisäaktiviteetin hoidettavakseen ennen vuoron päättymistä. Tämän voi tietenkin sivuuttaa halutessaan, mutta käytännössä se tietää myös ilmaisen rahan ja muiden etujen menetystä. Kyseessä ei ole myöskään ainoa ylimääräinen lisävalikko, jota pelaaja voi aktiivisesti hyödyntää edukseen. Vastaavanlaisella mekaniikalla toimii myös uusi perintöpolku, jonka avulla jälkensä voi jättää historiankirjoihin suurena valloittajana, kauppiaana tai rakentajana – puhumattakaan tietty jo niistä lukuisista aikaisemmista Total War -mekaniikoista, jotka pelistä löytyy jo entuudestaan.

Ensitestin perusteella kokemus uhkaakin hukkua jatkuvan mikromanageroinnin alle, kun yhdestä valikosta pompitaan jatkuvasti toiseen optimoidakseen valtakuntaa mieleisekseen. Vaikka lisäsälä tuntuu mielekkäältä ja tuo peliin konkreettista lisää, varsinainen pelattavuus jää helposti järjestelmäkikkailun jalkoihin. Enkä ole täysin varma, tekeekö kokemus pelaamisesta sen hauskempaa.

Total War: Pharaoh

Kuva: © Sega

Onneksi Pharaohissa on myös runsaasti muutakin koettavaa, ja pohjimmiltaan se toimii edelleen yhtä jouhevasti kuin Total War -peleiltä voi odottaa. Erityisesti useisiin eri resursseihin jakautuva talous on kaivattu lisä strategiapuoleen, sillä nyt rakennuksia saati yksiköitä ei voi tehdä täysin mielivaltaisesti. Esimerkiksi Ramses III:lla pelatessa kivilouhoksia ei löytynyt lähimailtakaan, jolloin oman valtakunnan infrastruktuuria ei juuri kasvatettu ilman tuntuvia valloituksia tai diplomaatin lipevyyttä. Tämä tuo peliin runsaasti kaivattua strategisuutta, sillä isokin valtakunta saattaa olla tuomittu, jos alueella ei ole lainkaan kiveä tai pronssia kaupunkien tai eliittiarmeijan ylläpitämiseksi.

Tämän tärkeys näkyy eritoten kampanjan ensimmäisten vuorojen aikana, mutta saattaa muuttua yhdentekeväksi omien rajojen kasvaessa loppupeliä lähestyessä.

Muutoin hallinnointi näyttäisi tukeutuvan pelisarjan tuttuihin pilareihin, joita ei ravistella liiaksi. Suurkaupunkien rinnalla pelialue on jaettu tällä kertaa pienempiin etuvartioasemiin, joihin voi rakentaa joko temppeleitä, puolustusta tai maatiloja, jotka antavat erinäisiä bonuksia. Jumalat ovat aikakauden kulttuurille niin ikään tärkeitä, ja omat johtajat voi nimittää tiettyjen jumalten välikappaleiksi saaden lisäbonuksia itselleen ja valtakunnalle. Tekemistä, hallinnointia ja puuhattavaa tuntuu siten riittävän varsin runsaasti.

Total War: Pharaoh

Kuva: © Sega

Taktinen puoli jatkaa jo entuudestaan äärimmilleen hiotun mekaniikan hyödyntämistä ja tarjoaa tuttuun tapaan loistavan strategista toimintaa. Pronssikauden yksiköiden osalta variaatiota ei ole niin paljoa kuin pelisarjan muissa osissa, mutta muun muassa yksiköiden panssarointi vaikuttaa tällä erää huomattavasti näiden jaksamiseen taistelukentällä. Pohjimmiltaan touhu toimii tosin edelleen kivi, paperi, sakset -pelin säännöillä.

Pharaoh esittelee tosin tällekin puolelle muutamia uusia jippoja, kuten muuttuvat sääolosuhteet. Paahtava kuumuus saattaa esimerkiksi muuttua kesken taistelun hiekkamyrskyksi, jolloin yksiköiden kantama pienenee lähes olemattomaksi. Dynaamisesti muuttuvat ilmiöt tuovat siten touhuun vaihtelevuutta ja yllätyksellisyyttä, jotka saattavat vaikuttaa taistelun kulkuun radikaalistikin.

Total War: Pharaoh onkin mielenkiintoinen tuttavuus, sillä se vaikuttaisi olevan muutosten osalta kenties monipuolisin pelisarjan osa pitkään aikaan. Samaan aikaan kehittäjät ovat saattaneet tehdä kokemuksesta jopa liian tuhdin, mikä alkaa kääntyä pelaamisen hauskuutta vastaan. Ensitestin antama kokemus olikin ristiriitainen, sillä vaikka Pharaohissa oli todella paljon hyvää, se uhkasi työntää luotaan silkalla tekemisen paljoudellaan. Nähtäväksi jää, kummalle puolelle vaakaa lopullinen peli kallistuu.

Total War: Pharaoh julkaistaan PC:lle lokakuussa 2023.

Joonas Pikkarainen

"Olen lähetellyt outoja raaputuksiani peleihin ja elokuviin liittyen Muropakettiin vuodesta 2018 alkaen. Läpi elämäni jatkunut intohimo on jostain syystä kiinnostanut myös TechRadarin, Pelaajan, IGN:n, KonsoliFIN:in ja muiden medioiden lukijoita, jotka ovat saaneet sietää turinoitani jo toista vuosikymmentä. Kun en kirjoita peleistä, elokuvista ja/tai teknologiasta, käytän kaiken vapaa-aikani näiden parissa. Pääväylien lisäksi meikäläistä voi seurata myös useimmissa sometileissä tunnuksella @Pjorkkis."

Muropaketin uusimmat