Fallout 3 (PC, PS3, 360)
Fallout 3 on peli, josta on puhuttu ja taisteltu jo ennakkoon paljon. Monet ovat odottaneet peliä palavan innon vallassa, toiset taas ovat lytänneet sen jo ennakkoon näkemättä koko teosta, koska se ei ole aito Fallout.
Oli peli sitten aito mikä tahansa, se on kiistämättä eräs vuoden parhaista roolipeleistä ja yrittää pahuksen paljon. Aina se ei aivan onnistu, mutta pääasiassa kuitenkin.
Fallout-sarjan peleillä on pitkät juuret modernin PC-pelaamisen historian hämärissä. Kaikki 90-luvulla PC:llä pelanneet muistavat varmasti seikkailunsa ydinsodan jälkeisessä maailmassa, jossa hirvittävä väkivalta, hyvä huumori ja tiukka pelattavuus törmäsivät yhteen aiheuttaen megatonnien pelipommin. Tai pommit, sillä jatko-osa oli vielä parempi.
Tämän jälkeen Fallout-sarjalla on mennyt hieman heikommin, sillä vaikka Fallout Tactics oli vielä viihdyttävä peli, viime vuosina tarjolla on ollut vain pettymyksiä, lykkäyksiä ja peruutuksia. Tästä johtuen Fallout 3:een on kohdistettu mieletön määrä toiveita, joista monet ovat täysin epärealistisia. Voiko peli mitenkään yltää ennakko-odotusten tasolle? Onko sillä lopulta mitään väliä?
Sienipilven varjossa
Kaikki Fallout-pelejä pelanneet tietävät, että tulevaisuus on synkkä. Itse asiassa se on niin synkkä, että edes pelkkä iso alkukirjain ei riitä. Se on SYNKKÄ. Ydinsota tuli ja romutti amerikkalaisen unelman, jättäen jälkeensä vain kauhua, kuolemaa ja kärsimystä… Paitsi holveissa, maan alla, elettiin uutta unelmaa. Ihmiskunnan parhaat, fiksuimmat ja taitavimmat ruskeakielet sinetöitiin jättimäisiin holvikaupunkeihin odottamaan laskeuman häviämistä, jotta ihmisrotu voisi taas elää sillä parhaalla tavalla: Amerikkalaisella tavalla.
Kaikki ei kuitenkaan mennyt nappiin, sillä holvi-projekti epäonnistui. Vaikka ihmiset säästyivät (pääasiassa) hengissä, holvien tulevaisuus on täynnä ongelmia. Tästä johtuen seikkailija toisensa jälkeen joutuu astumaan sinetin läpi maailmaan, jota sisäpuolella on luultu täysin kuolleeksi. Voi sitä yllätystä, kun ydintuhon jälkeisestä erämaasta löytyykin jos jonkinlaista elämää!
Tämän elämän kohtaaminen on aina ollut Falloutin parhaita puolia, kohtasipa sen sitten miten halusi. Pelit ovat nimittäin olleet aina todellisia roolipelejä, joissa pelaaja saa tehdä omat ratkaisunsa, valita oman kohtalonsa ja vaikuttaa koko maailman lopputulokseen. Vaikka Fallout 3 uudistaa paljon ja heittää vielä enemmän romukoppaan, tästä se ei tingi. Peli on yhä roolipeli suurella R:llä.
Pelaajan mahdollisuudet vaikuttaa maailmaan ovat myös valtavat. Yksittäiset ihmiskohtalot ovat toki arkipäivää, mutta harvassa pelissä voi halutessaan pyyhkäistä ydinpommilla kokonaisen kaupungin pelimaailman kartalta. Teki mitä teki, vaikutukset ovat kauaskantoisia ja usein yllättävän kivuliaita.
Uutta ja vanhaa
Ennen vuoropohjaisten ja isometristen Fallout-pelien siirtäminen moderniin aikaan pelotti ennakkoon monia. Onnistuuko se? Onko se yleensä edes mahdollista? Rehellisyyden nimissä on todettava, että Fallout 3 ei keksi roolipelien pyörää uudelleen, vaan se on hyvässä ja pahassa mielessä Oblivion uusilla grafiikoilla, aseilla ja pienillä virityksillä varustettuna. Monille jo pelkästään tämä riittänee syyksi ostaa peli.
Oblivion-tausta tarkoittaa muutamaa asiaa. Pelimaailma on ensinnäkin suunnaton ja huikean komea. Vaikka Oblivionin vihreät kukkulat ja jättikokoiset metsät ovat vaihtuneet harmaiksi raunioiksi ja romutetuiksi leikkikentiksi, dramaattinen efekti on yhtä komea. Kun pelaaja nousee kenties pelihistorian nokkelimman intro-osion jälkeen ensimmäistä kertaa Vault 101:n ovelle ja näkee edessään horisonttiin asti piirtyvät Washingtonin rauniot, efekti on henkeäsalpaava.
Tämä alkukoukku ei myöskään päästä heti otteestaan, sillä toisin kuin monissa muissa roolipeleissä, Falloutin maailma on täynnä sisältöä. Se ei ole satunnaisesti generoitu, vaan täynnä kaupunkeja, henkilöitä, tehtäviä ja pieniä yksityiskohtia, jotka kertovat omia tarinoitaan ydintuhon jälkeisestä maailmasta.
Se tarkoittaa myös runsasta taistelua. Tämä ei toki ole Falloutissa uutta, mutta aiemmin on menty tiukan strategisesti ja vuoropohjaisesti. Nyt taistelu on pääasiassa tosiaikaista. Efektistä voidaan olla monta mieltä, itse tyydyn toteamaan että tosiaikainen taistelu toimii riittävän hyvin. On turha odottaa mitään Call of Duty 4:n tasoista räiskintäelämystä, mutta pienistä alkuvaikeuksista huolimatta taistelu sujuu sen verran mallikkaasti, ettei se pilaa elämystä.
Mukana on myös viittaus menneeseen aikaan VATS-systeemin avulla. Nappia painamalla pelaaja voi pysäyttää taistelun kulun ja tähdätä laukauksiaan vihollisten tarkkoihin ruumiinosiin. Osumat ratkaistaan puhtaasti pelaajan ominaisuuksien avulla ja jälki on yleensä hirvittävää. Koko taistelua ei voi kuitenkaan juustottaa läpi VATSin avulla, sillä jokainen ammuttu laukaus kuluttaa toimintapisteitä, jotka palautuvat vain reaaliajassa tetsailemalla.
Jälleen pienten alkukankeuksien jälkeen systeemi toimii – riittävän hyvin. VATSilla saa aikaan hillitöntä tuhoa kun esimerkiksi rynnäkkökiväärin sarja osuu vihollista kriittisesti päähän ja repii koko kallon hartioilta. Tosiajassa taisteleminen on paljon vaikeampaa ja saa olla melkoinen guru, jos meinaa lonkalta osua tiettyihin ruumiinosiin. Puolet tasapainottavat toisiaan ja taistelu tuntuu koko ajan jännittävältä ja vaaralliselta.
Roolipelien aatelia
Siihen, että Fallout 3 ei tarjoa Call of Duty 4:n tasoista räiskintäkokemusta on hyvä syy: kyse ei ole räiskintäpelistä, vaan puhtaasta roolipelistä. Pelaaja kehittää hahmoaan haluamaansa suuntaan ominaisuuksia, kykyjä ja erikoistaitoja ostelemalla. Kokemustasot karttuvat ja pelaaja muovautuu haluamaansa suuntaan.
Joku on hirvittävä sotakone, joka kestää vahinkoa ja osaa räiskiä millä tahansa aseilla. Toinen taas on sulavakielinen kelmi, joka ylipuhuu vaikka housut papin jalasta. Tai jotain siltä väliltä. Valinta on vapaa ja mikä tärkeintä, peli toimii siitä huolimatta.
Kaikkiin tehtäviin on ainakin pari, yleensä vielä useampia ratkaisuja. Looginen ajattelu ja kelmeily palkitaan, mutta yhtä hyvin pärjää myös pistämällä aivonsa narikkaan ja vastaantulijat jäihin. Tämä onkin selkeästi Fallout 3:n suurin vahvuus. Peli pitää koukussaan, koska se jaksaa jatkuvasti yllättää, palkita ja kannustaa.
Kolikon kääntöpuolella se jo mainittu Oblivion-tausta tuo mukanaan ongelmia, jotka ovat pitkälti samoja kuin parin vuoden takaisessa fantasiapelissä. Mielettömän monimutkaisten rutiinien varassa pyörivä pelimaailma napsahtaa välillä, jolloin pelaajaa tervehditään vaikka taivaalta putoavalla robotilla tai muilla epäloogisilla yllätyksillä.
Pelin grafiikka on myös hieman kaksipiippuinen juttu. Maisemat ovat huikean kauniita, pelihahmot taas yksityiskohtaisia, mutta voi sitä animaatiota. Oblivion-veteraanit tietävät, mistä puhun, kun naputan välillä töksähtelevistä ja typerän näköisistä animaatioista.
Tästä huolimatta tekniikalle pitää nostaa hattua, sillä Fallout 3 on melkoinen peto alustasta riippumatta. PC-versio on toki kaikkein kauneimman näköinen, mutta vain mikäli konehuoneesta löytyy muskelia. Konsoliversiot tarjoavat myös hemaisevan kauniin ja pehmeästi pyörivän pelikokemuksen. PC:ltä ja 360:lta löytyy täysi valikoima saavutuksia, jotka on valittu ja suunniteltu hyvin. PlayStation 3 jää ainakin toistaiseksi ilman.
Vuoden parhaimmistoa
Fallout 3 oli äärimmäisen vaikea peli arvosteltavaksi. Sen sisältö on rautaa, siitä ei ole kahta kysymystäkään. Käsikirjoitus on mainio, tehtävät ovat mielenkiintoisia, maailma on kaikessa harmaudessaan kiehtova ja mikä tärkeintä, pelaaja tuntee oikeasti vaikuttavansa sen kohtaloon ja tapahtumiin.
Teknisesti peli jättää kuitenkin toivomisen varaa. Pelaaminen ei ole aina niin nautinnollista kuin se voisi olla, kiitos töksähdysten, töppäysten ja lapsusten. PC-versio kärsii ainakin toistaiseksi melko useista kaatumisista ja töksähtelyistä, joskin tuuri vaikuttaa: itse olen pelannut iloisissa tunnelmissa, monet muut taas eivät lainkaan, koska peli ei vain toimi.
Näiden kahden puoliskon tasapainottaminen ja punnitseminen on haastava tehtävä. Jotkut pystyvät elämään teknisten töksähtelyjen kanssa, toiset eivät. Minun kirjoissani rautainen sisältö on sen arvoista, että olen valmis kestämään välillä hölmöilevät kaupunkilaiset, töksähtelevän skriptauksen ja hölmöt animaatiot.
Tätä taustaa vastaan pidän Fallout 3:a todellisena huippupelinä. Pelin huumori, maailma ja ratkaisut tuntuvat oikealta Falloutilta. On vaikea sanoa, onko peli parempi vai huonompi Fallout kuin vanhat legendaariset pelit, niin erilaisista ja eri aikakautena tehdyistä peleistä on kyse. Sen voin kuitenkin sanoa, että peli siirtää hienosti alkuperäisen ideansa nykyaikaan ja onnistuu tarjoilemaan erään vuoden tiukimmista pelikokemuksista.
Tekijä: Bethesda Game Studios
Julkaisija: Bethesda
Testattu: PC, Xbox 360
Saatavilla: PC, PlayStation 3, Xbox 360
Laitevaatimukset: Windows XP/Vista, 2,4 GHz Pentium IV, GeForce 6800 tai parempi näytönohjain 256 Mt keskusmuistilla
Pelaajia: 1
Pelin kotisivu: http://fallout.bethsoft.com/
Miikka Lehtonen
Lisää aiheesta
Fallout 3 – klassikkoseikkailun uusi tuleminen (osa 1)
Fallout 3 – apokalyptistä räiskintää seikkailun varjossa (osa 2)
Fallout 3 – avointa seikkailemista ja mustaa huumoria (osa 3)
Fallout 3 – haastattelussa Bethesdan Pete Hines
Wiikon wanha: Wasteland, Falloutien esi-isä
Lue myös
Hellboy: The Science of Evil (PS3, 360)
