Ghost Pirates of Vooju Island (PC)
Kuvitelkaapa mielessänne ”osoita ja klikkaa” -tyylinen seikkailupeli, josta löytyy merirosvoja. Eikä vain merirosvoja, vaan myös voodoota ja epäkuolleita. Kyllä vain, näinä Monkey Island -sarjan renessanssin aikoina moinen kuulostaa enemmän kuin vähän muiden ideoilla rahastamiselta.
Kun asialla on yksi alkuperäisen Apinasaaren suunnittelijoista, Bill Tiller, voidaan samasta kaivosta ammentaminen antaa anteeksi. Mutta onko Ghost Pirates of Vooju Islandista Monkey Islandin haastajaksi?
Lajityypin ystävät muistavat varmasti vuonna 2008 julkaistun vampyyriaiheisen seikkailun A Vampyre Tale. Oikein mukava, mutta rumasti kesken jäänyt tarina sai monet odottamaan malttamattomina jatkoa.
Saman firman uutukainen, Vooju Island, herättääkin kysymyksiä jo pelkällä olemassaolollaan. Missä viipyy Mona De Lafitten tarinan huipennus? Ajoiko rahapula sivuraiteille, vai iskikö äkillinen piraatti-inspiraatio? Huoli pois, A Vampyre Story 2 on tulossa, mutta sillä välin on syytä katsastaa, kestävätkö aavepiraatit eDomen testipenkissä.
A Ghost Pirate Story
Tarinassa on tällä kertaa kolme sankaria. Vanha ja viisas(?) vooju-tohtori Papa Doc, lihava merirosvokokki Blue Belly ja suorastaan naurettavan avokauluksinen merirosvoneito Jane Starling. Vooju on muuten pelin oma versio voodoosta.
Kolmikko joutuu eroon ruumistaan ilkeän merirosvokapteenin ja kieron voojunoidan juonen seurauksena. Kuolema ei kuitenkaan ole lopullinen, muutenhan peli jäisi sangen lyhyeksi. Aineettomiksi aaveiksi päätyneet sankarit joutuvat lyömään ektoplasmaa tihkuvat päänsä yhteen palauttaakseen aineellisen muotonsa ja kampittaakseen kieron roistokaksikon katalat juonet.
Pelijärjestelmä on pääpirteissään tuttu A Vampyre Storystä. Jokainen ruutu suorastaan pullistelee hotspotteja, joita voi katsella, jututtaa tai koskettaa. Seikkailupelien vakiovaruste, inventaario, löytyy myös. Se ei kuitenkaan täyty muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta esineistä vaan ideoista.
Jos huoneessa on esimerkiksi raskas patsas, voidaan siitä poimia mukaan ajatus. Kun toisaalla sitten eteen sattuu jotain, jota tahtoisi kyseiseen patsaaseen kokeilla, voidaan ees taas juoksemisen sijaan käyttää tätä talletettua inspiraatiota. Tällöin pelihahmo osaa tehdä halutut temput automaattisesti. Käytännössä toiminta ei kuitenkaan eroa juurikaan perinteisemmästä inventaariosta.
Kolmin aina kaunihimpaa
Kolme sankaria luo mielenkiintoisia pelillisiä mahdollisuuksia. Harmi kyllä ne jätetään pääosin käyttämättä. Peli jakaantuu kahteen pidempään episodiin sekä melko lyhyeen finaaliin. Jokaisella hahmolla on oma tehtävänsä episodin sisällä ja tarvittaessa ohjattavaa hahmoa voi vaihtaa vaikka kesken kaiken.
Yhteispeli mahdollistaisi vaikka minkälaisia puzzleja. Valitettavasti sitä ei vaadita, sen sijaan jokainen sankari etenee omassa pienessä tarinan osassaan ilman, että teoilla olisi suoraa vaikutusta kumppaneihin. Ratkaisu tuntuu luvalla sanoen köyhältä etenkin, kun muistelee lukuisia usean hahmon yhteistoimintaa hyödyntäviä seikkailupelejä.
Jotain hyötyä kavereistakin sentään on. Kolmikon kärsimä kirous liittää sankareiden sielut toisiinsa niin, että he pystyvät kommunikoimaan keskenään ja näkemään toistensa toimet. Tätä hyödynnetään useammassakin sellaisessa puzzlessa, jossa ohjattava henkilö joutuu kysymään neuvoa kumppaneiltaan, koska oma osaaminen ei riitä esimerkiksi vooju-kielisen tekstin lukemiseen.
Valitettavasti tämä on arviolta omaperäisintä, mitä Vooju Islandilta voi puzzlerintamalla odottaa. Valtaosa pulmista edustaa ääriperinteistä ”keksi mitä kahta esinettä on käytettävä toisiinsa”-lajityyppiä. Innovatiivisemmat ongelmat on laskettavissa yhden käden sormilla, kun samanaikaisesti esimerkiksi Telltale Games pyrkii rikkomaan vanhaa kaavaa jokaisessa uudessa pelissään.
Ongelmien yksinkertaisuus näkyy myös helppoutena. Itse pulmat ovat läpihuutotavaraa, vaikeuksia syntyy lähinnä hotspottien verrattain suuresta määrästä ja huonosta suunnittelusta. Ainoat varsinaiset jumiutumiset johtuivat tilanteista, jossa pelihahmo ilmaisi ehdottomasti, ettei jokin esine voisi vähempää kiinnostaa vain muuttaakseen mieltään mystisesti jonkin toisen toiminnon jälkeen. ”Ei vielä, mutta myöhemmin” -viesti, jota kyllä viljellään pelin aikana useasti, olisi pelastanut näissäkin paikoissa.
Välityön makua
Aidan yli matalasta päästä kipuava puzzlesuunnittelu on vain osa ongelmaa. Koko Ghost Pirates haiskahtaa pahasti välityöltä. Pelin tarina on yllätyksetön, mutta ei sentään aivan kehno. Huumori on väljähtynyttä ja ääninäyttely pahimmillaan nolostuttavaa. Taustat ovat epätarkkoja ja hahmomallinnuksessa on keskitytty eloisien kasvojen sijasta enemmän sankarittaren rintavarustuksen fysiikanmallinnukseen.
Viimeistelemättömyys näkyy myös teknisinä ongelmina. Ajoittaiset selittämättömät kaatuilut ärsyttävät ja ainakin testikierroksella erään pelin alueen grafiikat olivat tyystin sekaisin. Jatkuvat lyhyet lataustauot katkovat myös tarinankerrontaa ikävästi.
Kyllä Ghost Pirates of Vooju Islandin silti pelaa läpi pahimpaan seikkailunälkään. Onhan markkinoilla nähty monen monta rutkasti huonompaakin suoritusta. Pelistä paistaa kuitenkin läpi ikävä innottomuus, joka siirtyy väistämättä myös näppäimistön ja selkänojan väliin. Toivottavasti tuleva A Vampyre Story 2 palauttaa taas ilon Bill Tillerin tiimin tekemiseen.
Tekijä: Autumn Moon Entertainment
Julkaisija: DTP Entertainment
Testattu: PC Windows 7, Phenom 9850+, 3 Gt muistia, Radeon HD4870 X2
Saatavilla: PC
Laitevaatimukset: Windows 2000/XP/Vista/7, 1,6 Ghz prosessori, 256 Mt näytönohjain, 1 Gt muistia, 4 Gt kiintolevytilaa
Pelaajia: 1
Pelin kotisivu: http://www.ghost-pirates.de/start.php
Juho Anttila
Lue myös
Lego Harry Potter: Years 1-4 (PC, PS3, Wii, Xbox 360)
Halo Reach ja polttobailut – testasimme Firefight-moninpeliä
Fallout: New Vegas – ensikosketuksessa apokalyptinen uhkapeli
