Infinite Undiscovery (360)

05.09.2008 17:50 Tero Lehtiniemi

JRPG-genren edustus uuden sukupolven konsoleilla on vielä kehno. Ainoat vakavasti otettavat edustajat löytyvät Microsoftin Xbox 360 -konsolilta. Lost Odyssey, Eternal Sonata ja Blue Dragon ovat kyllä olleet laadukkaita, mutta niiden innovaatiot ovat rajoittuneet lähinnä graafiseen hiomiseen.

Vaikka olenkin JRPG-maanikko, on näistä peleistä kukin omalla tavallaan jättänyt olon vähän tyhjäksi. Niinpä odotin Star Oceanista ja Valkyrie Profileista tutun tekijäporukan Infinite Undiscoveryä kuin kuuta nousevaa. Ankeasta ennakkohypestä huolimatta harvat julkaistut trailerit näyttivät todella lupaavilta. Mitä valmiista pelistä sitten jäi käteen?

Infinite Undiscoveryn tarinan lähtökohta on kiehtova. Nimettömässä fantasiamaailmassa pahojaan tekevä Order of Chains pyrkii kahlitsemaan taivaalla killuvan kuun planeettaan kiinni jättimäisillä ketjuilla. Ketjut tuovat mukanaan mörköjä, pahuutta, epäjärjestystä ja kaikkea muuta ikävää. Maailman pelastaja on Sigmund, kiiltävässä haarniskassaan ketjun toisensa jälkeen katkova punapäinen Vapauttaja.

Pelin päähenkilö on pelkurimainen ja hieman yksinkertainen huilisti Capell, joka ikäväkseen näyttää tismalleen Sigmundilta ja joutuu kahlekuninkaiden vangitsemaksi. Sattuman kautta Capell pääsee vapaaksi ja hieman vastentahtoisesti päätyy Sigmundin porukan jatkoksi. Matkan varrelta ei puutu hurjaa meininkiä tai juonenkäänteitä, ja sankariporukan kokokin kasvaa parhaimmillaan lähemmäs kahtakymmentä.

Pahan alku ja juuri

Inifinite Undiscoveryn suurin ongelma on sen alku. Intoa puhkuva pelaaja saa nimittäin heti kättelyssä aikamoisen tällin päin naamaa. Toisin kuin kaikista muista Xboxin japsiropeista, Infinite Undiscoverystä ei löydy japaninkielistä ääniraitaa. Epäsynkissä puhuvat innottomat ääninäyttelijät vievät mielen jonnekin kauas ennen Final Fantasy kymppiä. Lisäksi pelin pari ensimmäistä aluetta ovat lievästi sanottuna masentavia.

Typerä pakojakso, ehkä maailman ankein saattotehtävä ja lähinnä Child’s Play -nuket mieleen tuovat Palom & Porom-kopiot suoraan helvetistä meinasivat masentaa lähes kaiken sietävän allekirjoittaneenkin. Jos peli pitäisi tuomita parin ensimmäisen tunnin perusteella, päätös olisi aika tyly.

Sitten tapahtuu Ihme. Tuntuu kuin vanha tekijätiimi olisi heivattu Mariaanien hautaan ja tilalle hommattu oikeita osaajia. Tärkeimpien päähenkilöiden ääninäyttelijöiden kemiat alkavat yhtäkkiä toimia ja eikä englannin vääntäminenkään haittaa enää yhtään. Helvetinkaksoset siirretään kauemmas sivuun ja masokisteille suunnatut, typerästi toteutetut hiiviskelyjaksot korvataan JRPG-mittakaavassa massiivisilla joukkotaisteluilla. Tylsät ja rumat maisematkin vaihtuvat komeisiin, laajoihin ulkotiloihin ja idyllisiin kaupunkeihin.

Pelin hahmogalleria on kompromissien summa. Koska sankariporukkaan kuuluu parhaimmillaan lähes kaksikymmentä soturia, eivät kaikki näistä pääse kehittymään tai edes kovin hyvin esille. Tämä ei toisaalta haittaa, sillä pääosassa on Capellin kehittyminen vastuuntunnottomasta pelkurista sankariksi, mitä ydinporukka tukee hyvin. Henkilösuhteista ei puutu jännitteitä eikä tarinasta draamaa.

Kohti uutta aikaa

Star Ocean: Till the End of Time on ollut tekijätiimin mielessä vahvasti. Kaupunkeihin liikutaan laajoilla kartoilla, mikä aluksi toimii ja luo maailmasta eeppisen vaikutelman. Valitettavasti Dragon Quest VIII:sta tai Final Fantasy XII:sta poiketen kaupunkien välistä matkaa nopeuttavia apuvälineitä ei ole tarjolla heti kättelyssä, joten jo vierailtuihin paikkoihin palaaminen on vaivalloista. Onneksi tälle on harvemmin tarvetta.

Taistelu on reaaliaikaista ja tapahtuu varsinaisilla pelikartoilla. Vihollisryhmät seisoskelevat paikallaan tai nahistelevat keskenään, ja näiden yllättäminen palkitaan vahinko- ja kokemuspistebonuksilla. Vastaisesti yllätetyksi joutuminen tuo omat rangaistuksensa. Laajasta sankariryhmästä huolimatta pelaaja voi kontrolloida ainoastaan Capellia, joskin maksimissaan kolmen joukkuetoverin käskyttäminen onnistuu joko parannuspyynnöllä tai valitettavan vaikeakäyttöisellä linkitettyjen taitojen järjestelmällä. Tällä saralla olisi voitu ottaa mallia esimerkiksi Tales-sarjan peleissä.

Neljän hengen ryhmässä monipäinen sankarijoukko ei pääsisi kovin hyvin esiin. Niinpä tästä päästäänkin asian ytimeen: joukkotappeluihin. Merkittävässä osassa juonitappeluita tehtäväalueilla häärii jopa kaksitoista sankariryhmän jäsentä. Kaksi erillistä joukkuetta toimivat pelaajan tukena suorittaen omia tehtäviään, vieläpä yllättävän fiksusti. Rähinöissä on oikeaa sotimisen meininkiä, ja tällä saralla sydämeni oli ensimmäisen kunnon tappelun jälkeen menetetty.

Tappelu itsessään on yksinkertaista. Nopeiden ja vahvojen hyökkäysten yhdistämisellä saa aikaiseksi erilaisia yhdistelmähyökkäyksiä ja kokemuksen kertymisen kautta saatavia erikoisiskuja. Suurimmaksi ongelmaksi jää menutila, joka ei taistelun keskellä keskeytä peliä. Tämä ei kuulosta niin vakavalta jutulta kuin voisi kuvitella: tekoälysankarit toimivat varsin fiksusti ja parantavat aina pyydettäessä yhdellä napin painalluksella.

Capellin mukanaan kantamalla huilulla voi luritella erilaisia enemmän tai vähemmän hyödyllisiä kappaleita, jotka esimerkiksi parantavat taistelijoiden ominaisuuksia. Huilulla voi myös etsiä illuusioita, mikä yleensä palkitaan esimerkiksi bonusesineinä. Illuusioiden etsimistä pakkosyötetään toisinaan myös puzzlenratkaisussa, tosin maltillisesti. Mistään lukemattomista löydöistä ei voi puhua, mutta ainakin mieli pysyy virkeänä.

Vaikeimman kautta

Star Oceanista on periytynyt myös pari muuta juttua. Peli palkitsee erilaisten tehtävien ja pomotappeluiden erinomaisista suorituksista achievementeillä ja bonusesineillä. Hauska idea varsinkin kun näiden ns. situation-bonusten kriteerejä tai edes paikkoja ei kerrota. Peli myös rohkaisee neljän vaikeustasonsa kautta useampaan läpipeluukertaan: juju on se että osa tarinasta ja välianimaatioista paljastuu vasta kovemmilla vaikeustasoilla.

60-80 tunnin megaeeposten kohdalla tämä voisi olla varsin kova vaatimus, mutta 360-ropejen peruskaavan mukaan myös Infinite Undiscovery on perustasolla ohi noin 30 tunnissa. Uudelleenpeluuarvoa pitäisi siis kuitenkin piisata.

Teknisellä osastolla peli parantaa kuin sika juoksuaan. Jo mainitun ääninäyttelypetrauksen lisäksi myös pelin graafinen ulkoasu paranee. Alueet, viholliset ja erikoisefektit komistuvat jatkuvasti. Kentät ovat pullollaan ympäristöhasardeja kuten tulipalloja ampuvia lohikäärmeitä ja vieriviä kivenlohkareita. Juuri sellaisia juttuja, jotka saavat massiivisten tappeluiden ohella tuntemaan, että nyt ollaan oikeasti siirtymässä kohti JRPG:den uutta aikakautta. Musiikki on alusta asti vaikuttavaa ja erinomaista, lähes Lost Odysseyn tasoa. Isommissa yhteenotoissa ruudunpäivitys hidastuu toisinaan, muttei missään välissä häiriöksi asti.

Infinite Undiscovery on ristiriitainen tuotos. Se ei ole se japsiropen uuden ajan Messias, jota siitä luvattiin ja jopa uskottiin. Enemmänkin sitä voisi pitää porttina tulevaisuuteen. Sen surkea alku on yksi pelisuunnittelun historian pahimmista mokista ja voi karkottaa nirsoimmat jo alkumetreillä. Käyttöliittymä on pullollaan pieniä lapsuksia ja japaninkielisen ääniraidan puuttuminen on ikävää. Vaikeampien vaikeustasojen pakkosyöttäminen on ikävää vähemmän perfektionistien kannalta.

Toisaalta siinä on kilpailijoidensa keskellä uskomatonta valovoimaa. Tarina yrittää olla muutakin kuin geneerinen pahisjahti, jossa loppupomo on selvillä ensimmäisen viiden minuutin jälkeen. Vaikka kaikki sen ratkaisuista eivät olekaan niin mahtavia kuin luvattiin, on tärkeämpää ettei seikkailu yritä olla pelkkä karkkikuorrutettu versio perinteisestä japsiropesta. Mahtavat taistelut, hyvin kirjoitettu dialogi ja hienot, reaaliaikaiset ympäristöt antavat myös paljon anteeksi.

Infinite Undiscovery on jakanut maailmalla mieliä pahemman kerran, ja on yksilöstä kiinni antaako enemmän painoarvoa sen hyville vai huonoille puolille. Minut se tempaisi mukaansa monena peräkkäisenä iltana yömyöhään saakka. Älkää antako surkean alun hämätä, tällä hetkellä Infinite Undiscovery pitää kokonaisuutena pintansa mitä parhaiten.

Tekijä: tri-Ace
Julkaisija: Square Enix
Testattu: Xbox 360
Saatavilla: Xbox 360
Pelaajia: 1
Pelin kotisivu: http://www.infiniteundiscovery.com