Nickelodeon Teenage Mutant Ninja Turtles (3DS, Wii, Xbox 360)

22.01.2014 16:45 | Miika J.K. Halmela

Tekijä: Magic Pockets
Julkaisija: Activision
Testattu: Xbox 360
Saatavilla: 3DS, Wii, Xbox 360
Pelaajia: 1, 2-4 (samalla koneella ja interenetissä)
Pelin kotisivu: TMNT
Arvostelija: Miika J.K. Halmela

Jos fiktiivisen New Yorkin kellot pyörisivät normaalimaailman tahtiin, olisivat teini-ikäiset mutanttininjakilpparit ehtineet jo miehen ikään. Alun perin vuonna 1984 julkaistun sarjakuvan sivuilta kaikkien suosikeiksi singahtaneet vihreät veijarit elivät todellista kulta-aikaansa 80- ja 90-lukujen taitteessa. Viimeisin inkarnaatio on Nickelodeonin viime vuonna aloittama TMNT-animaatiosarja. Nyt päivänvalon on nähnyt siihen pohjautuva virallinen videopeli, josta olisi mukava tykätä… Mutta. 

Nuoruudessani Teenage Mutant Hero (koska ninja oli Euroopan lapsille ruma sana) Turtles oli kovinta kamaa ikinä. Toisaalta mutanttininjat herättävät edelleen innostusta – tästä kielii uuden sarjan ohella sekin, että Hollywoodissa työstetään parhaillaan uutta, suuren budjetin Turtles-elokuvaa itsensä Michael Bayn johdolla. Lisäksi Nickelodeonin Teenage Mutant Ninja Turtles on jo vuoden toinen aiheeseen pohjautuva videopeli TNMT: Out of the Shadowsin ohella. Nyt jos koskaan kelpaa huutaa cowabungaa ja syödä pizzaa – vai kelpaako sittenkään?

Mutta missä on cowabunga?

Lainaan pelikotelon takakantta: ”Stop the evil uprising! Play as your favorite turtle anytime! Booyakasha!” Hei, hetkinen – booyakasha? Mihin unohtui legendaarinen cowabunga-huudahdus? Ilmeisesti sen käyttö ei ole enää trendikästä, sillä tämän päivän kilpikonnat ovat läpikäyneet radikaaleja muutoksia – uusi iskulausekin on vohkittu suoraan Ali G:n repertuaarista. Eihän tämä enteile ollenkaan hyvää klassisen turtle-toiminnan ystävälle!

Itse peli on kuuteentoista tasoon jaettu beat em up. Kaikki neljä kilpikonnaa etenevät vasemmalta oikealle (tai oikealta vasemmalle) ja pieksevät mennessään satoja kelmejä. Jokainen päihitetty öykkäri –jotka toistuvat samoina kentästä toiseen –pudottaa kokemuspalleroita, joiden avulla kilppareille pystyy avaamaan uusia kykyjä kenttien välillä. Mahdollisuuksia ovat esimerkiksi energiapalkin kasvattaminen tai uuden iskun lisääminen kombon loppuun.  Ihan kivaa, mutta loppujen lopuksi melko yhdentekevää touhua.

Pyhä yksinkertaisuus, nyt ne aivot narikasta!

Taistelusta on tehty aivan liian simppeliä. Liikkumisen ja hyppimisen lisäksi käytössä ovat vain peruslyönti, erikoisisku ja kyky heitellä vihollisia kaaressa. Halutessaan koko pelin voi läpäistä vain perusiskua hakkaamalla, sillä touhu ei vaadi mitään taktikointia  – ei edes pomotaisteluissa. Niissä kärkytään sopivaa hetkeä päästä iskemään, loppuaika menee odotellessa. Pahinta taistelussa on, että siitä puuttuu kunnon tuntuma. Ninjakilpparin lyönnin odottaisi napsahtavan napakasti vastustajan leukaperiin, mutta sen sijaan iskut ovat yhtä ponnettomia kuin eläkeläismuorin huokaukset. Näillä eväillä toiminnasta tulee puisevaa todella nopeasti.

Kaiken kukkuraksi pelaaja joutuu käytännössä hoitamaan kaiken taistelun yksin, vaikka kilpikonnia onkin ruudulla jatkuvasti neljä. Ohjattavaa hahmoa voi vaihtaa lennosta, mutta tekoälysankareiden järjenkäyttö on oikeasti surkeinta ikinä. Usein sekä omat toverit että pahikset tuijottavat toisiaan monttu auki samalla kun pelaajan hahmo tiputtaa rosmoja yksi kerrallaan. Tästä huolimatta hengenlähtö ei ole koskaan lähellä, sillä vaikeustaso on jossakin esikouluasteella. Jos osumaa vähän tuleekin, löytyy joka nurkan takaa pizzasiivuja tai muuta sapuskaa energiat palauttamaan.

”Okay, that was incredibly mediocre!”

Sekä kilpikonnat että pahikset huutelevat ilmoille jatkuvasti ”hauskoja” kommentteja, jotka nekin toistuvat turhan usein. Kun saman hokeman on kuullut neljä-viisi kertaa putkeen, tekee mieli halkaista ohjain kahtia ja tunkea puolikkaat korviinsa. Kaikkein surkuhupaisimpia ovat välianimaatiot – niissä hahmojen puheääni säröilee pahasti ja suut käyvät aivan epäsynkassa. Tämä voi tosin olla tarkoituksellinen nyökkäys vanhojen kung fu -leffadubbausten suuntaan, mene ja tiedä. Hiljaisena soiva taustamusiikki menee korvasta sisään ja toisesta ulos. Grafiikka sentään on uskollista itse sarjalle, vaikka mitään terävintä kärkeä se ei toki olekaan.

Vanhojen fanien ei kannata haaskata aikaansa Nickelodeonin Teenage Mutant Ninja Turtlesiin, sillä se on turhan helppo, itseääntoistava ja lyhyt – kampanjan läpäisee helposti yhdessä illassa. Turhat minipelit ja mutagen-putkiloiden keräily eivät myöskään houkuttele palaamaan pelin pariin. Kummallisinta on, että kehtaavat pyytää näin heppoisesta pelistä yli neljääkymmentä euroa! Alelaarista tämä on kuitenkin ihan menettelevä hankinta perheen junioreille, etenkin kun moninpeluu onnistuu jopa neljän osallistujan voimin samalta sohvalta käsin. Meille muille paras TMNT-peli on edelleen Super Nintendolle vuonna 1992 julkaistu Teenage Mutant Ninja Turtles IV: Turtles In Time.

 

Lisää aiheesta

Teenage Mutant Ninja Turtles: Out Of The Shadows (PC, PS3, Xbox 360) 

Uusi Teenage Mutant Ninja Turtles -fanivideo Fight The Foot on lyhyt, mutta näyttää hyvältä  

Xbox Live Arcade – pikkupelien paratiisi osa 2 

Lue myös

Assassin’s Creed: Liberation HD (PC, PS3, Xbox 360)

Broken Age (Mac, PC)

Proteus (Linux, Mac, PC, PS3, PSV)

Soulcalibur II HD Online (PS3, Xbox 360)

Tearaway (PSV)

The Stanley Parable (PC)