Overlord (PC, 360)

Konsolit vaihtuvat, pelitrendit muuttuvat, mutta yksi asia pysyy vakiona: pelaajat haluavat olla pahoja. Dungeon Keeper, Evil Genius ja monet muut pelit ovat yrittäneet rahastaa tällä pelaajien perustarpeella. Nyt on Overlordin vuoro.

Pelin alussa pelaaja herää pakotetusta unestaan, jonne seitsemän legendaarista sankaria hänet muinoin toimitti. Edessä avautuu Ruususen unta nukkuva, iloinen valtakunta, joka suorastaan kerjää ryöstäjän hellää kosketusta. Mistähän sellainen löytyisi?

Overlordia on verkossa kuvailtu Pikminin, Fablen ja Dungeon Keeperin yhdistelmäksi. Oudolta kuulostava cocktail osuu melko lähelle totuutta, sillä pelissä pääsee harrastamaan jos jonkinlaista toimintaa pahan imperiuminsa johdossa. Pohjimmiltaan kyse on kuitenkin toimintaroolipelistä, jossa pelaaja koluaa maita ja mantuja aiheuttaen kaaosta ja pahennusta.

Kukin taustatarinan seitsemästä hyveellisestä sankarista on asettunut majalle johonkin pelin perinteisistä fantasiamaista. Pahan tyyssijan ympäriltä löytyy satukirjamainen peltokylä, ihmisten suurkaupunki, haltioiden taikametsä, kääpiöiden kaivosalue ja muita sanoisimmeko ennenkin nähtyjä ympäristöjä.

Hirtehiseen brittityyliin fantasiakliseisiin heitellään jonkin verran kierrepalloja, sillä esimerkiksi satukirjafarmarit ovat joutuneet pahojen hyökkääjien orjuuttamiksi. Eihän tämä ole toki mitään uutta, mutta tässä tapauksessa hyökkääjät ovat polven korkuisia puolituisia.

Keikkaa pukkaa

Edessä aukeava keikka ei ole mitenkään pieni, sillä seitsemän voitettavan sankarin löytäminenkin vaatii tuntikausien urakan, nämä kun ovat linnoittaneet itsensä valtakuntiensa perälle. Näihin käsiksi päästäkseen täytyy pahan yliherran ratkoa puzzleja, väännellä vipuja, työnnellä laatikoita ja tappaa tuhansia hyvän apureita. Kuulostaa hanttimiehen hommilta, joten tätä ei tietenkään tehdä yksin.

Ne Pikmin-vertaukset tulevat osuviksi pelaajaa seuraavien hiisiparvien myötä. Komennossa on maksimissaan 50 tonttu-ukkoa, jotka on jaettu neljään aliryhmään. Ruskeat hiidet ovat hyviä lähitaistelijoita, vihreät salavihkaisia selkäänpuukottajia, punaiset heiveröisiä tulenheittäjiä ja siniset parantajia. Ruskeita lukuun ottamatta kaikille löytyy myös muuta käyttöä. Vihreät osaavat syödä myrkkypilviä, punaiset liekkejä ja siniset kahlata muuten hiisille tappavassa vedessä.

Pelaajalle tehdään hyvin pian selväksi, että kaikki minkä suinkin voi delegoida, pitääkin. Itse ei tehdä juuri muuta kuin ohjataan kätyreitä, heitellään tulipalloja turhan härskiksi käyvien kääpiöiden päälle ja korjataan pahimpia ongelmatilanteita.

Pelaaja voi käskyttää kätyreitään joko yhtenä suurena ryppäänä, tai jakamalla näitä pienempiin yksiköihin. Yleisimmin jako tehdään värien perusteella, sillä näin voi välttää esimerkiksi sen, etteivät heiveröiset ja yhdestä vihaisesta katseesta kuolevat parantajahiidet säntää ensimmäisenä vihaisen vesikäärmeen niskaan.

Ongelmia tulee vastaan siinä vaiheessa, kun pelaajan pitäisi kyetä mikromanageroimaan koko joukkoaan pienissä paloissa ja äärimmäisen nopeasti. Pahimmissa tilanteissa lähitaistelijoita pitäisi liikutella pomon kimppuun väistellen kuitenkin samalla tämän hyökkäyksiä. Samaan aikaan tulenheittäjiä pitäisi liikuttaa uusiin asemiin ja herätellä sinisillä taistelussa kaatuneita. Pelin käyttöliittymä ei yksinkertaisesti pysy mukana, vaan kätyreitä menee kymmenittäin ja pelaajalla on tippa linssissä.

Näihin pahuksiin nimittäin kiintyy todella nopeasti. Varsinkin ruskeat hiidet ovat hellyttävimpiä apureita, mitä peleissä on nähty sitten Pikminin päivien. Ruskeat nimittäin keräävät taistelukentältä mukaansa vihollisilta jääneitä varusteita, eikä pelimaailmasta löydy mitään niin liikuttavaa kuin kurpitsa tai kokinhattu päässään tetsaileva, virnistelevä ja pelaajaa auringon tavoin palvova hiisi.

Onneksi tähänkin löytyy lääkkeitä, sillä pelastamalla maailmalta valimoita pelaaja voi takoa itselleen sotaherran arvolle sopivia varusteita, joiden avulla suurempikin vihollisarmeija leviää liekehtivänä ja itkevänä massana lähipusikoihin.

Valintoja ja sivuhommia

Vaikka peliä on mainostettu pahuussimulaatioksi, tämä puoli jää täysin pelaajan oman harkinnan varaan. Kaikkiin ongelmiin ja tehtäviin on useita ratkaisuita, joista osa on paheksuttavampia kuin toiset. Paksujen puolituisten ruokavaraston sisällön voi esimerkiksi joko jakaa nälkää näkeville kyläläisille tai lahjoittaa omien hiisien välipalaksi.

Ratkaisut vaikuttavat pelaajan korruptiotasoon, joka määrittää ääripäissään muun muassa käytössä olevan loitsuvalikoiman, pelaajan tukikohtaan ostettavien koristeiden tyylin ja panssarin ulkoasun. Huhujen mukaan myös pelin loppuratkaisu muuttuu valintojen perusteella, joskaan aika ei riittänyt teorian testaamiseen.

Seitsemän sankarin kurittaminen ei toki ole pelin ainoa sisältö, sillä sivutehtäviä ja muuta puuhaa löytyy pitkäksi aikaa. Linnasta löytyy esimerkiksi vankiluola, jossa voi kokeilla taitojaan kaikkia kohtaamiaan vihollisia vastaan. Torniinsa voi myös käydä värväämässä – tai kaappaamassa – jos jonkinlaisia palvelijoita ja apulaisia. Moninpelikin löytyy, luonnollisesti. Perinteisen deathmatchin lisäksi pelaajat voivat käydä kaveriensa kanssa yhdessä taistoon legendaarisia vihollisia vastaan.

Pelin tekninen toteutus riippuu pitkälti pelialustasta. Overlord on selvästi suunniteltu alunperin Xbox 360 -peliksi, joten konsoliversio toimii mainiosti. Grafiikka on todella komeaa, ruudunpäivitys jouhevaa ja kontrollit selkeät.

Kaikki samat kehut pätevät myös pc-versioon, mikäli rauta on kunnossa. Xbox-ohjaimella ja muskelikoneella pelaaminen on ratkiriemukasta ja uskaltaisin väittää, että vielä 360-versiotakin hauskempaa. Toisaalta jos koneesta ei löydy potkua tai peliä yrittää pelata näppäimistöllä ja hiirellä, tuloksena on vain harmia.

Codemasters on joka tapauksessa vannonut tukevansa Overlordia niin päivitysten kuin lisäsisällönkin muodossa. Uusista hirviöistä, moninpelikartoista ja jopa uudesta yksinpelisisällöstä on puhuttu. On myös hyvä huomata, että monet netissä olevista arvosteluista on kirjoitettu pahasti keskeneräisen arvostelukappaleen perusteella. Lopullisesta versiosta ei juuri bugeja löytynyt, joskin kerran jouduin aloittamaan erään luolaston alusta, koska eräs ovi ei suostunut aukeamaan.

Overlord on minun silmissäni yksi vuoden iloisimmista yllätyksistä. Seurasin toki pelin kehitystä innokkaasti jo ennen sen julkaisua, mutta Overlord onnistui lopulta välttämään Evil Geniusta ja monia muita pahissimulaatioita vaivanneet ongelmat, kiitos hyvin suunnitellun juonen ja kiinteäksi tehdyn yksinpelikampanjan.

Näinollen käteen jää äärimmäisen näyttävä, viihdyttävä ja hauska toimintaseikkailu, jonka parissa vierähtää helposti viikko. Brittiläistä peliosaamista parhaimmillaan.

Tekijä: Triumph Studios
Julkaisija: Codemasters
Saatavilla: Xbox 360, PC
Testattu: Intel Core 2 Duo E6600+, GeForce 8800 GTS, Windows Vista, 2 Gt keskusmuistia
Laitevaatimukset: Windows XP, Pentium 2,4 GHz, 512 Mt keskusmuistia, DirectX 9.0 -yhteensopiva näytönohjain
Pelaajia: 1-2 (lähiverkko, Internet)
Pelin kotisivut: http://www.codemasters.com/overlord/

Lue lisää eDomesta

Overlord – haastattelussa pahuussimulaattorin pääsuunnittelija

Kuka on kaikkien aikojen pahin yliherra?

Katso tilanne vastaamatta