Pillars of Eternity (Linux, Mac, PC)

30.04.2015 16:00 Pekka Leinonen

Tekijä: Obsidian Entertainment
Julkaisija: Paradox Interactive
Testattu: PC Windows 7 64-bit, i-7 4770k, Geforce GTX 770, 16 Gt muistia
Saatavilla: Linux, Mac, PC
Laitevaatimukset: PC Windows Vista tai uudempi, Intel Core i3-2100T/AMD Phenom II x3 b73, 4 Gt muistia, 14 Gt levytilaa
Pelaajia: 1
Muuta: Ladattava peli, hinta 42 euroa (Steam)
Pelin kotisivu: http://eternity.obsidian.net
Arvostelija: Pekka Leinonen

77 000 Kickstarter-tukijaa ei voi olla väärässä. Vanhan koulukunnan roolipeleille on vielä kysyntää. Obsidianin Pillars of Eternitystä odotettiin uutta Baldur’s Gatea, mutta odotettiinko turhaan? Metascoren mukaan ei.

Pelasin Baldur’s Gatea pari kertaa joskus kaksitoista vuotta taaksepäin. Ja olin silloinkin siinä aivan käsi. Siksi PoE ei juuri innostusta herättänyt. Pari vuotta taaksepäin pelasin Planescape: Tormentin ja olin myyty. Sehän oli yksi parhaimmista peleistä kuunaan. Kun luin jostain, että Pillars on ottanut vahvasti vaikutteita kyseisestä mestariteoksesta, lupasin tehdä arvostelun. Ja lupaukseni pidän.

Vain tekstiä seinällä, älä siis suutu

Kun katselee reunan ylitse pimeään, pohjattomaan kuiluun, jää yllättävän paljon aikaa peilata menneisyyttä. Tapahtumia, jotka johtivat tähän pisteeseen.

Tarinani alussa olin kuumeessa ja houreinen. Siitä on nyt tasan kolme kuukautta. Mietin miksi olin syntynyt juuri ihmiseksi. Miksen ollut jokin toinen kuudesta valtarodusta? Miksi valitsin soturin tien, vaikka minusta olisi voinut tulla ihan mitä vain? Teräksessä lienee ollut oma viehätyksensä, ehkä se kulki suvussani. Miksi lähdin matkaan? Siihenkään en osannut vastata. Olin vaellellut päämäärättä maita ja mantuja, ja pohdin olisiko aika asettua. Maaherra oli luvannut palan maata jokaiselle, joka hänen kunnilleen saapui. Niinpä minäkin hyppäsin vankkureiden kyytiin. Aloittaakseni alusta, kai. Tai halusin vain vaihtaa maisemaa. Minä en koskaan ajatellut. Minä vain tein.

Vankkurit pysähtyivät. Myrsky oli kaatanut puun tielle. Oli jo myöhä, joten päätimme leiriytyä. Koska houreeni kävivät pahemmaksi, käski johtaja luottomiehensä mukaani etsimään parantavia marjoja. Lyhyehkön etsinnän jälkeen löysimmekin puskan ja olimme palaamassa leiriin, kun metsiköstä kuului omituisia ääniä. Kohta esiin ilmestyi saattueemme metsästäjä. Tervehdimme häntä, mutta vastausta ei kuulunut. Hän vain katsoi hetken tyhjin silmin ja kaatui maahan. Huomasimme pian että nuoli lävisti rintansa. ”väijytys”, kumppanini totesi kylmästi. Kiiruhdimme takaisin leiriin vain nähdäksemme teurastuksen jäljet. Rosvojen johtaja piti ainoana eloonjääneen kauppiaan kurkulla veistä.

Olin oppinut ratkaisemaan asioita puhumalla. Niinpä sainkin hänet luovuttamaan kauppiaan otteestaan ja heittämään minulle. Johtajan apurit vetivät miekkansa huotrastaan ja samalla aika pysähtyi. Pystyin suunnittelemaan ilman paineita seuraavat liikkeeni sekä itseni että toverini osalta. Ei mennyt aikaakaan kun rosvojoukko makasi verensä keskellä.

Ei ollut aikaa muistotilaisuuteen. Lisävahvistuksia ja myrsky olisi tulossa, joten pötkimme pakoon luolaan. 15 hengen karavaanista oli enää hengissä minun lisäkseni kaksi. Oli jatkettava eteenpäin.

Oli etsittävä toinen uloskäynti. Yhtäkkiä kauppiaan jalat pettivät ja hän rukoili, että leiriytyisimme hetkeksi. Toverini oli toista mieltä, oli mentävä niin pian kuin mahdollista. Tunsin ehkä pienen säälin väreen ja päätin pystyttää leirin. Kauppias oli kuitenkin niin heikossa kunnossa. Herätessämme toverini oli häipynyt vesivarantojen kanssa.

Pian löysimmekin hänen yhä lämpimän ruumiinsa ansojen seasta. Otimme talteen kaiken hyödyllisen ja jatkoimme matkaa. Mietin vielä silloin olisiko pitänyt olla pystyttämättä leiriä. No, mitä väliä. Elämä on valintoja. Ehkä oikeaa ei olekaan. Päästyämme viimein ulos todistimme kivipilareiden keskellä käytävää omituista messua. Ihmiset muuttuivat tuhkapatsaiksi ja sitten se iski – myrsky. En tiedä kauanko aikaa kului, mutta herätessäni kauppias oli kuollut. Olin yksin.

Ehkä kiroukseni alkoi tuolloin. Kukaan ympärilläni ei ehkä näkisi aamua seuraavaa.

Omituiset näyt täyttivät pääni, kun kuljin rituaalialueen ohi. Mitä ihmettä minulle tapahtui? Rämmin läpi metsän ja löysin tieni viimein kylään. Järkytyin heti ensimmäisestä silmäyksestä paikkaan. Keskellä kylää oli suuri puu, jossa roikkui kymmeniä ihmisiä.

”Mitä ihmettä tämä on”, kysyin pala kurkussa piippua polttavalta mieheltä.

”Sieluttomia”, hän vastasi. ”Maaherra hirttää kaikki jotka synnyttävät onton, sieluttoman jälkeläisen ja häntä auttaa yrittäneet animancerit.”

Kello löi kolme kertaa ja kyläläiset pakenivat juosten suojaan.

En jaksanut ajatella sitä. Väsymys alkoi painaa liikaa ja halusin vain etsiä tavernan, jossa levätä. Viimein löysinkin. Tavernan ulkopuolella känniläiset haastoivat riitaa haltijan kanssa. Jotenkin ajauduin mukaan tappeluun mukaan. Kiitoksena avusta hän lupasi lyöttäytyä seuraani. Toivotin tervetulleeksi, mutta katsotaan aamulla lisää. Silloin halusin vain unta.

Silloin kaikki alkoi muuttua pahemmaksi.

Puusta roikkunut kääpiö ilmestyi uneeni ja käski etsimään itsensä. Puolihoureissa puin housut ylleni ja kävelin kuin hypnoosin vallassa kohti puuta. Näin kääpiön ja todellisuus vaihtoi muotoaan. Hänen silmänsä avautuivat ja hän alkoi puhua. Näin jälkikäteen muistellen muistan vain, että hän kutsui minua Tarkkailijaksi ja lähetti minut tielle kohti toista kaltaistani, mikäli halusin selvittää mitä todella olin.

Piippua polttanut mies ravisti olkapäätäni ja ihmetteli mitä jännää tuossa on, että tuntitolkulla jaksaa katsella. Mielestäni oli kulunut vain minuutteja. Tämän kokemuksen jälkeen sain omituisen kyvyn. Pystyin pelkällä kosketuksella kurottamaan ihmisten sieluihin ja näkemään mitä he olivat edellisissä elämissään tehneet. Varsinaista hyötyä minulle ei asiasta ollut, mutta silti tarinat olivat erittäin mielenkiintoisia.

Sanoin miehelle, että määräni oli lähteä Caed Nuan raunioille etsimään vastauksia tietäjältä. Piippumies veti keuhkoihinsa pitkät savut ja tokaisi ”tiäkkö, tulen olemaan seuraava tuossa puussa.” Hän puhalsi savut ulos.

”Kelpaisiko matkaseura?”

Vastasin myöntävästi. Tie olisi vaaroja täynnä ja hyvälle miekkamiehelle olisi aina käyttöä.

Matkallamme mukaan liittyi vielä druidi, mutta en haluaisi muistella häntä. Hänen eksentrinen olemuksensa toi tiettyä väriä harmaaseen joukkoomme sen matkan ajan joka kesti kulkea Caed Nuaniin. Sitten tutkiessamme raunioita hän menetti henkensä vihollisen julmasta iskusta, kiitos virhearvioni. Yksi monista, ajattelen nyt.

Löysimme tietäjän, mutta hänen järkensä valo oli sammunut. Hän hyökkäsi kimppuumme, joten meille ei jäänyt muuta vaihtoehtoa kuin lyödä hänet hengiltä. Tämän jälkeen linnaketta vartioinut patsas alkoi puhua.

”Katso ja näe, kaikki mitä näet ympärilläsi, on sinun.” Katsoin ja näin pelkkää tuhkaa ja tomua. ”Eihän tämä nyt kotoisa ole, mutta vähän rahaa ja jälleenrakennamme linnakkeen uuteen uskoon.” Kaikki rahani menivät tästä eteenpäin jälleenrakennukseen. Mutta se kantoi hedelmää. Mitä paremmaksi puolustuksen ja palvelut kehitin, sitä enemmän keräsin veroja. Jatkoin tätä kuukauden päivät, kunnes sisäinen paloni pakotti vihdoin jatkamaan kutsumustani.

Seuraaviakin aikoja voisi kutsua työvoittopäiviksi. Pääkaupungissa, Defiance Bayssa joku tarjosi aina keikkaa ja minähän otin niitä vastaan rahapulassani. Mutta ei aika mennyt hukkaankaan, sillä siinä sivussa päivä päivältä lähenin hetkeä, jota nyt elän. Näin selkäänpuukotuksia, kaupunginosia liekeissä ja luin mitä synkempiä tarinoita ihmisten sieluista. Uusia kumppaneita liittyi seuraani. Rauha niiden sieluille jotka eivät ole todistamassa viimeisiä koettelemuksiani. Aina kun jätimme toverille hyvästit, en voinut kuin kyseenalaistaa omaa komentokykyäni. Hehän olivat kuitenkin loppujen lopuksi vastuullani. Ehkä aikaa olisi voinut kelata taaksepäin ja elää taistelut uudelleen, mutta minunkin oli vain pysyttävä roolissani. Olisin kyllä kovasti toivonut, että hopeisen kieleni ansioista nekin yhteenotot olisivat olleet välteltävissä, mutta eihän mikään mene koskaan kuin saduissa. Aina väliin oli taisteltava ja toisinaan kerätä mukaan se mitä jäljelle jäi.

Nyt tuijotan pimeään kuiluun ja mietin että tuolla on matkani pää. Luon viimeisen katseen pariin toveriin, jotka vielä seisovat rinnallani. He nyökkäävät vaiti. Seikkailuni oli tähän asti ollut mielenkiintoinen ja täynnä haasteita. Ja nyt sen oli tultava loppuun. Katson vielä kerran alas ja hyppään.

Mitään kadu en.

Jos et jaksanut lukea tätä, niin peli ei ehkä sovellu sinulle tai sitten minun pitäisi kirjoittaa selvin päin. Pelissäkin näet riittää luettavaa kuin Iijoki -sarjassa.

Mitä minä todella sanoin

Niinhän siinä kävi että turpaan tuli ihan reippaasti. Reaaliaikainen pause-hit-pause-joukkopohjainen mikromanagerointi -genre ei selkeästi ole minun heiniäni. Taistelua kyllä riittää ja se onkin videoiden perusteella monipuolista. Olisin silti toivonut, että puhumalla olisi voinut ratkaista enemmän tilanteita. Se ei toki estänyt minua nauttimasta kokemuksesta. Vaikeustasoa valitessani peli vahvasti suositteli asettamaan easylle, jos oli pitkästä aikaa genren pariin palaava. Siinä managerointi on vähennetty minimiin. Useimmiten kamppailuni menivätkin niin, että turpaan vaan ja onnea. Toimi ihana hyvin strenght-buildilla, mutta maagit kaatuivat usein – jotkut jopa lopullisesti.

Syy miksi kuitenkin pidin pelistä kovasti, oli kirjoituksen taso, mitä tosiaan riittää, ellei se jo jollekin tullut selväksi. Sieluihin sukeltaminen sisälsi huomattavan määrän syvyyttä tarinoissa, jopa niin paljon että niitä luki mieluummin kuin itse päätarinaa. Sivutehtävätkään eivät tuntuneet pelkältä ”etsi kymmenen kärpässientä”, vaan niistäkin useimmat olivat kuin oma pieni seikkailunsa. Myös oman linnan kevytmanagerointi koukutti usean tunnin ajan.

Peli näyttää ja kuulostaa komealta sekä pyörii sulavasti. Ääninäyttely tosin oli välillä häiritsevää, kun samassa keskustelussa henkilö saattoi puhua joka toisen lauseen ääneen ja joka toisen olla tuppisuuna.

Tekemistä riittää useiksi kymmeniksi tunneiksi. Ja mielelläänhän pelin laajahkoon maailmaan uppoaakin. Voin helposti suositella tekelettä kaikille genren ystäville. Etenkin jos jo alussa mainitut Baldur’s Gatet tai Planescape iskevät.

Lisää upeita pelivideoita (e)Domen videokanavalta osoitteesta https://www.youtube.com/user/wwweDomenet

Toisin kuin Obsidianin ja Black Islen aiemmat, legendaariset pelit, Pillars of Eternity ei enää käytä Dungeons & Dragons –lisenssiä tai sen sääntöjä. Niiden tilalle on tehty oma maailma ja sääntöjärjestelmä, joissa kyllä tuntuu D&D:n henki, mutta myös oma luomisen ilo. Tämä näkyy ja tuntuu jo hahmoa luodessa, jolloin saa normaalien rotujen ja hahmoluokkien ohella valita itselleen kulttuuritaustaa ja ties mitä muita yksityiskohtia, joita kaikkia säestetään runsaalla taustamateriaalilla.

Pillars of Eternity –ennakko (PC)