Plants vs. Zombies Garden Warfare (PC, PS3, PS4, Xbox 360, Xbox One)

11.09.2014 16:30 Miikka Lehtonen

Tekijä: PopCap Games
Julkaisija: EA
Testattu: PC Windows 8.1, Intel Core i5-4670k, 16 Gt keskusmuistia, Radeon R9 280x, PlayStation 4, Xbox One
Saatavilla: PC, PlayStation 3, PlayStation 4, Xbox 360, Xbox One
Laitevaatimukset: PC Windows 7, 3.0 GHz prosessori, 4 Gt keskusmuistia, 8800GT tai nopeampi DirectX 10.0 -yhteensopiva näytönohjain
Pelaajia: 1, 2-4 (PvE), 2-24 (PvP)
Pelin kotisivu: http://www.ea.com/garden-warfare
Arvostelija: Miikka Lehtonen

Plants vs Zombies on miljoonille tuttu pelisarja, mutta ei tällaisena. Ehei, yleensä se on tunnettu hauskana ja kepeänä strategiapelinä. Siitä ei nyt ole tietoakaan, sillä vaikka hahmot ja maisemat ovat tuttuja, pelattavuus ei.

Miten mahtaakaan käydä, kun puutarhaa täytyisi suojella zombeilta perinteisen räiskintäpelin tyyliin?

Plants vs Zombies: Garden Warfare on häkellyttävä peli. Tuttu aihepiiri on saanut tuekseen pelattavuutta, joka on kyllä tuttua ihan muista aihepiireistä. Kepeän kevytstrategian sijaan nyt liikutaan nimittäin tiimipohjaisen 3PS-räiskinnän takapihalla. On melko yllättävää, että yhdistelmä toimii näinkin hyvin.

Porkkananpurijat

Kuten aina muulloinkin, Plants vs Zombies: Garden Warfare kertoo epätodennäköisen tarinan zombeista, jotka todella vihaavat puutarhoja. Ilman urhoollisia kasvipuolustajia yksikään porkkana tai puska ei olisi turvassa elävien kuolleiden invaasiolta.

Aihepiiri on todellakin tuttu miljoonaluokan hittipeleistä, joissa puolustettiin kepeän strategian keinoin puutarhaa zombiaalloilta. Se merkittävin yhtymäkohta pelien välillä on hahmovalikoima. Puutarhaa puolustavat aiemmista peleistä tutut kasvit ja zombitkin ovat yhtä mielikuvituksellisia kuin aina. Peruszombit saavat tuekseen vaikkapa hauta-arkuissa käveleviä tai verkko-oven taakse suojautuneita kalmoja, jotka kaikki vaativat omat kikkansa kellistyäkseen.

Tarjolla on kaksi pelitilaa, joista toisessa maksimissaan neljä pelaajaa taistelee yhdessä tekoälyn zombien invaasioita vastaan. Siinä suositummassa taas pelaajat käyvät keskenään sotaa yhden puolen komentaessa zombeja ja toisen kasveja kuin missä tahansa moninpeliräiskinnässä konsanaan.

Puhutaanpa ensin siitä tiimipelitilasta.

Kasvit vs tekoäly

Siinä minua ennakkoon enemmän kiinnostaneessa tilassa maksimissaan neljä pelaajaa heitetään puutarhaan. Tarkoituksena olisi rakentaa puolustuslinnoitteita ja komentaa itsekin omia kasvejaan, joiden sitten pitäisi pysäyttää kymmenen alati vaikeutuvaa zombiaaltoa. Välissä vastaan heitellään kovempia erikoiszombeja tai suoranaisia pomohirviöitä, joten helppo operaatio ei ole.

Ohjastettavat kasvit ovat tuttuja emopeleistä, mutta omilla räiskintähenkisillä viritelmillään. Auringonkukka ei esimerkiksi nyt kerää valuuttaa tukikohdan rakennusta varten, vaan parantaa tiimikavereitaan. Tykkäsipä sitten rynkky kädessä tetsailusta, sniputuksesta tai hiippailusta, kasvivalikoimasta löytyy jotain jokaiselle. Tietenkin vähän Plants vs Zombies –henkisen filtterin läpi tarkasteltuna, mutta silti.

Pelaaminen on pääosin aika hauskaa. Zombit ovat tekoälyttömiä, mutta niitä on paljon ja meno on sen verran hektistä, että tiimin täytyisi tehdä kunnolla yhteistyötä, jotta peli ei loppuisi ennen aikaansa. Se on osoittautunut satunnaispelaajien kanssa yllättävän haastavaksi yhtälöksi, mutta kyllä sitä aina jotenkin pärjäilee.

Ongelmiakin löytyy. Näistä merkittävin on se, että Mass Effect 3:n moninpelin hengessä koko peli on tungettu täyteen mikromaksuja. Halusipa sitten itselleen väliaikaisen buffin, herättää itsensä haudan rajamailta pystyyn ilman kaverin apua tai vaikka vain rakentaa kentistä löytyviin kukkapurkkeihin elintärkeitä kasveja, ne pitää kaikki ansaita availemalla satunnaisroipetta sisältäviä korttipaketteja.

Toki korttipaketteja voi ostella ihan pelin sisäisellä valuutallakin, mutta sitä kertyy kovin hitaasti. Joten mitä jos vingauttaisit hieman Visaasi?

Co-op kärsii myös pelin yleisestä ongelmasta, eli tökkivästä verkkoratkaisusta. Eräällä kasvilla on esimerkiksi kyky syödä vihollisensa kertahaukkauksella, mutta vain suoraan takaapäin. Olen useita kertoja ollut selvästi vihollisen takana niin, että ruudullani näkyy popsimisikoni, mutta tulitusnapin painelu ei tee mitään. Serverin mielestä kun en ole tarpeeksi vihollisen takana. Sitten tulee turpaan ja kiroillaan.

Toimivan verkkokoodin metsästäjät

Se pelin toinen puoli on hieman toista maata. Moderneista räiskintäpeleistä revityt pelitilat ja hahmoluokat on taas filtteröity Plants vs Zombies –linssin läpi ja tuloksena on aika omaperäistä ja parhaimmillaan hauskaa räiskintää.

Olipa tarkoituksena vain tappaa toinen tiimi tai tuhota puutarhaa yksi kasvipläntti kerrallaan, kaikki pelitilat ovat todellakin tuttuja muualta. Mutta mielummin näin kuin että tiimi olisi yrittänyt kehitellä omiaan ja epäonnistunut.

Kummaltakin puolelta löytyy samoja rooleja täyttäviä hahmoluokkia, joissa on kuitenkin eroja rintamalinjan yli liikuttaessa. Tykkäsipä sitten olla tukiroolissa, räiskiä etulinjassa tai sniputella, jotain pelattavaa löytyy kyllä.

Kaikilla hahmoluokilla on oman perusaseensa ohella erikoiskykyjä, joita avataan tekemällä pelin sisällä erilaisia haasteita ja keräämällä näin kokemustasoja. Haasteet alkavat helposta: heitä kolme räjähtävää chilipapua, paranna kolmea kaveria ja niin edelleen. Vaikeuskäyrä kuitenkin kasvaa kivasti, joten kohta täytyisi jo osata vähän pelata.

Tarjolla on myös erikoisversioita hahmoista, mutta jälleen vain korttipakettien ostelijoille. Perustason herneitä ampuvan Peashooterin rinnalle voi vaikkapa saada sähköisen version samasta kaverista, jolla on liipaisin pohjassa latautuva laserkanuuna suussa.

Tuntuu kovasti siltä kuin nämä tuunatut erikoishahmot antaisivat pelaajille etua taistelussa, joskin se voi yksinkertaisesti johtua myös siitä, että enemmän pelanneet ovat ehtineet keräilemään enemmän erikoishahmoja ja korttipaketteja. Oli miten oli, nyypälle meno oli aika kylmää. Varsinkin Xbox One –versiossa, joka julkaistiin jo aikaa sitten, alkupään matseissa tuli turpaan niin että tukka pöllysi.

Ongelmaa pahentaa se, että peli on myös PVP-henkisessä tilassaan herkkä verkkotöksähtelyille. Sain usein osumia seinien läpi, koska peli ei ollut tajunnut, että olin vielä ehtinyt singahtamaan suojaan. Samaten usein selvästi ruudullani kaveriin osuvat ammukset eivät tehneet tähän mitään vahinkoa, koska peliserverin mielestä en vain osunut. Ja toki sekin vähän tökkii, että peleihin liittyminenkin on usein hankalaa.

Kolikon kääntöpuolella on todettava, että kun Plants vs Zombies toimii, se on todella hauskaa. Hahmot ovat kekseliäitä ja niillä on hauskoja kykyjä. Tempo on mainio ja haasteet pitävät pelin kiinnostavana.

Harkinnan arvoinen?

Puhutaanpa vielä hetki versiosta. Testailin peliä sekä PC:llä, PlayStation 4:llä että Xbox Onella. PC-versio on tietenkin – laitteiston kapasiteetista riippuen – se parhaimman näköinen. Itse tykkäsin myös kovasti hiiritähtäyksestä.

Konsoliversioihin vaihdettaessa oli hieman haastavaa totutella ohjainten kiikkerään tunnelmaan, sillä nopeasti liikkuviin zombeihin osuminen tuntui todella haastavalta puuhalta. Aika korjasi jonkin verran ongelmaa, mutta Plants vs Zombiesin tähtäys ei silti koskaan tuntunut varsinaisesti erinomaiselta puuhalta.

Jos taas vertaillaan graafisesti konsoliversioita, erot ovat aika pieniä. Pysäytyskuvia tuijottelemalla niitä voi kyllä huomata, mutta kun pelit ovat liikkeessä, erot ovat sen verran vähäisiä, että ei niillä ole käytännössä väliä. Molemmat versiot tuntuivat myös pyörivän jouhevasti, mikä on tietenkin räiskintäpelissä tärkeää.

Jotenkin oudosti Xbox One –versiossa verkko-ongelmat tuntuivat PlayStation-versiota suuremmilta. Liittyminen peleihin tökki useammin ja osuminen oli hankalampaa. Liekö vain ollut huonoa tuuria vai suurempi ongelma?

Joka tapauksessa Plants vs Zombies: Garden Warfare on ihan hauska peli. Ei mikään maatamullistava ja on rehellisesti sanoen myös todettava, että verkko-ongelmat hieman vesittävät pakettia. Ilman niitä pisteet olisivat helposti puoli pistettä korkeammat, mutta kun nyt elellään tilanteessa, missä välillä ei yksinkertaisesti voi pelata, koska peleihin ei voi liittyä, ei tilannetta oikein kehuttavanakaan voi pitää.

Silti ihan hassu peli.

Plants vs. Zombies (Mac, PC)

PopCap Gamesin mainio pikkupeli kelpaisi oppitunniksi muillekin kehittäjille siitä, miten vanha pelimekaniikka puetaan uuteen sotisopaan. Torninpuolustusta ollaan nähty ennenkin, mutta silti Plants vs. Zombies nappaa otteeseensa sitkeän köynnöksen lailla.

Pelin nimen piti alunperin olla Lawn of the Dead, mutta juridisista syistä hauskasta sanaleikistä luovuttiin. Harmi, sillä alkuperäinen nimi olisi tiivistänyt homman jujun mainiosti. Mutta millä eväillä päällepäin geneeriseltä flashpeliltä näyttävä teos onnistui voittamaan puolelleen arvostelijan paatuneen sydämen?