Red Dead Redemption (PS3, Xbox 360)

21.05.2010 17:00 Muropaketin toimitus

Kukapa ei pitäisi länkkäreistä? Clint Eastwoodin karut kasvot, Ennio Morriconen huikeat sävellykset, kuumat ja kuivat autiomaat sekä tulinen toiminta ovat aineksia, joilla valloitetaan ainakin meikäläisen sydän.

Mikäpä olisikaan siis hienompaa kuin open world –pelit hallitsevan tiimin vuosikausia tehtailema peli, joka vangitsee erinomaisesti länkkärien tunnelman ja tarjoilee sen vieläpä erinomaisen pelin muodossa?

Red Dead Redemption yllätti minut hieman pusikosta. Alkuperäinen peli ei jättänyt minulle juuri mitään muistoja itsestään ja luultavasti puolet niistä harvoistakin ovat oikeasti jostain toisesta länkkäriräiskinnästä. GTA IV:stä pidin kovasti, mutta sen länkkäriversio… eh.

Niinhän siinä taas kävi, että olin väärässä suurella V:llä. Pelattuani Red Dead Redemptionia huuli pyöreänä ja vertauskuvallinen tatti ojossa en voi muuta kuin nostaa käteni pystyyn ja tunnustaa, että kyseessä on kenties Rockstarin paras peli ikinä. Mutta millä eväillä?

Italialaisvaikutteita

Jos Red Dead Redemption ei olisi peli, se voisi ihan hyvin olla Clint Eastwoodin länkkäri. John Marstonin rooliin voi helposti kuvitella irvistelevän ja karheaäänisen länkkärilegendan, eivätkä pelin muutkaan hahmot, juonenkäänteet ja tapahtumat ainakaan negatiivisesti erottuisi joukosta.

Pohjimmiltaan kyse on kostotarinasta. John Marston saapuu komean ja hyvin tunnelmaan virittävän intron aikana pohjoisen suurkaupungista eteläisen Texasin tasangoille, jossa häntä odottaa tapaaminen vanhan ystävän kanssa. Tapaaminen päättyy kiväärinlaukaukseen ja seuraavaksi Marston herääkin paikallisten farmarien vierashuoneesta. Näin alkaa pitkä taival, jonka aikana Marstonin on haalittava ympärilleen liittolaisia ja ystäviä lopullista välienselvittelyä varten ja pelaajan selvitettävä, mistä kaikessa on oikeasti kyse.

Tarinankerronta on nimittäin Rockstarin tyylille ominaisesti kryptinen ja pelaa niin sanotusti kortit lähellä rintaansa. Lopulta kaikessa on kuitenkin järkeä – ainakin länkkärijärkeä – ja tarinaa voi huoletta kehua hyväksi ja tyydyttäväksi.

Vielä parempaa tasoa on kuitenkin pelin maailma. Texasin eteläosista ja Meksikon raja-alueista koostuva kartta on suurikokoinen ja ängetty piukkaan sisältöä. Joka kulman takana odottaa yllättävä kohtaaminen, uusi tehtävä, löydettävä aarre tai joku hauska yksityiskohta. Ja jos mikään muu ei auta, voi lähteä palkkionmetsästäjäksi, osoittaa olevansa lännen kovin ampuja tai vaikka harrastaa uhkapelaamista.

Red Dead Redemption on siinäkin mielessä Rockstaria parhaimmillaan, että pelin parissa voi viettää tuntikaupalla tekemättä yhtään juonitehtävää ja tuntea silti saaneensa aikaiseksi vaikka mitä.

Karu meininki

Vaikka grafiikkahuorausta yleensä paheksutaankin pelaajapiireissä, nyt siihen on lähdettävä, sillä Red Dead Redemption näyttää huikealta. Vaikka sitä ei ehkä ennakkoon uskoisikaan, peli saa preeriansa tuntumaan ja näyttämään elämää kuhisevalta ja kiehtovalta paikalta. Mittakaava on sen verran suuri, että todella tuntee olevansa oikeassa maailmassa ja kun matkaa pohjoisen lumisilta vuorilta Meksikon rutikuivaan autiomaahan, skaalaa on riittämiin.

Vielä hienompaa on pelin tapa hyödyntää mainiota Euphoria-fysiikkamoottoriaan, joka mallintaa lähinnä fysiikkavoimien vaikutuksia eläviin olentoihin. Jokainen luodin osuma saa aikaan ainutlaatuisen ja lennosta lasketun efektin. Miehet horjahtelevat, kaatuvat ja kompuroivat saadessaan osumia.

Kun henki lähtee, se lähtee tyylikkäästi: katoille ammutut putoavat reunan yli tai jäävät rötköttämään sen päälle. Jonkun vauhti vie tämän suoraan ikkunan läpi. Kolmas juoksee päin seinää ja valuu sitten velttona alas sitä pitkin.

Jos osumat ovat tyydyttäviä, sitä on myös aseiden käsittely. Tähtäys sujuu mainiosti ja halutun hankalasti kiitos säädettävän tähtäysmallin, jolla voi kalibroida sitä, miten paljon peli avustaa kohteen valinnassa. On hyvä, että tulitaistelut ovat näin hauskoja, sillä niitä on myös tiheästi. Villi länsi on väkivaltainen paikka!

Pelattavuus on muutenkin kohdallaan, joskin peli tuntuu hieman hiotummalta GTA IV:ltä. Sen ohjaustuntumaan ärsyyntyneet siis tietävät, mitä on tulossa. Omat ongelmani kulminoituivat kiipeilyyn, joka on kiikkerää ja onneksi harvinaista puuhaa, sekä ratsastukseen. Ratsastusmallissa ei sinänsä ole mitään vikaa, mutta oppimiskäyrää kylläkin.

Erilaisten nappien painelu, pohjassa pitäminen ja muu yhtäaikainen toiminta ovat hankalaa puuhaa, mutta toisaalta eipä ratsailta ammuskelun pitäisikään helppoa olla.

Moninpelistä irtoaa hupia

Reilusti sisältöä, hieno grafiikka, hyvä pelattavuus… mitäs sitä muuta peliltään kaipaisi? Miten olisi vaikka erinomainen moninpeli? Realistinen liikkumisvauhti, tyydyttävä tähtäysmalli ja sopivan brutaalit aseet pitävät huolen siitä, että pelin tempo on melko ainutlaatuinen ja ainakin minun mieleeni. Tässä pelissä ei pupuhypellä, vaan annetaan Winchesterin ja Lugerin laulaa!

Moninpelin keskipisteessä on free roam –tila, jossa pelaaja heitetään keskelle muiden pelaajien asuttamaa pelin maailmaa. Siellä voi sitten tehdä mitä ihmeellisempiä asioita joko yksinään tai possensa kanssa. Rikollisten piilopaikat odottavat putsaajiaan, eläimet metsästäjiään ja jenkkipeelot tappajiaan.

Jo pelkästään free roam on sen verran hauskaa puuhaa, että testijakson aikana siihen upposi useampikin ilta. Ei siinä kuitenkaan vielä kaikki, vaan mukana on järjestetympääkin moninpelitoimintaa. Pelitilat kattavat kaikki pakolliset vaihtoehdot erilaisista deathmatcheista lipunryöstöihin ja erikoisempiin pelitiloihin.

Hyvän tuntuman ohella hauskat jujut piristävät peliä. Matsit esimerkiksi alkavat niin, että jengit seisovat vastakkain kadulla. Nopeammat pistävät hetkessä vastustajansa odottamaan respawnia ja nappaavat hetkeksi itselleen yliotteen. Peli aaltoilee nopeasti tilanteesta toiseen ja hauskaa riittää.

Yleisesti ottaen Team Fortress 2 ja vähemmässä määrin Bad Company 2 ovat ainoat moninpelit, joita olen jaksanut vähänkään kauemmin. Red Dead Redemption taitaa olla se kolmas. Kokemuspisteitä kilisee tilille, uutta kivaa aukeaa ja naamalla on kestovirne.

Vuoden positiivisin yllätys

Red Dead Redemption yllätti minut täysin. Odotin ennakkojuttujen perusteella hyvää, mutta en mitenkään erinomaista peliä. Sen sijaan sainkin kokemuksen, joka kiilaa kertalaakista Rockstarin pelien kirkkaimpaan kärkeen, kenties jopa kärkisijalle.

Suuri pelimaailma on täynnä hauskaa ja kiehtovaa tekemistä. Yksinpelitilasta irtoaa hupia helposti pariksi kymmeneksi tunniksi ja moninpelistä reippaasti enemmän. Villi länsi on kiehtova pelipaikka ja itse jouduin pelin koukkuun täysillä jo alkumetreistä saakka.

Pelistä löytyvät ongelmatkin ovat lähinnä pientä naputusta. Jo mainitun kiipeilyn hankaluuden sijaan peliin on livahtanut bugeja. Itse törmäsin lähinnä hauskoihin: kiveen osuva kärry lentää kiertoradalle, kalliolta putoava hevonen vetää pari volttia ja päätyy jokeen ja sen sellaista. Jotkut ovat kuitenkin törmänneet ikävämpiinkin juttuihin, mutta Rockstar on jo luvannut korjata ongelmat.

Siihen tuskin tulee kuitenkaan korjausta, että PlayStation 3 –pelurit pääsevät taas kerran nauttimaan Xbox-veljiään vaatimattomammasta pelistä. Yksinään pelattuna kumpikin versio näyttää hyvältä, mutta kun ne asettaa rinnakkain, 360-versio näyttää paljon paremmalta ja pyörii vielä paremmin. Hahmojen reunat näyttävät paremmilta, maastosta löytyy reippaasti enemmän kasvistoa ja piirtoetäisyys on suurempi. Harmi, että taas kävi näin.

Pelasitpa pelisi kummalla koneella tahansa, Red Dead Redemption kannattaa pelata. Se on kiistatta open world –pelien kirkkainta parhaimmistoa, kenties Rockstarin paras peli ikinä ja ainakin tämän kevään kovimpia pelejä.

Tekijä: Rockstar San Diego
Julkaisija: Take Two
Testattu: Xbox 360
Saatavilla: PlayStation 3, Xbox 360
Pelaajia: 1-16 (lähiverkko, internet)
Pelin kotisivu: http://www.rockstargames.com/reddeadredemption/
Miikka Lehtonen

Toinen mielipide (PS3)

Täytyy kehua Red Dead Redemptionin uskottavan tuntuista maailmaa. Se tuntuu, näyttää ja kuulostaa villiltä länneltä sellaisena kuin elokuvat ovat sen opettaneet. Tästä ei ole vain kiittäminen erinomaisia grafiikoita, vaan ihan yleisesti pelin erittäin onnistunutta tyylisuuntausta sekä äänimaisemaa, jotka luovat kuvan uskottavasta villistä lännestä.

Tarina on hyvin kerrottu, mutta toisaalta epätasaisesti tahditettu. Monet peliä edistävät tehtävät eivät lisää juuri mitään kokonaisuuteen, etenkään pelin alkupuolella. Kunhan ensimmäisen puoliskon laahaavasta vaiheesta päästään ohi, peli ei säästele ammuksiaan. Loppuvaiheessa on vaikea laskea ohjainta käsistään ennen kuin on saattanut tarinan päätökseen.

Pelaaja voi suorittaa pääjuonen ohessa monenlaisia sivutehtäviä, joissa metsästetään niin elukoita kuin lainsuojattomiakin, etsitään aarteita ja kerätään kasveja. Tämän lisäksi kyliin voi pysähtyä pelailemaan vaikka korttia. Tarina kestää sopivan kauan yksinäänkin, mutta siinä sivussa on mukava tutkia pelin kauniita ympäristöjä. Siksi on hyvä, että sinne on keksitty tekemistäkin.

Red Dead Redemption tarjoaa kaikkea mitä villin lännen peliltä odottaisi ja vieläpä erittäin laadukkaassa paketissa. Sitä vaivaavat bugit, hieman tylsä alkupuolisko ja pienet kömpelyydet, jotka eivät kuitenkaan häiritse pelaamista hirveästi. Kokonaisuutena Red Dead Redemption on kuitenkin Rockstaria parhaimmillaan eikä lopputulos olisi voinut olla paljoa parempi.

Petteri Kaakinen

Lisää aiheesta

Red Dead Redemption -ensikosketus – Rockstar palaa villiin länteen

Rockstar Gamesin jo viisi vuotta sitten julkaisema Red Dead Revolver oli erinomainen, joskaan ei kaikilta osiltaan täysin tyydyttävä räiskintäseikkailu villin lännen maailmoissa. Länkkärimaailmassa riittää potentiaalia, joten pitkän hautomisen jälkeen studio on päättänyt lähestyä sitä tyystin toisenlaisesta näkökulmasta.

Red Dead Redemptionia voi turvallisin mielin kuvailla kuin villiin länteen sijoitetuksi Grand Theft Autoksi. Peli on luotu samalla avoimen maailman ja omapäisen toikkaroinnin idealla kuin gangsteriserkkunsa, mutta meininki on huomattavasti pölyisempää ja hepoisampaa. eDome otti tuntumaa Rockstarin uutukaiseen.

Red Dead Revolver (PS2, Xbox)

Vahvasti spagettiwesternien tunnelmasta ammentava Red Dead Revolver on kunnianhimoinen yritys ottaa tämän tyylilajin herruus itselleen.

Juoni on ehkäpä syystäkin tuttu kymmenistä lännenelokuvista: preerialla asuvan perheen lapsi näkee, kuinka bandiitit teloittavat vanhemmat julmasti.