Rise of Nations (pc)
eDomen arvostelussa PC:n Rise of Nations
Microsoftin juuri ilmestynyt Rise of Nations on ollut ennakkoon yksi kevään odotetuimpia PC-julkaisuja. Syynä tähän on ollut pelin kehitystiimi Big Huge Games, joka on mm. Civilization 2:sta ja Alpha Centaurista vastanneen Brian Reynoldsin uusi työpaja. Tuoreimmassa pelissään herra on jättänyt vuoropohjaisuuden taakseen ja kokeillut reaaliaikaista lähestymistapaa. Lopputuloksena on mielenkiintoinen ja lajityyppiään jonkin verran uudistava strategiapeli.
Maailmanvalloituksen alkeet
Paketin sydämenä toimii massiivinen Conquer the World -pelimoodi, jossa kahdeksantoista kansakuntaa kamppailee maailman herruudesta. Sen tapahtumat on jaettu palasiin lohkotulla Maapallon kartalla tehtäviin strategisiin päätöksiin ja yksittäisistä alueista käytäviin taisteluihin. Jokaisella mukana olevalla osapuolella on omat provinssinsa sekä vähintään yksi armeija. Joukkojaan liikuttelemalla kansakunnat pyrkivät valtaamaan lähialueita ja laajentamaan siten vaikutuspiiriään. Jokainen kartanpalanen tarjoaa hallitsijalleen tiettyjä etuja, kuten harvinaisia resursseja tai kertakäyttöisiä erikoiskykyjä.
Armeijoiden siirtelemisen ohella karttanäkymässä keskitytään diplomatiaan, jolla on melko tärkeä rooli kansainvälisten suhteiden ja maailmanvalloituksen kehityksessä. Kansakuntien poliittista mahtia mitataan provinsseista kerättävillä pisteillä, joita voi käyttää monilla eri tavoilla. Esimerkiksi toisen maailmanvalloittajan alueelle hyökkääminen vaatii erillistä sodanjulistusta. Toinen vaihtoehto on ostaa tavoittelemansa maapläntti kovalla hinnalla. Toisaalta vihamielisten kansojen kiinnostuksen voi suunnata muualle hankkimalla voimakkaita liittolaisia tai solmimalla pysyvän tai väliaikaisen rauhansopimuksen. Kaiken kaikkiaan diplomatiasta on tehty niin monipuolista ja oleellista, että menestystä on lähes turha odottaa ilman jonkinlaisten sopimusten solmimista.
Sotiminen on kuitenkin ehdottomasti pelin tärkein elementti. Oli kyse sitten toisen suuren kansakunnan hallitsemasta alueesta tai itsenäisestä maakaistaleesta, sen asukkaat eivät suhtaudu valloittajiinsa kovin suopeasti. Niinpä valtansa on aina varmistettava perinteisen reaaliaikastrategian asuun puetuissa taisteluissa, joiden häviäminen johtaa valtausyrityksen epäonnistumiseen. Konfliktin luonne riippuu hyökkäyksen kohteena olevasta alueesta ja sen asukkaista. Neutraalien alueiden valtaaminen saattaa onnistua pelkästään marssimalla paikalle ja hävittämällä yksi kylä, mutta muiden kansakuntien häätäminen paikalta vaatii yleensä täysimittaisia sotatoimia ja vastustajan tärkeimmän kaupungin tuhoamista.
Taisteluiden huuma
Suurin osa taisteluista käydään kuitenkin perinteisinä reaaliaikaisina mittelöinä, joissa pelaajan on ensin luotava armeijaa tukeva infrastruktuuri ja jyrättävä sitten vihollisensa maan tasalle. Sekä alkutilanne että käytettävissä olevat rakennukset ja yksiköt vaihtuvat sen mukaan, mille aikakaudelle pelimaailma on ennättänyt. Taisteluiden rakenteeseen tämä ei kuitenkaan yleensä vaikuta. Sotiminen alkaa aina resurssien keräämisellä, kartan tutkimisella, tieteen tukemisella sekä uusien rakennusten ja kaupunkien pystyttämisellä. Taloudellisen koneiston saavutettua kriittisen massan se keskitetään suuren hyökkäysarmeijan rakentamiseen ja vastustajien tuhoamiseen.
Infrastruktuurin moottoreina toimivat kaupungista palkattavat työläiset, jotka vastaavat rakennustehtävistä ja resurssien keräämisestä. Erilaisia raaka-aineita pelissä on poikkeuksellisen runsaasti, sillä joukkojen, keksintöjen ja rakennusten tuottaminen vaatii niin ruokaa, puuta, metallia, rahaa, tietoa kuin öljyäkin. Lisäksi kartalta löytyy silkin, hopean ja viinin kaltaisia hyödykkeitä, jotka muuttuvat kauppiaiden avulla erilaisiksi bonuksiksi. Erilaisten resurssien määrästä huolimatta talousjärjestelmä pysyy selkeän kirjanpitosysteemin ansiosta hyvin hallinnassa. Pelaaja tietää koko ajan täsmällisesti sen, minkä verran kutakin resurssia on varastossa, miten nopeasti sitä kerätään ja kuinka paljon sen tuotantokapasiteettia voi vielä nostaa.
Brian Reynoldin Alpha Centauri -tausta on helppo huomata tulokkaan pelimekaniikasta, sillä osapuolten hallitsemat maa-alueet ovat oleellinen osa rakennusprosessia. Kullakin kaupungilla on oma vaikutuspiirinsä, joka rajoittaa siihen kuuluvien rakennusten sijaintia ja muiden asutuskeskusten pystyttämistä. Kansat hallitsevat samaan tapaan tiettyä maa-aluetta, jonka suuruus vaikuttaa esimerkiksi verotuloihin ja tiettyjen karttojen voittoehtoihin. Omaa vaikutuspiiriään voi laajentaa perustamalla uusia kaupunkeja ja pystyttämällä määrättyjä rakennuksia.
Tieteellisellä tutkimuksella on kaikissa pidemmissä konflikteissa hyvin merkittävä rooli, sillä se antaa osapuolille mahdollisuuden hyödyntää kehittyneempiä joukkoja ja rakennuksia. Esimerkiksi antiikkiin sijoittuvan taistelun aikana voi päästä käsiksi keskiaikaisiin ritareihin ja varsijousimiehiin. Parempien yksiköiden lisäksi teknologia nopeuttaa raaka-aineiden hankkimista, tehostaa niiden käyttöä ja mahdollistaa useampien kaupunkien pystyttämisen. Ero eri aikakausien välillä on sen verran merkittävä, että voittaja ratkeaa usein teknisen kehityksen nopeuden perusteella. Mikään idioottivarma keino tieteeseen panostaminen ei kuitenkaan ole, sillä itseään on pystyttävä puolustamaan alusta lähtien eikä teknologisesta etulyöntiasemasta ole mitään hyötyä, ellei sitä osaa käyttää hyväkseen sotatantereella.
Tekoäly laiskottelee, pelaaja ei
Armeijan ja sotimisen kontrollointiin peli tarjoaa kohtuullisen monipuoliset työkalut. Samaan ryhmään valitut yksiköt osaavat automaattisesti liikkua hitaimman jäsenensä mukaan sekä asettua muodostelmiin aselajinsa mukaan. Keskenään samanlaisten joukkojen poimiminen taistelun tiimellyksestä onnistuu helposti kaksoisnaksautuksen avulla. Systeemissä on kuitenkin myös ilmeisiä puutteita, sillä se ei tarjoa mahdollisuutta vaikuttaa esimerkiksi yksiköiden taistelutyyliin ja -innokkuuteen. Tämä tekee aseellisista konflikteista melko suoraviivaisia mittelöitä, joissa strategiset päätökset rajoittuvat ennakkovalmisteluihin ja kohteiden valitsemiseen.
Yksiköiden tekoäly hoitaa tehtävänsä pääsääntöisesti hyvin. Sen ainoa ilmeinen ongelmakohta on joukkojen liiallinen passiivisuus, jonka vuoksi pelaajan armeija reagoi lähestyviin vihollisiin todella laiskasti. Suoran hyökkäyksen kohteeksi joutuessaan sotilaat puolustavat itseään, mutta muuten ne saattavat katsella kaupunkia pommittavia katapultteja nuolenkantaman päästä. Pelaajan onkin kiinnitettävä huomiota jokaiseen taisteluun ja paimennettava niiden laitamille harhautuneet joukot takaisin vihollisten kimppuun. Ilman valvontaa yksiköillä on nimittäin paha tapa seisahtua paikoilleen lähimpien vastustajien saatua surmansa.
Muutamista ilmeisistä ongelmistaan huolimatta taistelusysteemi on kokonaisuutena melko onnistunut. Osapuolilta aluksi löytyvät pienet puolustusjoukot, yksiköiden tuottamiseen vaadittava tutkimus ja teknologisten edistysaskeleiden merkitys estävät melko hyvin nopeiden rush-hyökkäysten käytön. Voittoon ei välttämättä vaadita määrällistä ylivoimaa, vaan yksiköiden vahvuuksien ja heikkouksien hyödyntäminen sekä tieteellinen etulyöntiasema vaikuttavat taistelujen lopputulokseen huomattavasti. Vihollisen maaperälle on myös edettävä järjestelmällisesti, sillä hallitsemattomat hyökkäykset päättyvät lähes aina huonosti oman armeijan jäädessä vihollisten ympäröimäksi.
Tempoltaan peli on poikkeuksellisen kiihkeä, toisinaan suorastaan kiireinen. Työläisten käskyttäminen, rakennusten sijoittelu, paikkojen tutkiminen, kaikkien resurssien hyödyntäminen, armeijan rakentaminen, tieteellinen tutkimus ja sotiminen tarjoavat niin paljon tekemistä, ettei konfliktien aikana synny ainuttakaan kuollutta hetkeä. Itse asiassa kaikista yksityiskohdista huolehtiminen vaatii usein ajan hidastamista. Näin nopea tahti pitää pelaajan tehokkaasti pelimaailman pyörteissä, mutta siinä on myös haittapuolensa. Konfliktien loppupuolella resursseja kertyy niin vauhdikkaasti, että tuntuma niiden määrään ja kulutukseen katoaa helposti. Onneksi tämä tapahtuu yleensä vasta siinä vaiheessa, kun taistelu alkaa olla viimeistelyä vaille ratkaistu.
Uutta verta kentälle
Maailmanvalloitukseen keskittynyt yksinpeli on kaiken kaikkiaan hyvin kiinnostava kokonaisuus. Se yhdistää samaan pakettiin reaaliaikaista valtakunnan rakentamista, sotimista ja laajan mittakaavan poliittisia päätöksiä. Sekoitus on kaikin puolin onnistunut ja se pitää pelaajan tehokkaasti otteessaan kunnon taustatarinan puuttumisesta huolimatta. Jatkuvasti muuttuva lähtötilanne ja erilaiset kertakäyttöiset erikoiskyvyt estävät maa-alueista käytäviä kamppailuja muuttumasta yksitoikkoisiksi. Lisäksi 18 toisistaan selvästi poikkeavaa kansakuntaa, monta eri vaikeusastetta ja mahdollisuus käydä yksittäisiä, säännöiltään vapaasti muokattavia taisteluja takaavat sen, että paketista löytyy pelattavaa pitkäksi aikaa.
Kuten naksuttelustrategioiden perinteisiin kuuluu, mukana on myös moninpeli-moodi sosiaalisempaa sotimista kaipaaville. Kyseessä on yksittäisiin mittelöihin keskittynyt kokonaisuus, joka antaa pelaajille kiitettävän vapaat kädet niin karttojen, pelityylin, asetusten kuin sääntöjenkin suhteen. Nettipelien pystyttäminen onnistuu sekä lähiverkossa, suoraan IP-osoitteiden avulla että GameSpyn kautta. Testisessioiden perusteella systeemi vaikuttaa luotettavalta ja sietää viivettä hyvin.
Teknisesti peli on tyylikäs, muttei mikään vallankumouksellinen paketti. Sen käyttöliittymä on looginen ja helposti omaksuttava eikä testattavana olleesta beta-versiosta löytynyt mainittavia bugeja. Graafisella puolella tarjonta on miellyttävän selkeää ja mukana on runsaasti persoonallisuutta tuovia yksityiskohtia. Esimerkiksi Afrikasta peräisin olevien kansojen yksiköt ovat selvästi tummaihoisempia kuin muiden. Sinänsä kauniit kartat sen sijaan koostuvat hyvin pelkistetyistä ja itseään toistavista elementeistä, joten mitään henkeäsalpaavia visuaalisia elämyksiä peli ei tarjoa. Äänimaailma on rakennettu tiukalla ammattitaidolla tunnelmallisia taustamusiikkeja ja aseiden kilahduksia myöten.
Rise of Nationsia kuvailtiin etukäteen mm. reaaliaikaiseksi Civilizationiksi. Lopputulos on hieman erilainen kuin tämän perusteella voisi odottaa, mutta kyseessä on joka tapauksessa erittäin onnistunut ja addiktiivinen peli. Taistelusysteeminsä muutamista heikkouksista huolimatta se lähestyy reaaliaikastrategioita uudenlaisesta näkökulmasta ja höystää niitä rakentelustrategioista tutuilla elementeillä. Niinpä tulokas onkin katsastamisen arvoinen julkaisu sekä perinteisen naksutteluviihteen ystäville että sitä tavallisesti vieroksuville.
