Rumble Roses (PS2)

Kun katsoo keskivertopelaajien demografiaa, tuntuu kummalliselta, miten vähän aikuisviihdeteemoja peleissä on käytetty. Markkinarakoa kun olisi. Tämän on havainnut Konamikin, ainakin Rumble Rosesista päätellen. Kyseessä on suorasukaisen tuhma painipeli, jonka eksploitaatiota ei häpeillä.

”Kumpaa katselet pelissä mieluummin: hikisiä ja vähäpukeisia miehiä vai naisia”, kysyi pelin tuottaja taannoin. Tämän kysymyksen ympärille peli onkin rakennettu – kaikki painijat ovat kauniita ja ehdottoman vähäpukeisia naisia.

Juonesta ja ääninäyttelystä lähtien peli on silkkaa camppia, sillä panostus on ollut paljaan polygonipinnan mahdollisimman auliissa näyttämisessä. Painityttöjen ulkoasuun ja erityisesti animaatioon on nähty paljon vaivaa – ja se näkyy: hahmot keinuvat ja heiluvat tavalla, joka saa hien pintaan, varsinkin kehässä vääntäessä. Kurvit ovat eloisia, ja tytöt tykkäävät esitellä digitaalisia avujaan antaumuksella.

Painijoiden puvutkin täyttävät suurimman osan pukufetisseistä: painijoista löytyy niin tuhmaa koulutyttöä, opettajatarta, poliisia, hoitajaa, pop-diivaa ja niin edelleen. Alastomuutta pelissä ei kuitenkaan ole, mutta silti voidaan sanoa, että se on pornografiaa vaatteet päällä.

Tekijät ovat kuitenkin ymmärtäneet, että ilman kunnon peliä Rumble Roses jäisi vain ankeaksi tirkistelyksi ja vitsiksi. Pelimekaniikasta vastaamaan Konami onkin värvännyt painipeliekspertti Yuke’sin.

Rumble Roses käyttää Yuke’sin WWE-peleistä tuttua painisysteemiä, mutta virtaviivaistettuna. Kuntopalkkia ei ole, ja raajakohtainen vauriomallinnus on mukana. Tappelu on yksinkertaisempaa ja nopeampaa, mutta yllättäen myös vaikeampaa. Systeemi kuitenkin toimii, eikä vähiten tyttöjen erinomaisen animaation ansiosta.

Valitettavasti painisysteemistä on tehty liian yksinkertainen. Vaikka peli onkin epäilemättä suunnattu vähemmän painipelejä pelaavalle yleisölle, olisi systeemiin kaivannut monimutkaisempaa otetta. Peliä haittaa myös varsinaisen urapeli- tai turnauspelitilan puute. Vaikka pelissä onkin 22 erilaista painijaa omine liikkeineen, loppuu tarjonta pian kesken. Tarinapelitila on vain sarja tappeluita, eikä
erilaisia painitilojakaan ole kuin kaksi. Niistäkin toinen on tietenkin mutapaini. Moninpelikin onnistuu vain kahden pelaajan kesken.

Lyhyt elinikä onkin Rumble Rosesin suurin puute, jos kykenee suhtautumaan neutraalisti pelin pornograafiseen perusvireeseen. Markkinoilla nimittäin on monia paljon huonompiakin painipelejä.

Lopuksi mieleen muistuu tuottajan lupaus/uhkaus, jos peli menestyy: jatko-osassa osassa mennään vieläkin pidemmälle – täyteen alastomuuteen.