Spider-Man 2 (GC, PS2, Xbox)

Spider-Man 2 -peliä on tituleerattu Grand Theft Spider-Maniksi – eikä syyttä. Peli yhdistää supersankaritoiminnan GTA-pelien tyyliseen vapaaseen pelattavuuteen. Tarinankuljetus perustuu Spider-Man 2 -elokuvan tapahtumiin ja hahmoihin, mutta kokonaisuutta on höystetty paljon muullakin.

Peli luo erinomaisesti tunteen hämärinä olemisesta. Pelaajan leikkikenttänä toimii koko Manhattan, jonka korttelit ja nähtävyydet on mallinnettu tarkasti Central Parkia, Brooklynin siltaa ja Vapaudenpatsasta myöten. Peli ei sijoitu maanpinnalle aikaisempien Hämis-pelien tyyliin, sillä sankarimme liikkuu lähinnä ilmassa ja rakennusten välissä seittiensä varassa heiluen.

Teknologisesti peli on hieno suoritus. Manhattan on mallinnettu peliin yhdeksi kokonaiseksi pelikentäksi, ja kaupunki on olemassa myös korkeussuunnassa. Yksikään aikaisempi peli ei ole mallintanut vastaavalla tavalla Hämiksen elastisuutta ja akrobaattisuutta. Seitin varassa heiluminen ja hyppiminen on yllättävän hankalaa puuhaa ja vaatii taitoa, mutta sen tuoma vapaus ja vauhti on addiktoivaa. Kun ohjaus on hanskassa, loikkii ja keikkuu pelaaja huvikseen kattojen tasolla ja niiden yläpuolella.

”Enkös minä juuri toimittanut sinut linnaan pankkiryöstöstä?”

Pelaaminen ei tietenkään jää seitin avulla kaupungissa liikkumiseen. Peli etenee tehtävien varassa, ja GTA-pelien tyyliin pelaaja voi itse valita, mitä tehtäviä lähtee suorittamaan. Päätehtäviä pitää kuitenkin pelata melko lineaarisesti, sillä peli on jaettu kappaleisiin, joissa on tietyt tehtävät ja tavoitteet.

Yleisin ja jatkuvasti toistuva tavoite on kerätä sivutehtävistä sankaripisteitä, joita saa estämällä rikoksia ja pelastamalla pulaan joutuneita kansalaisia. Välillä pelastellaan katolta roikkujaa, viedään loukkaantunutta sairaalaan, jahdataan varastettua autoa tai estetään pankkiryöstöä. Ainoa ongelma kaikissa tehtävissä on se, että ne ovat loppujen lopuksi turhan samankaltaisia ja alkavat toistaa itseään. Monipuolisuuden puute tehtävissä onkin pelin suurin yksittäinen puute.

Päätehtävien ja satunnaisrikosten lisäksi pelistä löytyy myös tarinavetoisempia sivutehtäviä, jotka voivat pyöriä vaikkapa Mary-Janen, Mustan Kissan tai Peter Parkerin lehtimiesjuttujen ympärillä.
Pelin perustarina on vain puolet pelin sisällöstä. Pelattavaa löytyy siis huimasti.

Hämiksenä pahisten paketointi onnistuu erilaisten kombojen ja hyökkäysten avulla. Seittiä voi käyttää aseena vihollisten heittelyyn ja paketoimiseen. Hämähäkkivaiston avulla pelaaja voi väistää nopealla reagoinnilla vihollisten hyökkäykset ja suorittaa tehokkaita vastaliikkeitä.

Pelin taistelut kävisivät muuten ehkä hieman tylsiksi, mutta onneksi Hämiksen taistelukykyjä ja akrobaattisia taitoja kykenee parantelemaan saamillaan sankaripisteillä. Niiden ansiosta tappeluihin tulee vaihtelua, ja pahiksia jaksaa taas jahdata kokeillakseen uusia liikkeitään tai temppujaan.

Peli piirtää kaupunkia uskomattoman pitkälle, varsinkin ilmasta. Kadut vilisevät jalankulkijoita sekä autoja, mutta kaikella tällä on tietenkin hintansa. Kokonaisuutena grafiikka on melko keskinkertaista ja joskus jopa tylsää. Päähahmot kuitenkin näyttävät hyvältä. Erikoisempia tehosteita ei nähdä, mutta kaupungin vaihtuva vuorokausirytmi on tunnelmallisen toimiva tekijä.

Erot eri konsoliversioiden kohdalla ovat vähäiset ja koskevat tavalliseen tyyliin lähinnä grafiikkaa. Xboxilla ja GameCubella ulkoasu on pari astetta PS2-versiota terävämpää, ja Hämiksen hahmomalli paremman näköinen. Ohjaus on mukautettu hyvin kaikkien konsolien ohjaimille.

Äänipuolella kuullaan elokuvan näyttelijöitä. Tobey Maguire hoitaa ääninäyttelynsä hyvin ja tuo eloa pikseli-Hämikseen sekä samalla koko peliin. Muu ääninäyttely on aika keskinkertaista, ja varsinkin siviilit tuntuvat tahallisen huonoilta. Bruce Campbell johdattaa pelaajan jälleen pelin saloihin omaan sarkastiseen tyylinsä, ja hän on äänessä myös pelin aikana. Toiset tykkäävät, toiset eivät.

Spider-Man 2 nousee pienistä puutteistaan huolimatta kokonaisuutena hyväksi ja addiktoivaksi peliksi. Se sisältää paljon pelattavaa ja leikittävää, ja mikä tärkeintä, se onnistuu välittämään tunteen Hämähäkkimiehenä olemisesta äärimmäisen onnistuneesti.