Trine (PC, PS3, 360)

09.07.2009 17:40 Miikka Lehtonen

Pelimaailmassa on helppo kuihtua kyyniseksi ukonrahjukseksi, joka odottaa automaattisesti pahinta pettymystä miltei kaikilta peleiltä, tai ainakin olettaa tietävänsä jo lyhyen kuvauksen perusteella, mistä pelissä on tarkalleen kyse. Ilmiö ei rajoitu vain peliarvostelijoihin, vaan moni lukijoista tuntee sen varmasti omakohtaisesti.

Miten hienoa siis onkaan, kun joskus harvoin pelit pystyvät uhmaamaan ennakko-odotuksia ja tekemään jotain uutta, hienoa ja maagista. Jotain sellaista, jota ei olisi ikinä kuvitellut kun vertauskuvallisen paketin kannessa luvataan tasohyppelyä ja kevyttä roolipelailua. Tämän pienen ihmeen nimi on Trine.

Suomalainen Frozenbyte tuli jo jokunen vuosi sitten tutuksi, kun firma tehtaili mainion Shadowgroundsin. Tuolloin liikuttiin klassisen räiskinnän tiimoilla, mutta todella komealla grafiikalla ja erinomaisella äänisuunnittelulla höystettynä. Vaikka pelissä oli ongelmansa, se nosti kulmakarvoja ja Frozenbyten erinäisten tahojen seurantalistoille.

Tiimin kolmas peli lähtee yllättäen aivan uudenlaisille urille. Nyt lumi, jää ja muukalaiset jäävät historiaan, eikä verikään lennä. Trine hurmaa silti vielä kovemmin kuin edeltäjänsä.

Olipa kerran peli

Shadowgroundsien kylmä jää, terävät varjot ja armottomat muukalaiset saavat tehdä tilaa miltei 180 asteen temaattisen käännöksen tieltä, sillä Trine hyppää suoraan keskelle klassisten satujen maailmaa. ”Olipa kerran…” –sanoilla alkava peli vaihtaa synkistelyn hillittömään väritykitykseen ja lämpimään valoon, jotka tuovat välittömästi mieleen ne lapsuusvuosien parhaat satukirjat.

Trinen tarinassa kolmella epätodennäköisellä sankarilla on edessään eeppinen tehtävä. Kuningaskuntaa hallinnut kiltti kuningas on historiaa ja hänen kuolemansa jättämän tyhjiön on täyttänyt maahan virrannut elävien kuolleiden armeija. Kuin kohtalon oikusta kolmikko osuu prikulleen oikeaan paikkaan ja aikaan, jotta mystinen Trine-taikaesine voi sitoa heidän sielunsa yhteen ja antaa näin syntyvälle kolminaisuudelle tilaisuuden pelastaa satujen valtakunta pahuuden tieltä.

Jos aihe ja pelimaailma ovatkin täysin erilaisia kuin Shadowgroundseissa, niin yhteistäkin löytyy. Frozenbyten pojat eivät nimittäin selvästikään ole hukanneet vieläkään nuoruusvuosiensa pelipinoja, vaan niistä on lainailtu taas ideoita. Siinä missä Shadowgrounds oli kuin kunnianosoitus Alien Breedille, Trine on Lost Vikings karkkimaisemmassa kuoressa ja päivitettynä.

Pelin idea lyhykäisyydessään on, että kolmikon kukin jäsen on hyvä yhdessä asiassa: varas hyppelee, ritari taistelee ja maagi ratkoo puzzleja. Yksin kukaan ei pärjää kovinkaan pitkälle, joten tie onneen aukeaa vaihtelemalla ohjattavaa hahmoa, tarvittaessa vaikka saumattomasti kesken hypyn.

Perusidea on siis todella yksinkertainen, mutta parhaiden pelien klassiseen tyyliin lumo syntyy siitä, miten hyvin palaset on sijoiteltu paikalleen.

A-luokan toteutusta

Trinen tapauksessa palaset on sijoiteltu sen verran hyvin paikalleen, että asialla luulisi olevan vähintään maisteritason palapelinkokoajia. Ensimmäinen koukku isketään paikalleen pelin fantastisella teknisellä toteutuksella. Trine on nimittäin aivan hillittömän komea peli. Jo arvostelun kuvista voi ihailla tyylikästä ja vaihtelevaa kenttäsuunnittelua, persoonallisia ja näyttäviä hahmoja, sekä todella viehättävää väritykitystä.

Kuvista ei kuitenkaan pysty arvostamaan pelin erinomaista, fysiikkapohjaista animaatiota, jonka ansiosta luurangot kiipeilevät komeasti esineiden yli ja vaikutelma elävästä satukirjasta kasvaa entisestään. Valitettavasti on myös todettava, että arvostelun kautta ei voi myöskään kuulla sitä pelin osaa, joka teki minuun kenties suurimman vaikutuksen: Ari Pulkkisen soundtrackia. Hienovarainen ja pehmeä soundtrack sopii peliin kuin valettu ja on erinomainen osoitus siitä, että pelisävellyksen taito ei ole kuollut.

Kun on jäänyt alkuihastuksensa ansiosta pelin pauloihin, huomaa seuraavaksi, miten erinomaisen toimiva pelin fysiikkapohjainen maailma on ja miten loistavasti sitä hyödynnetään kaikissa pelin osa-alueissa. Pohjimmiltaan kyse on tasohyppelyn ja puzzileilun risteytyksestä, painopisteen vaihdellessa akselin päästä päähän vähän väliä. Teki sitten kumpaa tahansa, pelaaminen sujuu mainiosti niin PlayStation 3:n tai PC:n pad-ohjaimella kuin hiiri ja näppis –yhdistelmälläkin.

Pelin edetessä ja kokemuksen karttuessa kukin hahmoista oppii uusia kykyjä ja kerää matkalta varusteita, joskin valtaosan ajasta ainakin itse puuhailin ihan peruskyvyilläni, joilla pärjää pitkälle. Varas on kiipeilyköytensä ja notkeutensa ansiosta omimmillaan hyppelyssä, vapaasti liikuteltavalla kilvellä ja miekalla varustettu ritari taas taistelussa. Pelin mielenkiintoisin hahmo oli silti mielestäni maagi.

Mainitsin aiemmin, että peli tekee kunniaa Lost Vikingsin muistolle, mutta maagin mekaniikat lainailevat paljon uudempaa peliä tuoden vahvasti mieleen erinomaisen Crayon Physicsin. Käytössä on kaksi loitsua: ensimmäisellä voi tarttua kiinni pelimaailman esineisiin ja liikutella niitä. Laatikoita voi nostella kytkinten päälle, kärryjä voi työntää ja kiviä voi pudotella luurankojen päälle. Toisella loitsulla pystyy aluksi loihtimaan esiin laatikoita, myöhemmin myös lankkuja ja muita esineitä. Ja nyt alkaa se hauskuus.

Fysiikkavelho

Kuten kaikki muukin Trinen maailmassa, myös velhon loitsut toimivat täysin fysiikkapohjaisesti. Erilaisten ongelmien ratkonta ja ihmeellisten ninjareittien rakentelu sujuu vaikkapa lyömällä ensin laatikoita kiinni seinissä oleviin piikkimattoihin ja sitten tunkemalla niiden väliin lankkuja. Tai lukitsemalla romahtavia kielekkeitä paikalleen taktisilla laatikoilla, tai tekemällä lukemattomia muita asioita, joista puoliakaan pelin kehitystiimi ei välttämättä tarkoittanut antaa pelaajan käyttöön.

Moinen onnellinen vahinko on kuitenkin puhtaasti pelin voitoksi laskettava tapaus, sillä Trine ei vain palkitse lennokasta mielikuvitusta, vaan suorastaan vaatii sitä. Parin viikon takaisessa ennakkovilkaisussani kyselin demoa haastavampien ongelmien perään ja niitähän myös tulee. Itse pääpeli on kyllä alusta loppuun sujuvaa ja hauskaa pelattavaa, mutta matkan varrelle on jemmattu kymmeniä kätkettyjä aarteita ja yllätyksiä, joiden luo pääseminen vaatii todella huikeita temppuja ja oivalluksia.

Pelimaailmassa törmää harvoin peleihin, jotka ovat alusta (miltei) loppuun saakka näin nautittavia pelikokemuksia, ainakaan jos pelin kehitystiimissä ei näy Shigeru Miyamoton nimeä. Trinen magia kantaa viimeiseen kenttään asti, jolloin vaikeustaso nousee turhan paljon, turhan nopeasti. Päivitystä on kuitenkin jo luvassa, joten Frozenbyte kuuntelee fanejaan.

Mikään peli ei ole täysin ongelmaton, ei myöskään Trine. Valituksen aiheet ovat kuitenkin enemmänkin pieniä nipotuksia kuin todellisia pelinkaatajia. Johtuen pelihahmojen erilaisista ominaisuuksista pelaaja voi saattaa itsensä helposti todelliseen liemeen. Velholla kun ei ole mitään puolustautumiskeinoja – ellei sellaiseksi lasketa epäluotettavaa kykyä pudotella vihollisten päähän laatikoita – eikä varaskaan ole taistelussa kovin ässä, joten jos ritari on poissa pelistä kun pitäisi kaataa tusina luurankoa pienessä kopissa, hymy hyytyy.

Trinen co-op-pelitilan mainion toimivuuden huomioiden olisi ollut myös kiva pelata kahden kaverin kanssa vaikka Steamin välityksellä. Nettihuhujen perusteella ominaisuus voidaan päivittää peliin myöhemmin, mikäli myyntiluvut sen mahdollistavat, mutta ominaisuus olisi ollut kiva jo suoraan boksista.

Erinomaista jälkeä

Arvostelusta on kenties aistittavissa pientä innostusta, mutta voin vakuuttaa, että joka ikinen pisara siitä on aitoa tavaraa. En odottanut ennakkoon Trineltä juuri mitään, sillä peli oli jotenkin onnistunut livahtamaan henkisen tutkani alta, kuten taisi käydä aika monelle muullekin pelaajalle.

Jos kävi näin onnettomasti, vahinko kannattaa korjata mitä pikimmiten. Trine on nimittäin hurmaava, äärimmäisen pelattava ja kiehtova peli, jollaisia markkinoilla saisi olla enemmänkin. Suomessa tilanne on vielä niin mukava, että normaalin Steam-verkkolatauksen ohella Trinen PC-version voi bongata lähimmän pelimyymälänsä hyllystä. Kirjoitushetkellä PS3-versio ei ole vielä myynnissä PSN-verkkokaupassa.

Minuun pelin lopullinen versio teki sen verran kovan vaikutuksen, että hurautin pelin läpi kirjaimellisesti yhdeltä istumalta. Piti vain nopeasti testata peliä alkuillasta, mutta yllättäen ruudulla vierivätkin lopputekstit ja ikkunan ulkopuolella nousi aurinko. Nyt käynnissä on jo toinen läpipeluukerta, sillä sen verran monta yllätystä jäi löytämättä ja sen verran monta kohtaa haluaisin kokeilla eri tavalla. Jos se ei ole laatupelin merkki, niin mikä?

Tekijä: Frozenbyte
Julkaisija: Nobilis (PC, PS3), Atlus (Xbox 360)
Testattu: PC (Windows 7, Intel Core 2 Duo E6600, Radeon HD4870, 4 Gt keskusmuistia), PlayStation 3
Saatavilla: PC, PlayStation 3
Tulossa: Xbox 360
Laitevaatimukset: 2,0 GHz prosessori, 512 Mt keskusmuistia (Vistassa 1 Gt), Radeon X800/GeForce 6800 tai parempi DirectX 9.0c -yhteensopiva näytönohjain
Muuta: Co-op-peli vaatii kaksi pad-ohjainta
Pelaajia: 1-3 (Samalla koneella)
Pelin kotisivu: http://trine-thegame.com
Miikka Lehtonen

Toinen mielipide (PS3)

PlayStationistit joutuivat odottamaan PC:llä ihastuttanutta Trineä tuskallisen pitkään Sonyn perinpohjaisten laadunvalvontaprosessien vuoksi. Onneksi odotus ei ole ollut turhaa. Trine on juuri niin lumoava peli kuin Miikka arvostelussaan kuvaakin.

Vaikka suomalaisen Frozenbyten uutukainen onkin nautittavaa viihdettä myös yksinään, on se tarkoitettu selvästi kaverin kanssa pelattavaksi. Ongelmanratkonta ja taisteleminen on yhdessä kertaluokkaa yksin väkertämistä hauskempaa.

Ainoa harmittamaan jäänyt asia moninpelitoteutuksessa on kamera, joka ei aivan aina osannut päättää, kumpaa ruudulla näkyvää hahmoa se seuraisi. Joissain paikoissa molemmat sankarit jäivät näytön reunojen ulkopuolelle, mikä oli omiaan laskemaan elinikäennustetta dramaattisesti.

Viimeisen kentän kohdalla liian jyrkästi nouseva vaikeustasokäyrä aiheutti myös harmistusta. Kiireetöntä ja rauhallista pelaamista korostaneen kokemuksen lopettaminen aikarajaa vastaan käytävään pikakiipeilyyn jätti kitkerän häivähdyksen muuten virheettömään jälkimakuun. Onneksi helpoimmalla vaikeustasolla ärsyttävää aikarajaa ei ole ja haasteen määrää voi säätää myös kesken pelin.

Pikkuviat eivät pysty silti häivyttämään sitä tosiasiaa, että Trine on lumoavan sadunomainen pelikokemus. Graafinen toteutus on sanalla sanoen kaunista, pelatessa olisi tehnyt mieli murtautua kaksiulotteisen pelialueen kahleista katsomaan, mitä kaikkea taustalla näkyvien luolien ja raunioiden takaa mahtaakaan löytyä.

Pelin erinomainen äänimaailma saattaa jäädä valon ja varjon leikkiä ihaillessa vähäisemmälle huomiolle. Se on sääli, sillä varsinkin pääosin rauhallinen musiikki on ensiluokkaista jälkeä. Ääninäyttely ei sen sijaan ole aivan yhtä häikäisevää, vaikka sen karrikoitu tyyli sopiikin pelin tunnelmaan.

Trineä voi hyvin suositella kaikille hieman rauhallisemmasta pelaamisesta pitäville. Se on, ilman minkäänlaista suomilisää, yksi parhaista PlayStation 3:n ladattavista peleistä. Kaverin kanssa viihtyville peli on pakkohankinta, mutta eipä yksinäistenkään kannata sivuuttaa näin hienoa fysiikkapohjaista loikintaa.

Juho Anttila

Lisää aiheesta

Trine -ennakko (PC, PS3, 360)

Olipa kerran ihmeellinen peli, joka vangitsi pelaajien mielikuvitukset. Kolme karvaista sankaria hyödynsi kukin omia erikoiskykyjään ratkoakseen mitä ihmeellisempiä ongelmia. Peli myi hyvin ja sen tehnyt Blizzard kohosi myöhemmin maailman suurimmaksi pelimahdiksi, mutta kadonneista viikingeistä ei kuultu vuosikausiin mitään…

Ei muuten kuulla nytkään, mutta suomalaisen Frozenbyten Trine voisi vallan mainiosti olla Lost Vikingsin henkinen seuraaja. Tällä kertaa asialla eivät tosin ole karvaiset viikingit vaan komeammat seikkailijat, mutta tiimityö on yhä päivän sana.