UUSIMMAT

WWE All Stars (PS3, Xbox 360)

14.05.2011 14:30 Miikka Lehtonen

Tekijä: THQ San Diego
Julkaisija: THQ
Testattu: Xbox 360
Saatavilla: PlayStation 2, PlayStation 3, PSP, Wii, Xbox 360
Pelaajia: 1, 2-4 (samalla koneella ja internetissä)
Pelin kotisivu: http://www.wweallstars.com/
Arvostelija: Miikka Lehtonen

Ammattipaini on tavallaan hauskaa ajanvietettä. Sitä on kutsuttu joskus miesten saippuaoopperaksi ja mielestäni kuvaus toimii ihan hyvin. Elämää suurempia hahmoja ja tarinoita yhdistettynä fyysiseen toimintaan? Miksipä ei, kiitos!

Tästä huolimatta painipelit ovat jo vuosia olleet vähän mitä sattuu. Ongelma juontaa juurensa siitä, että ne ottavat sekä itsensä että esikuvanaan toimivan lajin turhan vakavasti. WWE All Starsilla ei ole sitä ongelmaa. Ehkä juuri siksi peli toimiikin niin hyvin.

En odottanut rehellisesti sanoen ennakkoon WWE All Starsilta mitään, sen verran kehnoja viime vuosien Smackdown-pelit ovat olleet. Julkaisun lähestyessä ja pelistä saatavilla olevan materiaalin määrän lisääntyessä kävi kuitenkin harvinaisen selväksi, että All Starsilla ja Smackdowneilla ei ole juuri mitään yhteistä. Ja se on puhtaasti WWE All Starsin voitto.

Sedät jaksavat vielä

Kuten jo pelin taidesuuntauksesta voi aistia, WWE All Stars ei ota itseään tai lajiaan mitenkään vakavasti. Michelin-ukon näköiset, pullistelevat hahmot kertovat, että kaikki on karikatyyriä. Ja niin se onkin. Hahmoihin on vangittu mainiosti niille keskeiset maneerit ja tuntomerkit. Ja hahmojahan riittää. All Stars –nimikkeelle uskollisesti mukana on niin wanhoja legendoja kuin tuoreempia supertähtiäkin, joskin jälkimmäisten nimityksestä voidaan olla eri mieltä.

No, minun kaltaiseni naavaparrat pääsevät joka tapauksessa pitämään hauskaa Bret ”Hitman” Hartin, ”Macho Man” Randy Savagen, Hulk ”Hulk” Hoganin, Andre The Giantin ja monien muiden legendojen kanssa ja se kantaa jo pitkälle. Vaikka Macho Manin päivistä on kulunut jo turhankin kauan aikaa, ainakin itse olen fiiliksissä kun mies riekkuu riikinkukko-asusteissaan kohti lavaa musiikin pauhatessa. Ja kun kyynärpää paukahtaa ylimmältä köydeltä… voi pojat.

Samaa ei valitettavasti voi sanoa kommentaattoreista. Vaikka Jim Ross on kaivettu naftaliinista verestämään retro-muistoja yhdessä Jerry ”The King” Lawlerin kanssa, esitys ei voisi olla innottomampi. Kaksikko esittää geneerisiä ja selvästi irti toisistaan purkitettuja kommentteja. ”Näitkö tuota liikettä? Se varmasti sattui!” ”Hän ei kyllä ole iloinen aamulla!”

Tiimille on myös nostettava hattua siitä, että niin uusia kuin vanhoja painioita ja oheishahmoja peliin siirrettäessä ei ole säästelty aikaa eikä vaivaa. Hyvänä esimerkkinä toimii Undertakerin uratilan välianimaatio, jossa Paul Bearer kirkuu kryptassaan kauheuksia.

Välianimaatio vangitsee erinomaisesti kaikki Bearerin maneerit, kuten mikrofonin vaihtelun kädestä toiseen. Oliko näitä pakko pistää peliin? Ei, mutta niiden mukana olo kertoo, että peliä on tehty rakkaudella. Ja se näkyy kaikkialla muuallakin.

Komeasti överiksi

Jos hahmot ovat yliampuvia, samaa voi sanoa myös itse pelistä. WWE All Stars on oikeastaan tappelupelin ja painipelin välimuoto. Erilaiset lyönnit onnistuvat mainiosti ja sidonnat tuovat mieleen AKIn legendaariset Nintendo 64:n painipelit, joskaan syvyyttä ei löydy yhtä paljon.

Mutta ei sitä ole tarkoituskaan löytyä, sillä WWE All Stars ei yritä edes olla simulaatio. Ehei, se on peli, jossa kova elbow drop yläköydeltä ponnauttaa kaverin matosta kahden metrin korkeuteen. Parin ilmakombottelun jälkeen kaverista napataan ilmassa tukeva ote ja paukautetaan powerbombilla mattoon. Se on peli, jossa Eddie Guerrero hyppää koko kehän halki päästäkseen kulmatolpalle lopetusliikettään varten. Se on peli, jossa kaikki on elämää suurempaa ja komeampaa. Sellaista, mitä paini kaikkien nuorten painifanien mielestä silloin lapsuuden kultaisina vuosina oli… ja jollaista sen pitäisi yhä olla.

Hölmöilyn alla piilee kuitenkin hyvä ja yllättävän kypsä mekaniikka. Perinteisesti painipeleissä ärsyttävät counterit on muutettu fiksusti ajoitus-pohjaisiksi. Jossain vaiheessa liikettä – ei siis heti sen alussa – yläkulmassa välähtää counter-merkki. Jos hyökkääjä ehtii ensin painaa counter-nappia, counter lukittuu pois käytöstä liikkeen ajaksi. Muussa tapauksessa kaveri voi kääntää liikkeen ja tilanteen edukseen.

Yksinkertainen muutos, suuri vaikutus. Yllättäen sillä onkin väliä, ketä vastaan ottelee. Pitää tuntea vastustajan liikkeet ja tietää tarkalleen, milloin counter-nappia pitää painaa, jotta homma kulkee odotusten mukaisesti.

Counter-systeemi on kuitenkin samalla myös yksinpelin suurin ongelma, sillä tekoäly lukee häpeilemättä pelaajan napin painalluksia ja hyödyntää niitä. Mukana on ollut monia tilanteita, joissa teen counterin tekoälyn liikkeeseen ja se ehtii sekunnin kymmenesosassa tekemään counterin minun liikkeeseeni. Vaikka kesken minkä tahansa.

Turha myös kuvitella selättävänsä tekoälyä, sillä se naputtaa itsensä takaisin pystyyn vaikka haudan partaalta. Ainoa keino voittaa matseja on hakata tekoäly niin huonoon kuntoon, että lopetusliikkeen lyöminen iskee kaverilta tajun kankaalle.

Yksinpeli onkin usein turhauttavaa, koska pelaajasta tuntuu jatkuvasti siltä, että hän voittaa vain, jos tekoäly haluaa antaa hänen voittavan. Mutta WWE All Stars onkin tarkoitettu kaveria vastaan pelattavaksi ja sellaisena se on erinomaista viihdettä.

Puitteissa löytyy

Pelattavuus itsessään on hauskaa  ja niin ovat pelitilatkin. Tarjolla on kolme tarinatilaa, joissa kisataan joko Randy Ortonin, The Undertakerin tai Degeneration X:n mestaruusvöistä. Ottelut itsessään ovat ihan samaa kamaa kuin muissakin pelitiloissa, mutta mukana on välianimaatioita, joissa väännetään mukavasti vitsiä painin hölmömmistä kliseistä.

Toinen merkittävä pelitila on Fantasy Warfare, jossa pelin legendat ja aktiiviset painijat on pistetty pareihin. Sitten painitaan siitä, kuka on vaikka suurin supertähti (Hulk Hogan vs. John Cena) tai armottomin ottelija (Jimmy Snuka vs. Kane). Kuten jo esimerkeistä huomaa, osa pareista toimii paremmin kuin toiset.

Kaikkia kuitenkin ryydittää ilmeisesti WWE:n oman videotiimin tekemä hype-paketti, jossa painijoiden parhaita paloja on leikattu sellaiseen muotoon, että parin ottelijat näyttävät tosissaan vihaavan toisiaan.  Kuten muutkin WWE:n videopaketit, pelin videot ovat mitä mainiointa tasoa.

Valikoiman kruunaa moninpeli, jossa voi ottaa matsia kaikissa yksinpelin pelimuodoissa. Ongelma on kuitenkin siinä, että WWE All Stars on äärimmäisen tarkka peli ajoituksensa suhteen, eikä verkkokoodi ole varsinaisesti huikea. Niinpä nettipeli tuntuukin rytmiltään ja ajoituksiltaan ihan erilaiselta kuin offline-pelitila, eikä parempaan suuntaan.

Täten lopputulos on helppo. Jos pidät painista, sinun kannattaa harkita myös WWE All Starsia. Ammattipainista pitämättömät tuskin saavat pelistä hirveästi irti, mutta varsinkin kauemmin painia seuranneet ovat kuin nostalgia-taivaassa. Mutta jos näin teet, tee itsellesi myös palvelus: värvää sohvalle viereen toinen nostalgia-kaveri, jolloin voitte fiilistellä keskenänne. Se kun on ainoa oikea tapa pelata peliä. Ohhhh yeaaah!

 

Lisää aiheesta

UFC Undisputed (PS3, 360)

Wrestlemania 21 (Xbox)

WWE Smackdown vs. Raw 2011 (PS3, Xbox 360)

Lue myös

3rd Birthday (PSP)

Deus Ex: Human Revolution -ennakko (PC, PS3, Xbox 360)

Lego Pirates of the Caribbean (PC, PS3, Wii, Xbox 360)

Operation Flashpoint Red River (PC, PS3, Xbox 360)

Tomb Raider Trilogy (PS3)