Arvostelu: Seikkailupeli Rime kulkee Icon jalanjäljissä, mutta kompuroi liikaa

Tekijä: Tequila Works
Julkaisija: Grey Box
Testattu: Xbox One
Saatavilla: PC, PlayStation 4, Xbox One & Nintendo Switch (tulossa)
Pelaajia: 1
Arvostelija: Tuukka Hämäläinen

Kevyttä ongelmanratkontaa ja seikkailua yhdistelevä Rime on tunnelmallinen kokemus, mutta pelaaja jää helposti kaipaamaan enemmän tasapainoa ja sisältöä. Visuaalisesti tyylikästä peliä häiritsee myös kehno ruudunpäivitys.

Pieni poika herää haaksirikkoutuneena saaren rannasta. Kaukana saaren keskellä kohoaa torni, jonka huipulla on suuri avaimenreikä. Sinne on päästävä, mutta reitti on kaikkea muuta kuin suora. Oppaina toimivat kettu sekä punaviittainen hahmo, jota ei voi saada kiinni.

Siinäpä Rimen lähtöasetelma lyhykäisyydessään. Selviytymiskauhupeli Deadlightista (2012) tunnetun Tequila Worksin uutuuspeli käynnistyy kiehtovasti. Mystinen, arvoitusten täyttämä saari ei ole pelihistorian uusin idea, mutta pelin tunnelmassa ja visuaalisessa ilmeessä on vetovoimaa, joka houkuttelee seikkailun pariin.

Rime yhdistelee ongelmanratkontaa ja seikkailua, mutta kumpikaan elementti ei ole erityisen haastava. Pulmien ratkominen on useimmiten muutaman minuutin homma, ja seikkailukin lähinnä juoksemista ja hyppimistä. Päähenkilöä ei saa helposti hengiltä, eikä saarella ole paljon vaaratekijöitä – paitsi yksi hirviölintu ja mustia varjo-olentoja, joista selvitään välttelemällä. Rime onkin väkivallaton seikkailu, jossa ei pääse miekkaa heiluttelemaan.

Rimen ongelmanratkonnat ovat videopelaajille tuttua tavaraa: raahaa laatikko ruutuun, etsi esine tai löydä turvallinen reitti. Pelimekaniikan omaperäisempi idea on äänen käyttö, sillä pelihahmo ei vain paina nappeja ja keräile esineitä, vaan hän voi myös aktivoida erilaisia esineitä huutamalla. Tämä luo hieman monipuolisuutta tehtäviin ja vahvistaa Rimen tunnelmaa.

Pulmat pysyvät silti turhankin lineaarisina ja yksinkertaisina. Ainoat hieman hämmentävät hetket löytyvät kahdelta viimeiseltä ”tasolta”, joissa pelimaailma onnistuu hetkittäin tuntumaan niin laajalta ja sokkeloiselta, että siinä suunnistaminen muodostaa oman haasteensa. Näistäkin tosin selviää todella helposti vain juoksemalla eteenpäin kuin päätön kana.

Rimen seikkailu onkin turhan usein vain eteenpäin juoksemista. Pelaaja jää kaipaamaan lisää mekaniikkoja tai ylimääräistä tehtävää pelimaailmassa. Muutamia keräiltäviä esineitä löytyy kyllä, ja pelimaailmaan on piilotettu salaisuuksia, mutta pelaajaa ei erityisesti motivoida näitä etsimään – elleivät sitten pelkät saavutuspisteet kiinnosta.

Rime on visuaalisesti näyttävä, ja graafisissa yksityiskohdissa voi nähdä vaikutteita niin The Legend of Zelda -peleistä kuin Studio Ghiblin elokuvistakin. Visuaalisuudesta on kuitenkin vaikea nauttia, sillä peliä riivaa ainakin Xbox One -versiossa takkuileva ruudunpäivitys, joka ryhtyy laahaamaan miltei säännönmukaisesti yhtään isommissa tiloissa ja maisemissa. Testatessamme peliin ei oltu julkaistu vielä yhtäkään päivitystä, joten framerate-ongelmat ehkä korjaantuvat ajan kanssa.

Peli ei muutenkaan teknisesti ole aivan nykysukupolven pelin tasolla. Kamera on enimmäkseen pelaajan ohjattavissa, mutta välillä kuvakulma kääntyy väkisin fiksattuun suuntaan, mikä häiritsee pelaamista. Lisäksi hahmon ohjattavuus on välillä epätarkkaa, mikä haittaa etenkin hyppimistä ja kiipeilyä vaativissa osuuksissa. Onneksi ongelma jää pieneksi, eikä ryhdy todella haittaamaan pelaamista.

Rimen tarina puolestaan on omanlaisena ongelma. Peli kulkee selvästi Icon (2001) jalanjäljissä, ja tunnelmassa onkin paljon yhteistä Fumito Udean pelien kanssa. Miellyttävän abstrakti ja sirpaleinen tarina kuitenkin nivotaan lopussa täysin kokoon, mikä on pienoinen pettymys. Loppupaljastus tuntuu lisäksi tulevan vähän puskista, eikä se täysin istu tarinan kokonaisuuteen. Toisaalta se voi hyvinkin upota indiepelaajaan, joka on mieltynyt surumielisiin tarinapeleihin.

Kerronta on kuitenkin kiinnostavaa, etenkin kun pelissä ei lausuta sanaakaan. Pelihahmo osaa hyräillä ja huutaa, muttei puhua, ja kaikki opastuskin tapahtuu sanattomasti. Tämä luo peliin omanlaisensa tunnelman, jossa myös musiikki näyttelee keskeistä roolia. David Garcian ja Lindsey Stirlingin sävellys onkin hyvin kaunis, mutta jää vaille omaperäistä teemaa.

Lopulta Rime jättää ristiriitaisen tunnelman. Pelin maailma on kiehtova, mutta siitä ei lopulta nähdä tarpeeksi. Ongelmanratkonta on hetkittäin hauskaa ja tarina vie paikoin mennessään, mutta näitä hetkiä on liian vähän. Peli loppuu hieman yllättäen ja tavalla, joka saattaa hyvinkin jakaa mielipiteitä. Lopuksi tuntuu, että pelimaailmaan palaisi mielellään uudestaan, mutta lisäkeräilyt eivät motivoi tarpeeksi, jotta ryhtyisi heti ahkeroimaan samoja puzzleja uudelleen läpi.

Rimeä voi suositella pienellä varauksella indieseikkailujen ja Icon ystäville. Peli on julkaistu melko huokeaan 35 euron hintaan, mutta sittenkin voi olla paikallaan odottaa alennusmyyntiä.