Arvostelupäivitys: Lego The Hobbit ja Assassin’s Creed: Unity.

14.01.2015 17:40 | Jukka O. Kauppinen

Taas lisää jatkavia ja jakavia mielipiteitä peliarvosteluihin! Domen vekkulit maakarit kun eivät malta pitää sormiaan erossa hyvistä peleistä, eivätkä aina huonoistakaan. Aiempia arvosteluja täydentäviä mielipiteitä onkin taas tarjolla kaksin kappalein, tällä kertaa peleistä Lego The Hobbit  ja Assassin’s Creed: Unity.

Testaajana Miika J. K. Halmela ja Kalle Laakso.

Lego The Hobbit (PC, PS3, PS4, Wii U, Xbox One, Xbox 360)

Lainaus toisesta mielipiteestä:

Teknisesti tai audiovisuaalisesti mitään motkottamista ei löydy, mutta pelaaminen tuntuu turhankin tutulta – taistellaan pahisten kanssa, vaihdellaan lennosta peluutettavaa hahmoa, etsitään kätkettyjä jippoja, keräillään erilaisia pimpuloita, rakennellaan palikoista hyödyllisiä asioita, kulutetaan aikaa jo läpäistyissä kentissä ja niin edelleen. Toisaalta lapsiyleisöä ajatellen se lienee ihan hyväkin asia: kun on omaksunut yhden Lego-pelin, sen jälkeen on helppo pelata mitä tahansa niistä.

Aikuisen ihmisen mielenkiintoa soolona pelaaminen ei kuitenkaan välttämättä jaksa kannatella alkua pidemmälle. Mutta siinä missä omakiva saattaa tympiä nopeastikin, on samalta sohvalta tapahtuva cooppi jälleen pelastus  – yhdessä kaverin, siipan tai oman lapsen kanssa aikuinenkin jaksanee pelata Hobittia ihan uudella innolla. Jaettu ilo on todellakin paras ilo, näinhän se vanha viidakon sananlaskukin meille jo muinoin opetti.  

Miika J. K. Halmela

Lue koko arvostelu: Lego The Hobbit (PC, PS3, PS4, Wii U, Xbox One, Xbox 360)

 

Assassin’s Creed Unity (PC, PS4, Xbox One) 

Lainaus toisesta mielipiteestä:

Jos peliä tarkastelee kaikkien bugien ja epämääräisten toimimattomuuksien läpi, niin aika olikin jo uudistua ja suunta on oikea. Kiipeily on huomattavasti ripeämpää ja loogisempaa. Eksoottiset näppäinasettelut vaativat pienoista totuttelua aluksi, mutta ehkä vanhatkin fanit oppivat pelaamalla pääsarjan seitsemännen osan muutokset.

Mitä aiheeseen tulee, niin kelpaa. Ranskan synkkä vallankumousjakso on kiehtovaa koettavaa ja iskee meikäläiseen heti AC-Italian ja Karibian jälkeen parhaiten. Päähenkilö Arno Dorian toimii ihan okei, ja hänessä on jotain samaa kauhukakaramaisuutta kuin nuoressa Eziossa, vaikka samalle tasolle hahmo ei nouse. Todelliseksi pääosaesittäjäksi nousee siten taas peliympäristö. Alun Versailles mukailee vähän pienemmän kylän henkeä, mutta Unity saa kunnon historiapuhtia Pariisissa. Mukavat puitteet syntyvät niin monituisista rakennuksista kuin myös vaikkapa Notre Damen katedraalista. Kaupunki elää ja se on sarjan tähänastisista paikoista ehdottomasti monipuolisin ympäristö.

Mutta kun peli ei vain toimi. Ruudunpäivitys tökkii Pariisin ihmispaljouden keskellä. Bugeja löytyy siellä ja täällä. Niistä aiheutuu yllättäviä kuolemia, outoja hahmonjunnaamisia, oudosti warppailevia AI-hahmoja ynnä muuta. Immersio kärsii ihan todenteolla. Bugeja on niin paljon, ettei pelaaminen ole enää edes hauskaa.

Kalle Laakso

Lue koko arvostelu: Assassin’s Creed Unity (PC, PS4, Xbox One) 

Muropaketin uusimmat