Bad Company 2:n suosio yllätti DICE:n

10.03.2010 14:20 | Jouni Mäki-Panula

Battlefield: Bad Company 2:n suosio on päässyt yllättämään Digital Illusionsin, vaikka studiolla on rutkasti kokemusta Battlefieldien lanseeraamisesta.

Viime torstaina julkaistussa Bad Company 2:ssa koettiin viikonloppuna useita palvelukatkoksia, joiden aikana pelaaminen oli vaikeaa ellei mahdotonta. Ongelmia on ollut palvelimille yhdistämisessä, onnistuneen yhteyden ylläpitämisessä ja huijaamista ehkäisevän PunkBusterin toiminnassa, minkä lisäksi myös saavutukset ja unlockit ovat ajoittain puuttuneet. Häiriöitä on esiintynyt kaikilla alustoilla PC:stä Xbox 360:een ja PlayStation 3:een.

DICE julkaisi palvelinpäähän R5-pikapäivityksen jo lauantain vastaisena yönä. Ongelmat jatkuivat kuitenkin sunnuntaina, jolloin DICE valaisi tilannetta kertomalla, että mittavasta infrastruktuurista huolimatta rauta ei riitä Bad Company 2:n pyörittämiseen. Näin siksi, että ruuhka-aikaan liikennettä on ollut jopa 400 prosenttia enemmän kuin minkään muun Battlefieldin kohdalla koskaan aiemmin.

Takkuilevasta alusta huolimatta Bad Company 2:lle voi ennustaa valoista tulevaisuutta, sillä infrastruktuurin loppuminen kesken tarkoittaa lähinnä, ettei pelaajista ole pulaa.

Lisätietoja: Battlefield Blog.

Lue myös

Arvostelu: God of War III (PS3)

Epic Beard Man ragettaa kahdeksalla bitillä

Larry 8 olisi vienyt gigolomme himokkaiden avaruusamatsonien pariin

Valve tuo Steamin ja Portal 2:n Macille

Muropaketin uusimmat