Baldur’s Gate 2: Enhanced Editionissa yli 350 000 sanaa uutta dialogia

28.05.2013 13:00 Tero Lehtiniemi

Beamdog-firma on pitänyt itsensä kiireisenä. Viime vuonna julkaistu klassikkopeli Baldur’s Gaten uudistettu Enhanced Edition jäi hintansa ja uudistusten vähyyden vuoksi hieman alkuperäisen pelin ja siihen vuosien aikana tehtyjen ilmaisten muokkausten jalkoihin. Ykkösosaa laajentava lisäsisältö on kuitenkin suunnitelmissa, mutta isoimmat paukut on suunnattu jatko-osaan.

Baldur’s Gate 2 on yksi pelihistorian parhaista peleistä, ja Beamdog on ainakin sanojensa perusteella paneutunut uusintaversioon sen vaatimalla vakavuudella. Peliin on jo tässä vaiheessa kirjoitettu yli 350 000 sanaa lisää dialogia, joka on lisätty pelin tehtäviin ja tarinaan. Ilmeisesti laajennukset ei kuitenkaan jää tähän, sillä peli on vielä niin sanotusti vaiheessa. Minkään sortin julkaisuaikataulua ei ole annettu.

Lisädialogi itsessään ei vielä tarkoita mitään, mutta Beamdogin aiemman taidonnäytteen perusteella tämän puolen pitäisi olla osapuilleen hanskassa. Myös ykkösosalle on aikanaan luvassa lisää sisältöä, tosin Beamdogin mukaan BG2:EE:n viimeistely ajaa kaiken muun edelle.

Lisätietoja: Shacknews