UUSIMMAT

Grafiikoissa on eronsa – ja uuden sukupolven grafiikat ovat paitsi kauniimpia, myös realistisempia

18.04.2014 12:00 | Jukka O. Kauppinen

Peligrafiikat astuvat koko ajan askel askeleelta eteenpäin, mutta etenkin uuden sukupolven konsolien saapumisen myötä niistä on tulossa entistä uskottavampia. Ei suinkaan siksi, että konsoleissa on enemmän vääntöä. Ei siksi, että polygoneja olisi enemmän tai tekstuurit isompia. Ehei. Suurin syy on se, että grafiikkateknologiassa on otettu käyttöön aivan uusia aseita.

”Harvalla on tietoa siitä current-gen- ja next-gen-pelien grafiikka eroaa toisistaan ja mikä tekee next-gen-peleistä realistisempia. Monesti luullaan, että lisäämällä polygoneja tai suurentamalla tekstuureja peleistä tulee aidompia, vaikka näin ei asia ole” mietti digitaalitaitelija Mikko Kaunela tilannetta ja purki ajatuksiaan sanoiksi oheisen artikkelin muotoon:

Monet ajattelevatkin, että uuden sukupolven konsolipelit ovat uusilla konsoleilla yhtä sulavia ja tarkkoja kuin PC:llä tällä hetkellä. Toki tämä suuntaa parempaan, mutta wow-efekti voi silti jäädä monilta kokematta. Malleissa näet voi olla polygoneja, tekstuurit ovat suurempia ja kaikki renderoidaan isommilla resoluutioilla, mutta tulos on silti samaa vanhaa, vain parempaan pakettiin käärittynä.

AAA-pelit ja niiden pelimoottorit ovat ottaneet mallia offline-renderöinnin puolelta siitä lähtien, kun se on ollut mahdollista. Elokuvien erikoistehosteet on tuotettu mahdollisimman realistisesti ja siten, että ne sulautuvat muuhun kuvaan. Tämän johdosta offline-rendauksessa luotetaan fysiikan lakien mukaisiin arvoihin.

Myös pelialalla on voitu siirtyä tähän suuntaan. Next-gen-pelimoottorit rakennettiin tukemaan näitä ominaisuuksia ja graafikoille annettiin uusia teknologioita, joita voidaan käyttää grafiikan luomisprosessissa. Fysiikan lakien mukaiset materiaalit ja oikeanlainen valaistus tekevät uuden sukupolven pelien grafiikoista entistä aidompaa.

Lue koko artikkeli: Grafiikka voi aina olla parempaa

Lue myös

Alien Isolation –haastattelu: ”halusimme tehdä pelin, jollaista kukaan ei ole vielä tehnyt” [osa 1]

Panssarivaunuja, kämppimistä ja yllätysliikkeitä – World of Tanks -olympialaiset

Suomen parhaat pelit ja pelialan ilmiöt 2013 palkittiin pelialagaalassa