UUSIMMAT

Kapasiteetin puute viivyttää 3DS:ää

02.10.2010 11:45 | Jouni Mäki-Panula

Nintendo on paljastanut toimitusjohtaja Satoru Iwatan suulla, että rajallisesta tuotantokapasiteetista muodostui 3DS-käsikonsolin viivästymisen syy. Nintendo julkisti ilman laseja toteutettavaan 3D-kokemukseen kykenevän 3DS:n alkukesästä. Vaikka Eurooppaan konsolin ei missään vaiheessa uskottu ehtivän vielä tänä vuonna, oli yllätys melkoinen, kun selvisi Japanin markkinoille lanseeraamisenkin koittavan vasta ensi vuonna.

” Aluksi pidimme toivottavana 3DS:n lanseeraamista tänä vuonna, minkä perusteella teimme myös ennusteemme”, aloitti Iwata selittelynsä.

”Tässä vaiheessa on kuitenkin selvää, että jos lanseeraamme tänä vuonna, emme pysty toimittamaan konsoleita riittävästi.”

Iwatan vakuutteluista huolimatta analyytikot uskovat, että 3DS:t loppuvat kaupoista, kun myynti viimein pääsee alkamaan. 3DS lanseerataan Japanissa 26. helmikuuta ja Euroopassa maaliskuussa.

Lue myös

Forza Motorsport 3:n Ultimate Collection vaihtaa Top Gearille

Lokakuun hurja sporttispurtti: eDomen testissä F1 2010 ja NHL 11

PlayStationin 15 vuotta – kohokohdat vuosi vuodelta

WiiWare-pelit testissä – mitä kuuluu Wiin latausrintamalle