Kuva: 20 vuotta sitten käynnistynyt suosittu palkkasoturipeli saa jatkoa
Edellisestä Jagget Alliancesta on vierähtänyt jo tovi, eivätkä sarjan pelit ole aina olleet sieltä kaikkein parhaimmasta päästä.
Joukkorahoituksen voimin kehitetty ja vuonna 2013 julkaistu Jagged Alliance: Flashback ei ollut juuri mistään kotoisin, ja nyt THQ Nordic onkin julkaissut pienoistrailerin Cliffhanger Productions -studion työstämästä Jagged Alliance: Rage! -pelistä.
Alkuperäinen ja ensiluokkainen Jagged Alliance julkaistiin vuonna 1995. Siinä pelataan eräälle saarelle saapuvia palkkasotureita joiden tehtävänä on eliminoida siellä lymyilevät konnat.
Toisin kuin alkuperäisessä, ei työn alla olevassa pelissä ole käytössä kokonaista palkkasoturiarmeijaa, vaan saaren huumeparonista on päästävä eroon vain pienellä ryhmällä vanhoja sotureita.
Nämä ovat todellisia huippuunsa viritettyjä tappajia, mutta vanhukset kärsivät fyysisten haasteiden lisäksi myös psyykkisistä ongelmista. Mukana on esimerkiksi legendaarinen palkkasoturi Ivan Dolvich ja muita alkuperäisen pelin kiehtovimmista hahmoista.
Rage! Tulee sisältämään tuttua vuoropohjaista taistelua johon on sekoitettu seikkailupeleistä tuttuja elementtejä, mitä se sitten ikinä tarkoittaakaan. Luvassa on yksinpelin lisäksi kahden hengen co-op -verkkopelaamista.
Jagged Alliance: Rage! On THQ Nordicin omistaman HandyGames-studion ensimmäinen peli. Sen julkaisupäivää ei ole ilmoitettu, mutta pelin Steam-sivuilla sen kerrotaan ilmestyvän pian.