Lahjottujen legioonat – eli toimittajat hypekoneessa [kolumni]

Me toimittajathan olemme siitä onnellisia, että meitä pidetään koko ajan hirmuisen hyvänä. Palkka on järjettömän hyvä ja liksa juoksee, vaikka vain vetäisimme aamusta iltaan kännejä pr-tahojen tarjoamissa juottamisjuhlissa. Ei tarvitse edes kirjoittaa mitään, kun pr-tyypit antavat käteen valmiit jutut. Postikin tuo mahtavaa hypekrääsää koko ajan.

Tai no. Ei tämä ihan noin auvoista kuitenkaan ole. Silti aina välillä pitää katsoa peiliin ja varmistaa, että työetiikan ja moraalin raja on yhä selvästi esillä, eikä vain tikulla vedetty viiva rantahietikossa.

Olemme Domessa puhuneet aiemminkin peleistä kirjoittamisen realiteeteista ja siitä, millaisessa suhteessa pelitoimittajat ovat julkaisijoihin ja lukijoihin. Kyse ei ole aina aivan helposta yhtälöstä, varsinkin kun kaikki tahot tuovat mukanaan omia ennakko-oletuksiaan.

Lukijoiden mielestä olemme lahjottuja, koska toimistoillamme on peleihin liittyviä koriste-esineitä ja koska saamme julkaisijoilta arvostelupelejä. Julkaisijoiden mielestä — olettaisin — taas olemme lapsia, joiden pään voi helposti kääntää rihkamalla ja kauniilla sanoilla.

Eihän totuus toki aivan tällainen ole, sillä ihmisiä mekin olemme, mutta mielikuvat ovat todella voimakkaita ja vaikuttavat kaikkien asenteisiin. Kun lukijat “tietävät”, että olemme kaikki lahjottavissa, jokainen kehuttu peli vaikuttaa välittömästi arveluttavalta. “Paljonko tästäkin arvostelusta maksettiin”, kysytään usean Domenkin arvostelun kommenteissa, eikä varmasti läheskään aina vitsinä. 

Totuus on tietenkin se, että mitään yleistyksiä ei oikein voi tehdä, sillä kuten yleistykset yleensäkin, ne menevät perseelleen.

Lue koko artikkeli: Lahjottujen legioona