Mitä ihmettä? Tämä ei siis ollutkaan vitsi vaan ihan oikea peli?
Joskus pelimaailma tuottaa melkoisia yllätyksiä. Vaikka meikäläinenkin on ehtinyt nähdä vuosikymmenten mittaan monta kummallista peliä, niin jostain kiven ja kannon alta aina kömpii se peik… yllärimenninkäinen. Luulin eräältä nettisivulta löytämääni kuvausta ikivanhasta piilos-pelistä ensin hyväksi vitsiksi, mutta annahan olla, sehän oli täyttä totta.
Voiko peli enää tästä hölmömmäksi mennä? Pelaa kuurupiiloa konsolillasi? Yksin- tai kaksinpelinä? Neljä piilottelu-pelitilaa ja kaksi vaikeusastetta? Pelialueena iso talo, jossa on kolme huonetta ja iso piha, kussakin viisi piiloutumispaikkaa?
Ihan oikeasti. Ei. Ei. Eeeeei. Hajosin. Onhan tämä sentään vuodelta 1982 mutta olisi kuvitellut, että edes joku tajuaisi miten tuhoontuomittu ja TYL-SÄ ajatus konsolilla pelattavasta piilosesta on.
Kuvitelkaa nyt tätäkin pelattuna. Kaksi kaverusta istuu lattialla Atari 2600:n ja telkkarin edessä. Pelivuorossa oleva tarttuu joystickiin ja etsijä kääntyy toisinpäin, ettei näe televisiota. Piiloutuja mönkii johonkin pelin lukemattoman monista piilopaikoista ja kun kaveri on laskenut sataan, hän kääntyy ja aloittaa etsinnän. Piiloutuja on pakahtua riemuunsa katsellessaan noin muutamasta pikselistä koostuvan ukkelin kulkemista ja etsintätouhuja tv-ruudulla. Tosi hauskaa! Tai sitten… Luultavammin ei.
Eräällä tavalla pelin taustaa ymmärtää. Pelikonsolien ensimmäinen aalto oli vielä voimissaan ja moni julkaisija kuvitteli, että ihmiset haluavat pelata kaikkia mahdollisia seura- ja lautapelejä television ympärille kerääntyneinä. Muistelisin kuitenkin, että ainakin meilläpäin seurapelit jäivät vähiin. Kyllä se oli Pitfall, mitä me pojat hinkkasimme.
Sneak’n Peekin nähtyäni en voi kuin todeta, että vuoden 1984 pelikonsoliromahdus tuli aivan liian myöhään.
Lue myös
Atarin perustaja palasi, nousukkaat ulos
Jane Jensen: seikkailupelien kovin täti haastattelussa
