Oculus Riftin kuluttajaversion speksit ovat nyt valmistuneet

07.09.2014 12:00 | Juho Anttila

Oculus Rift -virtuaalitodellisuuslaseista on tähän mennessä puskettu markkinoille jo kaksi kehitysversiota. Seuraava julkaistava versio onkin näillä näkymin kuluttajille suunnattu ensimmäinen virallinen Oculus Rift. Nyt tämä projekti on nytkähtänyt taas pykälän verran eteenpäin.

Firman perustajajäsen Palmer Luckeyn mukaan kuluttajaversion speksit on nyt lyöty lukkoon. Tämä tarkoittaa toisin sanottuna sitä, että laitetta kehittävällä Oculusilla on nyt saatu taottua kasaan Oculus Riftin kuluttajaversion tekniset ominaisuudet. Suuria muutoksia ei ole enää luvassa, vaan tarkoitus on saada laite markkinoille näillä ominaisuuksilla varustettuna.

Harmi kyllä Luckey ei suostunut vielä julkistamaan laitteen päätettyjä ominaisuuksia. Jotain vihjeitä oli kuitenkin tarjolla. Luckeyn mukaan hyppäys DK2-kehitysversiosta kaupalliseen versioon tulee olemaan yhtä suuri kuin hyppäys ensimmäisestä DK1-kehitysversiosta DK2-versioon. Resoluutio tulee paranemaan huomattavasti aiemmasta 1080p:stä ja virkistystaajuus nostetaan nykyisestä 70 hertsistä 90 hertsiin tai jopa korkeammalle.

Lopullinen laite tulee suunnitelmien mukaan maksamaan jotain 200:n ja 400:n dollari välillä. Haarukka on laaja, koska Oculus ei ole vielä pystynyt arvioimaan kaikkia hintaan vaikuttavia muuttujia. Lopullinen hinta määräytyy muun muassa ennakkotilausten, käytettyjen komponenttien ja firman solmimien sopimusten mukaan.

Lähde: Gamesindustry.biz

Lisää aiheesta

Palmer Luckey tahtoo Oculus Riftin joka kotiin

Oculus on nyt virallisesti osa Facebookia

Oculus ei koe Sonyn virtuaalitodellisuuslaseja uhaksi