UUSIMMAT

Päivä Metron, Saints Rown ja Dead Islandin parissa

03.05.2013 13:28 | Jukka O. Kauppinen

Kuten muutamista ennakkojutuista ja haastiksista on voinut päätellä, eräs keväinen pressikeikka vei JOKin Deep Silverin huomaan. Vaikka keikka olikin aikataulullisesti perinteisen kireä päiväkeikka, jolle lähdettiin aamukuuden lennolla ja palattiin kotiin yöllä yhden pintaan, niin kävihän tuolla mielellään. Luvassa kun oli tutustumista kiintoisiin peleihin ja ihmisiin.

Deep Silverin uuteen repertuaariin kun kuuluivat THQ:n jäämistöstä pelastetut Saint’s Row IV ja Metro Last Light. Lisäksi testattavana oli Deepin oma hitti Dead Island Riptide.

Kiireinen päivä ja todella kiireinen aikataulu – mutta mielellään tuolla kävi. Eipähän ollut yhtään tyhjää ohjelmassa ja Metro-kirjailijan kanssa jutustelu oli kyllä mukavaa. Fiksu kaveri. Tykkäsin kovasti myös Metro LL:stä, kuten ensikosketuksista pystyy päättelemään. Kireä aikataulutus vain kompastutti sen verran, että Riptideä en ehtinyt ollenkaan testaamaan, ainoastaan haastattelemaan tekijätiimin edustajaa ja katsotaan presentaatiota viiden minuutin ajan.

Loppukevään ja alkukesän keikkojen suhteen olen pysytellyt niukkana, keskittyen mieluummin tekemään vaihteeksi ihan toimistohommia. Mutta jotain vänkää on luvassa! Siitä aikanaan!