Uusimmat

Rock Band Blitz hylkää muovisoittimet

29.08.2012 15:45 Jukka O. Kauppinen

Musiikkipelit ovat kuolleet. Eläköön musiikkipelit! Bändipeligenren luonut ja taivaisiin nostanut Harmonix palaa pitkästä aikaa musapelien maailmaan, mutta aivan uudenlaisella konseptilla. Siinä missä Activision ryöstöviljeli Guitar Herot sukupuuttoon, Harmonix on jatkanut Rock Band -pelisarjan parissa sinnikkäästä jo viiden vuoden ajan. Ja nyt luvassa on pitkästä aikaa jotain ihan uutta.

Mutta ensin muistutetaan: Rock Band 3 -peli on yhä elossa ja Harmonix julkaisee peliin viikottain uusia biisejä. Käykääs musisoijat katsomassa mitä kivaa on tarjolla.

Harmonixin uusin veto Rock Band Blitz astuu kuitenkin uuteen suuntaan. Harmonix tietää, että muovisoittimien aika on jo ohi. Blitzissä niitä ei enää edes tueta, vaan musiikki- ja rytmipelaaminen tapahtuu puhtaasti pad-ohjaimella, perinteisempien Frequency-, Amplitude- ja Rock Band Unplugged -rytmipelien tapaan.

Se on myös selkeästi yksinpeli, johon on kuitenkin rakennettu sosiaalista ulottuvuutta muun muassa Facebookin kautta.

 

Blitzin uudet biisit ovat myös yhteensopivia Rock Band 3:n kanssa, ja näkyvät heti RB3:n biisilistalla.

Rock Band Blitz on juuri julkaistu sekä PS3:lle että Xbox 360:lle latauspelinä

Lisätietoja: http://www.rockband.com/games/rockbandblitz

Lisää aiheesta

EA sekoilee – Rock Band sulkeutuu eikun eipäs sulkeudukaan

Harmonixilta uusi Rock Band ilman soittimia

Lue myös

Guild Wars 2 -matkapäiväkirja – osa 2: Taistelun huumaa

Madagascar 3: Europe’s Most Wanted (PS3, Wii, Xbox 360)

Skyrim laajenee – katso Hearthfiren traileri

Wii U -esittelyssä ZombiU (K18)