Uusimmat

Sonykin huomasi PlayStation Networkin latausnopeuksien tahmaavan sietämättömästi

29.06.2015 12:57 Jukka O. Kauppinen

Sonyn verkkopalvelut tunnetaan onnettomasta tietoturvastaan ja tuskallisen surkeista latausnopeuksistaan. Viime aikoina PlayStation Network on tahmannut jopa niinkin paljon, että pelaajien vaikerrus on kantautunut yhtiön korviinkin.

”Olemme tietoisia, että jotkut käyttävät kärsivät tavallista hitaammista latausnopeuksista PlayStation Storesta. Verkkotiimimme tutkii asiaa”, Sony ilmoitti.

Hidas PSN on tosin enemmänkin arkipäivää kuin poikkeus, on ollut jo PS3:n ajoilta saakka. Digitaalipelien lataukset täytyy jättää yleensä yön yli tapahtuviksi, ja esimerkiksi Wolfenstein: The Old Bloodin lataukseen kului noin 15 tuntia satamegaisella yhteydellä. 10-20 tuntia per peli tuntuu olevan Dometiimin ja tuttavien keskuudessa ihan tavanomaista.

Mielenkiintoisena yksityiskohtana juuri viime viikonloppuna eräs tuttavani totesi, että hänen PSN-latailunsa nopeutuivat hurjasti PlayStation Plus –jäsenyyden tilauksen jälkeen.

”Ennen tahmasi, heti Plussan ostamisen jälkeen lataukset tulevat niin nopeasti kuin kaista antaa myöten.”

Tästä voisi toki kehittää salaliittoteorioita, että Sony rajoittaa maksuttomien PSN-käyttäjien nopeuksia, mutta allekirjoittaneellakin on Plussa käytössä.  

No, ehkä Sonyn verkkotiimi saa/on saanut jotain parannusta aikaan, mutta kyllä firman kannattaisi panostaa satunnaisten häröjen korjailun ohessa myös koko PSN-verkon päivittämiseen.

Lisätietoja: Ps4 Download speed

Lisää aiheesta

Guillermo del Toro vääntää veistä Silent Hills -fanien haavoissa 

Konami poistikin PT-demonsa sitten oikein kunnolla PlayStation Storesta! 

PS4-käyttäjät: alatilit voi nyt päivittää pääkäyttäjiksi 

Reilukerho: Sony nihkeilee PSN-hakkerointien korvauksissa 

Muropaketin uusimmat