UUSIMMAT

Steam pelasti indie-kehittäjä Introversionin

27.08.2010 12:54 | Jouni Mäki-Panula

Muun muassa Defcon- ja Multiwinia-peleistään muistettu brittiläinen indie-kehittäjä Introversion oli alkuvuodesta pahassa jamassa. Introversion sai alkuvuodesta valmiiksi Darwinia+ -pelin, joka julkaistiin Xbox Live Arcadessa helmikuussa. Peli ei kuitenkaan menestynyt riittävästi, joten velkojien paineessa studion työntekijämäärä laski kolmeen.

Konkurssi kolkutti jo ovella, kun yhtiö keksi ryhtyä lähempään yhteistyöhön Valven kanssa Steam-saavutusten ottamiseksi mukaan studion aiemmin tekemään Defconiin.

Samalla Valve ryhtyi mainostamaan piristysruiskeen saanutta Defconia kaksin käsin, mikä pelasti Introversionin taloussyöveristä.

Vaikka studio oli niskalaukausta vailla vielä maaliskuussa, nyt studiolla riittää käteistä vuodeksi eteenpäin. Parhaillaan työstettävänä onkin Subversion-niminen tuotanto, jolle ei ole annettu vielä julkaisuajankohtaa.

Introversion on eräs nykypäivän oivallisimmista ja omaperäisimmistä videopelikehittäjistä, jonka peleihin kannattaa tutustua. Ihan oikeasti.

Lisätietoja: http://www.introversion.co.uk/

Lisää aiheesta

Darwinia+ (Xbox 360)

Darwinian, Defconin tekijöiden uusi teos Subversion on rosvojen unelmapeli

Kaikki kuolee!

Multiwinia (PC)

Lue myös

Ennakko: Donkey Kong Country Returns (Wii)

Italialaiset suuttuivat Gran Turismo 5:stä

Starcraft II, Super Mario Galaxy 2 ja Battlefield Bad Company 2 myivät kultaa

The Bible Online -nettiseikkailu vie pelaajat Vanhan testamentin maailmaan

Keskustelu

Uplinkkiä on tullut pelailtua aikanaan paljon. Myös darwinia on loistava ja sen jatko-osa multiwiniakin on ihan ok. Kyseiset pelit tuli steamista hankittua. Defcon vaikutti alusta ihan hauskalta, mutta ei jaksanut sen ihmeemmin innostaa.

Subversionia kyllä odotan.

Kiva kuulla että kyseinen studio pelastui. Itse en ole pelannut muuta tuotantoa kuin uplinkkia. Se on ainakin omalla kohdallani osoittautunut hyvinkin koukuttavaksi.

Ostakaa näitä Introversionin pelejä hyvät ihmiset. En haluaisi nähdä firman kaatuvan vain siksi, että kukaan ei tiennyt näistä mitään… :)

Muropaketin uusimmat