Suomen peliala juhlii 20-vuotissyntymäpäiviään

16.04.2015 12:00 | Jukka O. Kauppinen

Suomalaisen pelialan ja pelikehittäjien Finnish Game Awards -gaala järjestetään ensi viikolla. Gaalaillassa palkitaan vuoden 2014 alan suunnannäyttäjät ja samalla Suomen peliala juhlii 20-vuotissyntymäpäiviään.

Peliala työllistää nykyisellään Suomessa 2500 henkeä 260 yrityksessä ympäri maan. Gaalaan on pelialan vaikuttajien lisäksi kutsuttu myös suomalaisia poliitikkoja, kuten elinkeinoministeri Jan Vapaavuori.

”Olemme nähneet valtavan kasvun ja muutoksen Suomen pelialalla näiden 20 vuoden ja eritoten viimeisen muutaman vuoden aikana”, Neogamesin johtaja Koopee Hiltunen kertoo.

”On mahtavaa nähdä ihmisten innostunut asenne ja pelistudioiden määrän ja osaamisen jatkuva kasvu Suomessa.”

Suomalaiste pelitalojen liikevaihto on kasvanut kymmenen vuoden aikana 40 miljoonasta 1,8 miljardiin

Gaalaillan järjestää Suomen pelinkehittäjät ry ja Neogames ry. Perinteisempien Game Awards -palkintojen (Vuoden kotimainen peli, Paras kotimainen PC-/konsolipeli, Paras kotimainen mobiilipeli) lisäksi gaalassa palkitaan Vuoden 2014 tulokas, Vuoden 2014 ilmiö sekä Vuoden 2014 vaikuttaja.

Gaalaillan sponsoreina toimivat mm. Colossal Order, Rovio, RedLynx ja Supercell.

”On mukavaa olla mukana juhlimassa pelialaa muiden pelinkehittäjien kanssa”, Damien Morello Colossal Order -studiosta toteaa.

”Suomen peliala on siitä ainutlaatuinen, että kehittäjät jakavat avoimesti tietoa peleistään ja ihmiset auttavat toisiaan kaikissa mahdollisissa peleihin ja liiketoimintaan liittyvissä asioissa – en ole kokenut vastaavaa avoimuutta millään muulla alalla, jolla olen aiemmin työskennellyt.”

Gaalailtaa voi seurata suorana live-streamina osoitteessa http://www.neogames.fi/gaala ja sosiaalisessa mediassa tunnuksella #fga15.

Finnish Game Awards -ehdokkaat on listattu samassa osoitteessa. Voittajat julkistetaan 22.4. keskiyön jälkeen.

Lisätietoja: http://www.neogames.fi/gaala

Lisää aiheesta

Finnish Game Awards -gaalassa jaettiin Aapeleita – Grimrock oli vuoden suomipeli 

Suomen virallinen peligaala palkitsi vuoden pelit – sekä Abyssin ja Pehun 

Finnish Game Awards -gaalassa valittiin vuoden parhaat pelit 

Finnish Game Awards 2010 -kuvagalleria 

Muropaketin uusimmat