Testasimme Kehutut We Were Here -pulmapelit tarjoavat omaperäisen yhdistelmän puzzle-tehtäviä ja kommunikaation vaikeutta

We Were Here -pelisarja on ehtinyt jo neljänteen osaansa, joka paljastui edeltäjiään suuremmaksi ja ovelammaksi pulmapeliksi. Testasimme koko kahdelle pelaajalle suunnitellun pelisarjan, jolle ei vertaista löydy.

Total Mayhem Games -pelistudion kehittämät We Were Here -pelit ovat todella erikoinen tapaus. Vuonna 2017 käynnistynyt pelisarja on kokonaisuudessaan suunniteltu kahdelle pelaajalle, ja koko pelitapa perustuu pelaajien yhteistyölle. Näitä pelejä ei edes saa käyntiin ilman pelikaveria.

We Were Here -pelit ovat siis kahden pelaajan kokemuksia vähän samalla tapaa kuin Hazelight Studiosin kehutut A Way Out (2018) ja It Takes Two (2021), mutta eroavat niistä olennaisesti. We Were Here -peleissä pelaajat ovat harvoin samassa tilassa keskenään ja niissä on kyse enemmän kommunikaatiosta kuin yhteispelistä. Yhden pelaajan polulta löytyvät vihjeet toisen löytämään puzzle-tehtävään ja niin edelleen.

Alkuperäistä We Were Hereä (2017) seurasivat pian jatko-osat We Were Here Too (2018) ja We Were Here Together (2019), jotka syvensivät pelikokemusta peli peliltä. Kolmikko kääntyi myös konsoleille viime vuonna, ja toukokuussa ilmestyi sitten sarjan neljäs osa We Were Here Forever, joka on toistaiseksi saatavilla vain PC:lle.

Tutustuimme koko nelikkoon ja totesimme, että tämä on todella kiehtova ja ainutlaatuinen pelisarja. Lisäksi se vaatii hyvää kommunikaatiota, eikä ihan vähän kärsivällisyyttä.

We Were Here -pelit sijoittuvat hylättyyn Castle Rockin linnoitukseen jossakin keskellä jäistä autiomaata. Kaksi matkalaista eksyy sisään ja joutuu ratkomaan toinen toistaan kiperämpiä pulmia päästäkseen pakoon – ja sittenkin molempien epäonnisten matkalaisten pelastaminen on helpommin sanottu kuin tehty!

We Were Here -pelit on markkinoitu toisistaan itsenäisinä kokemuksina, ja tavallaan se pitääkin paikkansa, vaikka tarinallisuus syvenee sarjan edetessä. Pelit myös muuttuvat osa osalta monimutkaisemmiksi, ja We Were Here Forever tarjoaa jo alkumetreillä vaikeampia pulmia kuin ensimmäinen peli missään vaiheessa.

We Were Here -sarjan pelaamista järjestyksessä voi siis suositella, vaikka tarina onkin toissijainen suhteessa pelityyliin. Oikeastaan taustakertomukseen ei juuri tarvitse edes kiinnittää huomiota, etenkään ensimmäisissä osissa.

Pelit myös pitenevät tuntuvasti sarjan edetessä. How Long to Beat -sivuston mukaan alkuperäinen We Were Here on läpäisty helposti parissa tunnissa, mutta tuorein osa vie jo keskimäärin 10 tuntia tarpoa alusta loppuun.

Myös visuaalisesti ja teknisesti sarja muuttuu edistyneemmäksi osa osalta. Ensimmäinen peli on vähän kankea, eikä erityisen näyttävä, mutta tuorein osa on jo paljon jouhevampi ja ympäristöt ovat paljon suurempia ja vaikuttavampia. Edistyneemmät tekniset puitteet mahdollistavat myös luovempia ja monimutkaisempia pulmatehtäviä, mikä korostuu juuri We Were Here Foreverissa.

We Were Here -peleissä on kyse kommunikaatiosta. Pelaajat ovat toisiinsa yhteydessä radiopuhelimilla, ja niillä ei voi puhua samaan aikaan, mikä tuottaa omat haasteensa. Tämän voi kiertää avaamalla vaihtoehtoisen kanavan – esimerkiksi PlayStationin Party-ominaisuuden avulla, kuten itse teimme – mutta radiopuhelimissa on oma viehätyksensä!

Olemme niin tottuneita puhumaan alati pelatessa ja muutenkin, että radiopuhelimilla puhuessa joutuu eri tavalla pohtimaan kuinka antaisi ohjeita ja vihjeitä mahdollisimman ekonomisesti. Ne opettavat myös antamaan toiselle puheenvuoron!

Tässä auttaa kyllä huomattavasti se, että pelaajat tuntevat toisensa ja voivat puhua äidinkielellään. Vaikea kuvitella, kuinka erilaisia puzzleja, symboleja ja mielikuvituksellisia tilanteita selittäisi tuntemattomalle pelaajalle ja vieraalla kielellä. Toisaalta toinen kieli voi auttaa ilmaisemaan asiat mahdollisimman tiiviisti, jolloin jaarittelut jäävät pois keskustelusta.

Pulmien ratkaisut eivät ole vain tasoa ”väännä sitä vihreää vipua”, vaan niihin voi sisältyä monimutkaisten kuvien kuvailua (”semmonen vähän niinku pallo, jossa on joku väkänen ja puoliympyrä”) tai vaikkapa rohtoreseptien tulkintaa pelkistä kuvia (”kukan näköinen sieni ja sitten se punanen mikälie”). Pulmat nojaavat paljon matemaattis-loogisen päättelyyn, eikä esimerkiksi piilotettuja esineitä juurikaan etsitä. Joskus kestää hetken löytää oikeat vihjeet, mutta enimmäkseen pelin haaste syntyy päättelystä.

Ja sitten on vielä tehtäviä, joissa on aikaraja! Pelaajat joutuvat käyttämään luovuuttaan keksiessä, kuinka kuvailla nopeasti vihjeitä, ennen kuin toinen vaikkapa hukkuu, putoaa kuolemaansa tai jäätyy hengiltä. Monet tilanteet ovat kiperiä ja tulevat aika puskista.

Tehtäväpolut etenevät täysin lineaarisesti, eli siinä mielessä We Were Here -sarja ei ole aivan nykyaikaisen pelisuunnittelun aallonharjalla. Nykypelaajat ovat jo tottuneet odottamaan jonkin verran valinnanvaraa ja erilaisia tapoja edetä, mitä We Were Here -pelit eivät todellakaan tarjoa. Ainoat valinnat liittyvät pelaajien rooleihin, eli siihen, kumpi etenee milläkin reitillä. Tuoreemmissa osissa ei kuitenkaan voi tietää ennalta, kumpi pelaaja päätyy antamaan vihjeitä ja kumpi suorittamaan tehtävää.

Tehtävät on kuitenkin suunniteltu erittäin hyvin, ja pulmien ohella peleissä on erityisen mieleenpainuva tunnelma. Ensimmäinen osa jättää tässä vielä toivomisen varaa, mutta sarja lipuu hiljalleen kohti kauhun tyylilajia synkkine luolineen ja painostavine hetkineen. Monissa pelitilanteissa on omanlaistaan karmivuutta ja vinksahtanutta tunnelmaa, vaikka suoranaisesti kauhupeleiksi näitä ei voikaan kutsua.

Ylipäätään We Were Here -pelit ovat hyvin vaikuttava pelisarja. Niissä on jotain samaa kuin pakohuonepeleissä, joissa kommunikaatio ja yhteistyö ovat samaan tapaan elintärkeitä. On tietysti harmi, että yksinpelaajat eivät pääse nauttimaan näistä peleistä, mutta toisaalta We Were Heren uniikki resepti perustuu niin pitkälti vuorovaikutukseen, ettei sitä voisi ikinä taivuttaa yksinpeliksi.

On paikallaan todeta, että We Were Here -pelit ovat voittaneet puolelleen etenkin pelaajat. Eivät pelimediankaan arvostelut huonoja ole, mutta esimerkiksi uusimman pelin Steamin käyttäjäarvioista jo 88 prosenttia on myönteisiä, ja aiemmillakin osilla lukema on samaa luokkaa. Pelisarja on siis selvästi löytänyt faninsa, jotka arvostavat juuri tätä pelityyliä.

Jos We Were Here -sarja vielä jatkaa kulkuaan, toivoisi tulevilta peleiltä vaihtoehtoisia ratkaisutapoja ja vielä monipuolisempia pulmia. Sarjaa on kuitenkin vaikea suuremmin moittia, sillä se on osa osalta kehittynyt ja edennyt koko ajan kiehtovampaan ja monipuolisempaan suuntaan. Mitä tahansa Total Mayhem Games tämän jälkeen tekeekään, se on ehdottomasti pelaamisen arvoista.