Uusimmat

Uusi musiikkipelien superfirma syntyi, mitä luvassa?

28.02.2012 15:00 Tero Lehtiniemi

Geometry Wars, Chime ja DJ Hero ovat jos nyt eivät peleinä niin ainakin niminä tuttuja varmasti jokaiselle pelialaa seuraavalle. Nyt näiden kolmen nimikkeen takana vaikuttavat nimet ovat perustaneet uuden Echo Peak -nimisen studion. Firman nokkamiehinä häärivät aiemmin Chimen parissa työskennelleet Ciaran Walsh ja Ste Curran, mutta myös FreestyleGamesin ja doublesix-tiimin väellä on firmassa varsin merkittävä rooli.

Echo Peakin ideana tulee olemaan musiikkiteollisuuden kanssa tehtävä yhteistyö ja sen hyödyntäminen, mitä se sitten tarkemmin ottaen tarkoittaakaan. Firman ensimmäinen peli on kuitenkin jo työn alla, ja sen keskipisteenä tulee olemaan ”suuri kansainvälinen tähti”.

Welshin mukaan Echo Peakin tarkoituksena on tehdä kekseliäämpiä ja yleisöä kunnioittavampia musiikkipelejä kuin sellaisia, joissa vain lätkitään uusia kappaleita vanhojen tuttujen rakenteiden päälle. Guitar Herojen ja kumppanien alamäestä tosin voinee päätellä, ettei tällaisille peleille oikein ole enää kysyntää. Firman kokoonpano vaikuttaa joka tapauksessa mielenkiintoiselta, ja aika näyttää kuinka innovaativista kamaa sieltä onkaan tulossa, ja kuka maailmantähti oikein on kyseessä.

Lähde: Develop

Lisää aiheesta

DJ Hero 2 (PS3, Wii, Xbox 360)

Chime (Xbox 360)

Geometry Wars Galaxies (DS, Wii)

Lue myös

Alan Wake’s American Nightmare (Xbox 360)

Assemblyn järjestäjät saivat suomalaisen pelialan kunniamaininnan

Mass Effect 3 -haastattelu – eeppistä seikkailua ja tykitystä

Train Simulator 2012 (PC)