Uusimmat

Uusi Rainbow Six meni uusiksi – työt aloitettiin alusta

15.12.2013 12:00 Juho Anttila

Ubisoftin Rainbow Six -pelisarja pitää sisällään monta klassista peliä, ainakin jos tykkää astetta taktisemmasta ja vaikeammasta räiskinnästä. Sarjan edellinen varsinainen osa julkaistiin jo vuonna 2008 ja jatkoakin piti olla tulossa. Nyt näyttää siltä, että jatko-osaa joudutaankin odottamaan selvästi pidempään.

Jo vuonna 2011 julkistetun Rainbow 6: Patriotsin kehitystyö on nimittäin pistetty kokonaan uusiksi. Ubisoftin Pohjois-Amerikan toimintoja johtava Laurent Detoc kertoo, että tiimillä oli hieno visio, joka ei sitten toiminutkaan käytännössä. Tästä syystä tehty työ pistettiin lihoiksi ja homma aloitettiin alusta.

Laurent Detoc kertoo, että Rainbox 6: Patriots suuntaa nyt uuden sukupolven konsoleille. Firma aikoo myös tapansa mukaan varmistaa, että peli on tarpeeksi hyvä. Jos uusikaan suunta ei toimi, peliä ei tulla julkaisemaan lainkaan. Tällä hetkellä pelin odotetaan ilmestyvän ensi vuonna, mutta minkäänlaisia virallisia ennusteita ilmestymispäivästä ei ole saatavilla.

Lähde: IGN

Lisää aiheesta

Ubisoft lupaa: Rainbow Six tulee myös PC:lle

Seuraava Rainbow Six paljastui

Rainbow Six -pelisarjan nousu ja tuho yhdessä artikkelissa