Vieraskynä: miksi joitakin genrejä suositaan, toisia hyljeksitään?
Domen kolumnistivieraana The Real Men’s Playgroundin päätoimittaja Teemu Viemerö, joka puntaroi Kun jokin muuttuu, jokin puuttuu -tekstissään pelimaailman menoa, muuttumista ja mikä siinä oikein jääkään painamaan ihmisten mieltä.
Tämmöinen vanha parta löytää itsensä helposti ja useasti ihmettelemässä muuttuneita asioita tai sitten vaan ikävöi kadonnutta. Peliala on kehittynyt huimasti eteenpäin, mutta jotkut asiat ovat unohtuneet ajan virtaan suuren ja mahtavan pelialan toimesta sekä kysynnästä johtuen, ja tuntuu kuin jotkut asiat olisi muuttuneet päälaelleen. Syy on kuitenkin luonnollinen – syy on ’kehityksessä’. Joihinkin näihin muuttuneihin asioihin mm. indie-peliala reagoi ja joskus hyvinkin voimakkaasti. Tämän takia on nähtävissä ikään kuin ilmiö; se mitä nykyinen peliala ei halua, muut tahot uusiokäyttävät vanhat ratkaisut.
Yksi näistä asioista, joissa peliala on mennyt eteenpäin huomattavasti ja päälaelleen on grafiikka. Prosessoritehot nousevat kokoajan ja sitä myöten koneiden suorituskyky pelaamista ajatellen, joka mahdollistaa aina parempaan ja parempaan grafiikkaan. Myös monissa ihmisissä on nähtävissä sitä piirrettä, että joskus vaatimus aina yhä parempaan grafiikkaan tuntuu menevän kaiken edelle. Yleisesti ottaen, kaikki ihmiset haluavat nähdä aina vain upeampaa grafiikkaa kun taas joillekin se ei ole pakollinen asia. Jotkut haluavat taas jotain omaperäisempää ja indie-peliala on kehittänyt siihen oman trendin – pikseligrafiikan, joka oli tuttua 80- ja 90-lukujen retropeleistä, ja mikä tekee siitä päälaelleen kääntyneen; Se mikä oli ennen pelialan gurujen käytössä, on jäänyt alan harrastajien käteen. Kovemman laadun peligrafiikan luonti on myös helvetin kallista, joka jää niiden käsiin joilla on rahaa sitä tehdä ja köyhimmät indie-tekijät ei siihen helpolla pysty… siksi on helpompi tarttua pikselin vääntöön.
Lue koko kolumni täältä: Kun jokin muuttuu, jokin puuttuu
Muuta toimituksen blogissa:
