UUSIMMAT

Square Enixin ”etiikkaosasto” neuvoi kehittäjiä rajoittamaan Final Fantasy VII -hahmon rintavarustusta

19.06.2019 18:50 | Muropaketin toimitus

Ohjaaja Testuya Nomura on paljastanut, että pelihahmo Tifan rintojen kokoa pienennettiin tulevassa Final Fantasy VII Remakessa.

Pelit ovat kehittyneet runsaasti parinkymmenen vuoden aikana, niin teknisesti kuin sisällön ja laajemmin koko pelikulttuurinkin osalta. Ei siis ihme, että vuonna 1997 ilmestynyttä Final Fantasy VII -klassikkopeliä ei voida aivan sellaisenaan toteuttaa uudelleen nykyisille pelimarkkinoille.

Tuoreessa haastattelussa Final Fantasy VII Remaken ohjaaja Testuya Nomura kertookin yhden yksityiskohdan, joka muutettiin hahmojen suunnittelussa. Kuten Eurogamer kertoo, suunniteltiin pelihahmo Tifan ulkonäkö jossain määrin uudelleen, ja yksi muutoksista oli hahmon rintojen koon pienentäminen.

Nomuran mukaan peliyhtiö Square Enixin ”etiikkaosasto” huomautti, että Tifa näyttäisi toimintakohtauksissa ”luonnottomalta”, jollei hänen rintojaan pienennettäisi. Kehittäjät pyrkivät kuitenkin säilyttämään hahmon pukeutumisen ja tyylin samoina kuin alkuperäisessä pelissä.

Final Fantasy VII Remake tekee muutekin suuria muutoksia Square Enixin klassikkoon. Koko peli julkaistaan PlayStation 4:lle osissa, joista ensimmäinen keskittyy pelkästään Midgarin alueelle. Tämä pieni osa alkuperäistä peliä on laajennettu täysmittaisen Final Fantasy -pelin pituiseksi.

Final Fantasy VII Remaken ensimmäinen osa ilmestyy 3. maaliskuuta 2020. Viime viikolla järjestetyillä E3-messuilla peli sai myös uuden trailerin.