Activision Blizzardin työntekijät protestoivat yhtiön johtoa ulosmarssilla – vaativat parempia ehtoja

28.07.2021 10:20 | Muropaketin toimitus

Activision Blizzardin surkeat työolosuhteet ovat johtaneet työntekijöiden esittämään protestiin.

Julkaisijan työntekijät ovat ilmoittaneet järjestävänsä myöhemmin tänään ulosmarssin, jonka tarkoituksena on protestoida yhtiön johtoa ja sen antamaa vastausta Activision Blizzardin saamaa oikeuskannetta kohtaan, uutisoi IGN. Työntekijöiden mukaan johdon teot ja vastaus eivät vastaa työntekijöiden arvoa.

Protestin vaatimuksena on parantaa työntekijöiden ja eritoten naispuolisten, muunsukupuolisten ja muiden marginaaliryhmiin lukeutuvien työntekijöiden oloja muun muassa parantamalla työsopimuksia, tehdä palkkausprosessista inklusiivisempaa ja tarjota yhtäläinen palkka työntekijöiden välillä. He haluavat myös ulkopuolisen yrityksen tutkivan Activision Blizzardin toimia eritoten inklusiivisuuden ja työpaikkahäirinnän osalta.

Kalifornian valtio lähetti oikeuskanteen Activision Blizzardia kohtaan aiemmin viime viikolla. Siinä valtio syyttää yhtiötä sellaisen kulttuurin vallitsemisesta, jossa naisille ja muille marginaaliryhmiin kuuluville maksetaan vähemmän palkkaa, heitä syrjitään ja seksuaalisesti häiritään.