Trine 2: The Goblin Menace DLC (Mac, PC, PS3, Xbox 360)

10.04.2013 18:30 Miikka Lehtonen

Tekijä: Frozenbyte
Julkaisija: Atlus
Testattu: PC Windows 8, Intel Core i5-750, 8 Gt keskusmuistia, GeForce 570 GTX
Saatavilla: Mac, PC, PlayStation 3, Xbox 360
Laitevaatimukset: Windows XP, Core 2 Duo E4400, 1 Gt keskusmuistia, DirectX 9.0c -yhteensopiva näytönohjain
Pelaajia: 1, 2-3 (samalla koneella, internetissä)
Pelin kotisivu: http://trine2.com
Arvostelija: Miikka Lehtonen

Suomalaisen Frozenbyten Trine-pelisarja on ollut jo usean vuoden ajan suosikkejani. Hemaisevat grafiikat, upea soundtrack ja hauska fysiikkakikkailu ovat olleet sellaisia aineksia, joilla meikäläinen on hurmattu kerran toisensa jälkeen.

Mutta tulipa vastaan sellainenkin ihme, että onnistuivat tekemään Trinen, josta minä en juuri pitänyt. Se on Trine 2:n The Goblin Menace –lisäri.

Trine 2:n tarina saa kaivattua jatkoa DLC:ssä, jossa lauma goblineita hyökkää sankariemme kaupunkiin ja kaappaa velhon vaimon. Pelastusmatkaan tulee useampi mutka, joiden kautta sankarimme päätyvät polttavaan autiomaahan, jättimadon mahaan ja moniin muihin ihmeellisiin paikkoihin, joilla on kaikilla ainakin yksi yhteinen piirre: ne ovat täynnä fysiikkapohjaista puzzleilua ja tasohyppelyä.

Jos puitteet kuulostavat Trineltä, siltä se peli myös näyttää ja kuulostaa. Frozenbyten taideosaston tatsi ei ole suinkaan heltynyt, vaan pikemminkin he ovat oppineet loihtimaan esiin suorastaan hämmentävän komeaa jälkeä. Varsinkin 3D:nä pelattuna The Goblin Menace on suorastaan ällistyttävän näköinen peli, joka tarjoilee tunnelmaa jos jonkinlaiseen lähtöön. Kentät tuntuvat erilaisilta ja viihdyttäviltä, oltiinpa sitten muinaisessa pyramidissa tai vaikka palavassa kaupungissa.

Näiltä osin valitettavaa ei siis löydy, mutta kun lähdetään puhumaan pelisuunnittelusta, suuni menee hieman mutruun.

Vain koville jätkille

Koska The Goblin Menace on jatkoa Trine 2:lle, on toki ihan suotavaa ja positiivista, että se on selvästi vaikeampi kuin alkuperäinen peli. Mutta se, mistä en pitänyt, on se, miten se vaikeustaso on tehty. Välillä hyvin, sillä mukana on muutamia erinomaisen kiperiä puzzleja, joita sai oikeasti miettiä hetken hartaasti, ennen kuin ratkaisu vihdoin löytyi. Toki tämän jälkeen voittajan fiilis oli myös melkoinen.

Mutta mukana on myös paljon puzzleja, joiden ratkaisu on yksinkertainen ja toteutus todella hankala. Äärettömän tiukoilla aikarajoilla ja ahtailla paikoilla varustettuja hyppelypuzzleja, ansojen väistelyä ja muuta, johon Trinen ilmava fysiikkamalli ei oikein aina kykene. Kun sitten epäonnistuu 30 kertaa pikselintarkkaa hyppyä yrittäessään, peli-ilo jää taka-alalle ja turhautuminen nostaa päätään. Varsinkin, jos epäonnistuneesta hypystä tai suorituksesta palkitaan välittömästi hahmon kuolemalla ja edellinen herätyspiste on tuskallisen kaukana. Siinähän sitten kiipeillään ja tasohypellään soturilla.

On paha sanoa, onko vika minussa vai pelissä. Ehkä Trine-pelailustani on vain liian kauan aikaa ja olen jo unohtanut liikaa niitä temppuja ja taitoja, joita olin alkuperäisten pelien myötä hionut. Mutta tuskin ainakaan yksistään: pelasinhan Trine 2:n vielä reippaamman Trine-tauon jälkeen ja se tuntui pelisuunnittelultaan paljon sujuvammalta ja toimivammalta paketilta. Siitä DLC:lle täytyy nostaa hattua, että ainakin siinä on reippaasti sisältöä: kuuden kentän pakettia tahkoaa helposti 3-6 tuntia.

Täytyy korostaa, että The Goblin Menace ei ole myöskään suoranaisen huono paketti, ei suinkaan. Se on pääasiassa ihan mukiinmenevää viihdettä, vaikkakin muutamaa pelin puzzlea sanoisin suorastaan kehnoiksi. Ongelmana on vain se, että vertailukohtana on kaksi äärimmäisen viimeisteltyä, hiottua ja loppuun asti mietittyä peliä, joiden rinnalla reunoiltaan repsottava ja rosoisempi DLC näyttää vähän kämäiseltä. Vain hardcore-faneille.