UUSIMMAT

Uutuuspeli Agony vie pelaajat Helvettiin, mutta on siellä käyty ennenkin – Listasimme seitsemän klassista ja omaperäistä pelihelvettiä

29.05.2018 07:14 | Muropaketin toimitus

Listasimme pelien parhaita ja mielenkiintoisimpia Helvettejä tänään ilmestyvän Agonyn kunniaksi. Manalassa on käyty vuosien varrella useissa peleissä Doomista aina Tony Hawk -skeittipeleihin.

Helvettiin sijoittuva kauhupeli Agony ilmestyy viimein tänään, ja peli lupaa viedä pelaajat kirjaimellisesti infernaaliselle matkalle. Tämä ei kuitenkaan ole missään nimessä ainoa kerta, kun pelaajat on viety seikkailemaan erilaisissa versioissa Helvetistä, ja peleistä löytyykin toinen toistaan erikoisempia kuvauksia Manalasta.

Listasimme alle seitsemän klassista ja omaperäistä pelien näkemystä Helvetistä.

1) Diablo

Lähdetään liikkeelle selkeimmistä esimerkeistä. Kuten nimikin jo vihjaa, kamppaillaan Blizzard Entertainmentin kehittämissä Diablo-peleissä lopulta itseään Paholaista vastaan Helvetin syövereissä. Alta näet pelikuvaa alkuperäisen Diablon (1997) lopusta, sekä pelin loppuratkaisun, kun päävihollinen on viimein selätetty.

2) Doom

Kuten peliharrastajat hyvin tietävät, kamppaillaan myös Doom-peleissä Helvetistä saapuneita demoneja vastaan. Jo alkuperäisessä, vuoden 1993 Doomissa päästiin kolmannessa episodissa seikkailemaan myös itse Helvettin maisemiin, jossa pelaajan on selätettävä demonijoukkojen hyökkäyksen suunnitellut Spider Mastermind.

Alta näet pelikuvaa tasosta pelin Ultimate Doom -versiosta.

3) Bayonetta

PlatinumGamesin kehittämissä Bayonetta-toimintapeleissä on niissäkin oma versionsa Helvetistä, joka kulkee nimellä Inferno. Alkuperäisessä Bayonettassa (2009) maailmasta nähdään vain esimakua, mutta jatko-osassa Bayonetta 2:ssa (2014) päästään myös käymään Infernossa ja kamppailemaan siellä demoni Alraunea vastaan.

Alta näet pelikuvaa Bayonetta 2:sta.

4) Hellblade: Senua’s Sacrifice

Viime vuonna ilmestynyt Hellblade: Senua’s Sacfrice (2017) kertoo kokonaisuudessaan päähenkilö Senuan matkasta Helheimiin, eli skandinaavisen mytologian manalaan. Yksi pelin tasoista, joka tunnetaan nimellä Sea of Corpses, on kuitenkin erittäin lähellä perinteisiä helvettikuvauksia, eli siinä riittää verta, tulta ja ruumiita.

Alta näet pelikuvaa Hellbladesta, jossa tosin SPOILERIVAROITUS on paikallaan. Jos peli on pelaamatta ja olet siitä kiinnostunut, kannattaa jättää tällä erää katsomatta.

5) Saints Row: Gat Out of Hell

Aivan toisesta maailmasta on puolestaan Saints Row -pelisarjan spin off -peli Saints Row: Gat out of Hell (2015), joka sijoittuu kokonaisuudessaan Helvettiin. Kuten alla olevalta trailerilta käy ilmi, on Saints Row -sarjan tulkinta Helvetistä jotain aivan muuta kuin yllä olevien pelien kohdalla.

6) Tony Hawk’s Underground 2

Pelien ansiosta Helvetin maisemissa voi päästä myös skeittailemaan. Tony Hawk’s Underground 2 (2004) nimittäin vei aikanaan Pro-Skater -tasollaan pelaajat muun muassa infernaalisiin maisemiin, josta löytyy pikkupiruja sekä ilmeisesti jopa tanssiva Saatana. Alla oleva video on ajoitettu alkamaan oikeasta kohdasta.

7) Minecraft

Kaikista maailman peleistä juuri Minecraft (2011) ei tulisi ensimmäisten joukossa mieleen pelinä, jossa päästään näkemään myös Helvettiä. Näin kuitenkin on, sillä Mojangin hittipelistä löytyy portaali The Nether -nimellä kulkevaan maailmaan, joka muistuttaa erehdyttävästi tulen ja laavan täyttämiä helvettivisioita. Maailman nimi tulee tietysti englannin sanasta ”netherworld”, joka viittaa maanalaiseen kuolleiden valtakuntaan.

Tämä ei ole millään muotoa tyhjentävä lista pelien kuvaamista Helveteistä, sillä onhan Manalan maisemissa käyty useissa muissakin peleissä. Esimerkiksi Dante’s Infernossa (2010), Mortal Kombatissa (1992) ja jopa Super Meat Boyssa (2008) päästään käymään Helvetin kulmilla.

Madmind Studion kehittämä Agony ilmestyy tänään PC:lle, PlayStation 4:lle ja Xbox Onelle. Alta näet pelin trailerin.