Uusimmat

Farmind julkisti ensimmäisen suomalaisen PSP-pelin

09.11.2006 14:38 Jukka O. Kauppinen

Oululainen Farmind-pelistudio kertoi solmineensa julkaisusopimuksen ensimmäiselle pelilleen, joka on samalla ensimmäinen suomalainen PSP-käsikonsolille tehty peli. Puzzle Scape on taskukokoinen puzzlepeli, joka julkaistaan ensi alkuun Pohjois-Amerikan ja Japanin markkinoille.

Farmind Oy on itsenäinen pelikehittäjä, joka keskittyy pelien tekemiseen konsolialustoille. Yksityisesti omistettu yhtiö sijaitsee Oulussa. Farmind Oy:n tavoitteena on tuottaa yksilöllisiin ja viihdyttäviin konsepteihin pohjautuvia pelejä, joissa on mukana uusien pelialustojen mahdollistamia innovatiivisia ominaisuuksia.

Yhtiö kertoi tammikuussa tekevänsä ensimmäistä peliään, joka kuulemma julkaistaisiin 2006 loppupuolella.

Projekti osoittautui siis Puzzle Scapeksi, josta yhtiö on solminut julkaisusopimuksen amerikkalaisen O~3 Entertainment –yhtiön kanssa. O~3 julkaisee pelin joulukuussa Yhdysvalloissa ja sen jälkeen Japanissa.

Euroopan ja Suomen julkaisu on Farmindin mukaan vielä avoin.

O~3 kertoo olleensa tyytyväinen suomalaisen studion kanssa työskentelyyn. ”Näiden kaverien luovuus ja energia tekee pelinteosta heidän kanssaan nautinnolliseksi.”

Puzzle Scape on täysin suomalaisvalmisteinen. Oulussa tapahtuneen varsinaisen pelikehityksen ohella peli käyttää helsinkiläisen Pixelgene Oy:n grafiikkateknologiaa.

Entä miksi puzzlepeli?

”Mielestämme PSP:llä ei ollut tarpeeksi casual-pelejä, joita ihmiset voisivat pelata. Halusimme tuoda puzzlepelien maailmaan jotain uutta. Tässä pelissä luodaan pelaamisen sivussa eläviä maisemia, ja olemme onnistuneet luomaan jotain todella hauskaa ja innostavaa”, kehuu pelin tuottaja Samuli Pöyhtäri.

Pelissä on 40 maisemaa, neljä teemaa, kaksi yksinpelitilaa, neljä kahden pelaajan tilaa ja kahdeksan pelaajan moninpelituki langattoman lähiverkon kautta. 40 biisin soundtrack koostuu suomalaisten konemusiikin säveltäjien biiseistä.

Farmind on 2005 perustettu itsenäinen, yksityisessä omistuksessa oleva pelistudio, jossa työskentelee 11 ihmistä.

Onnea ja menestystä, toivottaa eDomen väki. Ja hienoa nähdä, että peliteollisuus jaksaa laajentua pääkaupunkiseudun ja etelä-Suomenkin ulkopuolelle.

Lisätietoja: www.farmind.fi

Kiinnostaako kotimainen PSP-peli?

Katso tilanne vastaamatta