Uusimmat

N-Gagen uudet eväät

11.03.2005 00:00 Muropaketin toimitus

eDome pureutuu Nokian N-Gage-konsolin uutuuksiin. Mikä on Nokian ratkaisu N-Gagen nostamiseksi pelaamisen valtavirtaan? Vastaus: innovaatio.

Jatkoa artikkelille N-Gage vuonna 2005.

Uusia pelaamisen muotoja ja innovatiaa

Miksi Nokia on tänä vuonna aiempaa uskottavampi? Vastaus: asenteen takia.

Nokian suhtautuminen pelialaan tuntuu muuttuneen radikaalisti. Tämä tuli esille poikkeuksellisen selvästi, kun sekä N-Gagen ykkösjehut että pelejä väsäävät studiot käyttivät puheenvuorojaan. Vaikuttavinta oli Nokian yllytys riskinottoon ja innovointiin. Yhtiö usuttaa pelistudioita keksimään uusia tapoja pelaamiseen, uusia tapoja N-Gagen, bluetooth-lähiverkon ja GPRS-verkon sekä laitteen muiden ominaisuuksien käyttämiseen. Pelejä ei tarvitse sitoa ennalta kaavoihin, eikä Nokia sido tekijöiden käsiä.

Voi vain sanoa: kunpa muutkin pelijulkaisijat olisivat yhtä rohkeita.

”Nokia usuttaa devaajia keksimään uutta, innovoimaan, viemään asioita todella eteenpäin, menemään sinne minne kukaan ei ole ennen mennyt. He eivät sano, että tehdään Doomin kaltainen peli mutta laitetaan siihen liskoja”, vaahtosi pelikehittäjien paneelissa Backbone Entertainmentin Trent Ward, Riftsin tuottaja.

”N-Gage-pelin tekeminen ei tarkoita pelkästään pelin heittämistä N-Gagelle, vaan myös N-Gage Arena -moninpeliareena ja Bluetooth antavat paljon mahdollisuuksia. GPRS:llä ja bluetoothilla voimme kokeilla ja tehdä asioita, joita ei voi tehdä muilla pelikoneilla.”

Vicarious Visionsin Guha Baa puolestaan totesi, että ”uudella alustalla on aina omat ongelmansa. Täytyy keksiä uusia keinoja pelien ideoiden toteuttamiseksi. Joskus se toimii, joskus ei.”

Nokian Raiskinen ynnäsikin: ”innovaatiota, ei markkinointibudjettia. Olemme valmiita ottamaan riskejä ja kokeilemaan. Peleissä ei saa olla kyse pelkästään paremmasta grafiikasta.”

”N-Gagessa ei ole kyse konsolipelikokemuksen siirtämisestä taskuun, vaan uudenlaisesta lähestymistavasta pelaamiseen. Miten ihmiset pelaavat, miten viettävät aikaansa pelien kautta? N-Gagesta tulee yhä enemmän ja enemmän henkilöllisyytesi jatke verkossa, joka muuttaa pelaamisen sosiaalisen konseptin.”
– Pasi Pölönen, Nokia

Omien hittipelien ja brändien tärkeys tiedostettu

N-Gagea hypetettiin 3d-konsolina, mutta tulokset eivät mairitelleet. Asenne tuntuu tervehtyneen – ”3d ei ole aina paras vaihtoehto, mutta se on pelikohtaista. Tony Hawkia ei kannata tehdä 2d-grafiikalla. Pelejä pusketaan liian usein pakolla 3d:ksi, vaikka se ei olisi järkevää, mutta Nokia suosii 2d:tä silloin kun se on tarpeen”, totesi Nokian pelipomo Pasi Pölönen.

Positiivista on myös se, että nokialaiset ovat tajunneet omien hittipelien merkityksen. Vaikka jatkossakin on luvassa käännöksiä ja lisenssipelejä, niin N-Gage voi jo ylpeillä ikiomilla ykkössarjan titteleillä, joihin panostetaan raivokkaasti. Pathway to Glory ja Pocket Kingdom olivat tärkeitä merkkipaaluja oman reviirin raivaamiseksi, mutta se ei vielä riitä: omia AAA-pelejä täytyy tulla jatkossakin.

Pelien taso onkin kohentunut. Kulunut vuosi, puolitoista on ollut arvokasta aikaa sekä pelikehittäjille että Nokialle konsolin sielunelämän selvittämisessä. Pelintekijät oppivat koko ajan lisää N-Gagen toiminnasta ja mitä sillä voi tehdä. Uudet design-aspektit aukeavat hiljalleen, jonka ansiosta uudet pelit ovat teknisesti nopeampia ja parempia kuin konsolin alkuaikoina julkaistut.

Ilkka Raiskisen yhteenveto on optimistinen: laitemyynti kasvaa, etenkin Amerikan markkinoilla, pelimyynti kasvaa ja laitteen online-pelaamisen vahvuudeksi koettu N-Gage Arena kasvaa. Jouluna N-Gagelle oli kaupoissa 40 peliä ja kehitteillä on 60+ uutta tuotetta.

Pölönen puolestaan ynnäsi, että N-Gagen pelituotanto on tällä hetkellä kolmannessa vaiheessaan ja astumassa neljänteen. Konsolin julkaisupelit ovat ensimmäinen vaihe. Toisessa pelit hyödynsivät bluetoothin mahdollisuuksia. Kolmannessa vaiheessa pelejä kehitetään erityisesti N-Gagen ominaisuuksille; 3d-grafiikka paranee ja moninpelijärjestelmiä testataan. Neljäs ja merkittävin vaihe on N-Gage Arenan täysimittainen käyttöönotto, jolloin N-Gagelle tehdään kunnon online-ominaisuuksilla varustettuja yksinoikeuspelejä. Näistä ensimmäisiä olivat Pocket Kingdom ja Pathway to Glory.

N-Gagen puutteena on pidetty japanilaisten suurten pelitalojen vähäistä aktiivisuutta. Itämaan suurten pelistudioiden vetovoima ja omaperäinen tyyli tekisivät taatusti terää N-Gagenkin menekille. Tilanteeseen on kuulemma tulossa muutosta, sillä ”olemme hyödyntämässä myös heidän tietotaitojaan”, Raiskinen kertoo.

N-Gagen resepti vuoteen 2005?

Ravistaako N-Gage aiemman painolastinsa niskastaan vuonna 2005?` Paljon riippuu niin Nokiasta kuin yleisestä mielipiteestä. N-Gage QD oli suuri askel parempaan, mutta se ei vielä riitä. Yhtiö onkin jo luvannut uutta tälle vuodelle – ensi viikolla on luvassa uutisia QD:n seuraavasta versiosta, joka ennakkotietojen mukaan tarjoaa ”uusia värejä, uuden ulkonäön ja uuden tuntuman.” Parannuksia tarvitaan kuitenkin muuallakin kuin ulkoasussa. N-Gage II, koska se sitten tuleekaan, saa joka tapauksessa eteensä melkoisen ylämäen, etenkin koska kilpailu on nyt kiristynyt valtavasti Sonyn PSP:n ja Nintendon DS -konsolien myötä – vaikkeivat laitteet suorastaan samoista markkinoista kisaakaan. Parempien pelien ohella Nokian tulisikin tarjota myös todella kilpailukykyinen pelikone hyvällä 3d-kiihdytetyllä grafiikalla, vaakanäytöllä ja riittävällä teholla.

Nokian asenne vaikuttaa lupaavalta ja pelikehittäjät suhtautuivat tilanteeseen yllättävän yksimielisellä positiivisuudella. Uuden sukupolven pelit vaikuttavat hyviltä. Lopputulos kuitenkin riippuu markkinavoimista. Löytävätkö kuluttajat uusiutuneen Nokian ja miten nämä suhtautuvat uusiin peleihin?

Jukka O. Kauppinen