Pelibisneksessä isot jyräävät pienet
Pelibisnes on jatkuva joulu muutamille isoille firmoille. EA ja nousevassa määrin Activision tahkoavat hittejä, myynti kasvaa vuosi vuodelta ja kaikilla menee hyvin. Paitsi että ei mene. Surullista kyllä peliala on raakaa bisnestä siinä missä muutkin. Raha keskittyy yhä harvempien käsiin, mistä kärsivät ennen kaikkea pienet, itsenäiset pelistudiot.
Muutama viime vuosi on ollut suorastaan hirvittävää aikaa, niin Euroopassa kuin muuallakin. Yksistään viime vuonna Iso-Britanniassa ajautui konkurssiin kymmeniä pelistudiota. Neljässä vuodessa Britannian pelistudioiden määrä on puolittunut – jäljellä on enää 160 studiota yli 300:sta. Mennyttä ovat esimerkiksi Elixir, Rage, Warthog, Argonaut, Lost Toys ja Silicon Dreams. Rapakon toisella puolella kuopattiin Ion Storm. Kustantajista Acclaim ja Interplay ajautuivat konkurssiin. SCi osti Eidosin.
Pelien myynti kasvoi Britanniassa viimekin vuonna kuudella prosentilla, mutta pelikehitykseen käytetään 18 prosenttia vähemmän rahaa kuin vuonna 2000. Minne pienet pelitalot katoavat ja miksi keskikokoisetkin kustantajat kärsivät, jos pelibisnes kerran kasvaa kasvamistaan?
Alalla on parhaillaan käynnissä hollywoodistuminen, sama trendi joka nostatti aikanaan Hollywoodin studiot maailmankuuluiksi – ja näivetti luovuuden. Aiemmissa liikkeissään onnistuneet kustantajat kasvattavat kriittistä massaansa ja valtaavat markkinat, ahdistaen pienet pelistudiot ja kustantajat nurkkaan.
Tämä aiheuttaa monenlaisia seuraamuksia. Kaupoissa yhä suurempi osa myyvistä peleistä ja markkinointimateriaaleista tulee harvenevalta, mutta sitäkin voimakkaammalta joukolta pelitaloja. Muiden tuotteita ei pian kannata juuri esitellä, koska niitä ei joka tapauksessa myydä. Ja koska niitä ei myydä, ei pienellä kustantajalla ole kohta senkään vertaa varaa promota tuotteitaan. Millä maksaa pelintekijöille, jos peli ei myy? Miten pelistudio tekee seuraavan tuotteen, jos rahaa ei tule entisistäkään?
Pienille, itsenäisille studioille tuottaa suurinta tuskaa suurten kustantajien omien, sisäisten studioiden merkittävä kasvaminen. Tämä heijastuu kustantajien haluttomuuteen ostaa pelejä oman talon ulkopuolelta. Miksi ostaa pelejä pikkustudiolta, kun talossa on vakkareina tuhansia pelitekijöitä kuukausipalkalla? Tämä näkyy konkurssien kasvuna.
Samalla se on pelialan näivettymistä ruokkiva kierre. Suuret talot eivät enää tänään halua innovaatioita, vaan varmoja hittejä, tuottavan reseptin kierrätystä. Monet pienet studiot haluavat sen sijaan yhä yrittää, innovoida ja kokeilla. Mutta lappu tulee luukulle, jos pelit eivät saavu kauppoihin. Vaikka suoramyynnillä netin kautta voidaankin tavoittaa rajoittunut niche-kohderyhmä ja myydä näille yhtä pienen tiimin tuotetta, niin tästä kertyy harvoin riittävästi varoja merkittävämpään tuotekehitykseen ja laajentamiseen.
Kaiken lisäksi huippupelien tekeminen kallistuu jatkuvasti. Jo alussa mainitun neljän vuoden aikana yhden pelin tekemisen hinta on noussut 300 prosenttia, keskimäärin seitsemään miljoonaan euroon. Yhä harvemmalla pienellä studiolla on siihen varaa, mikä karsii vääjäämättä joukkoa entisestään. Ja jos sadat pelistudiot hoippuvat konkurssin partaalla, niin tilaa ei ole uusillekaan, ellei näillä ole ennestään nimeä, miljoonahittejä takataskussa ja valmista tiimiä.
Ilman itsenäisiä studioita Suomessakaan ei olisi Remedyä, Bugbearia, Housemarqueta tai Sumeaa. Peliala on musiikkibisneksen tapaan kudelma superrikkaita ja kerjäläisiä. On isoja levy-yhtiöitä, postimyyntifirmoja ja iTunesia. Toiset pettyvät jos peli ei myy miljoonia, toiset ovat iloisia muutaman sadantuhannen myynnistä. Ääripäässä ovat pienet online-strategiakustantajat, kuten Matrix Games, joka laskeskeli myyvänsä superstrategia Gary Grigsby’s War in the Pacificia 10-15 000 kappaletta maailmanlaajuisesti.
Mutta ilman pieniä studioita pelialalle ei tule uusia tekijöitä, ei ole alustaa ruohonjuuritason innovoinneille ja kokeiluille – ei ole vastavoimaa. Aikanaan suuriin kustantajiin iskee Hollywoodin mammuttitauti ja pelinteko jäykistyy liikaa byrokraattisuuden takia. Viimeistään silloin pienet studiot nousevat taas muotiin – ja kierre jatkuu.
