UUSIMMAT

Testasimme uudistuneen PlayStation Plus -palvelun – ”Riippuu täysin pelaajasta, kannattaako tästä ryhtyä maksamaan”

28.06.2022 20:15 Muropaketin toimitus

PlayStation Plus -tilauspalvelu uudistui viime viikolla, joten otimme heti Sonyn uudistuneen palvelun testiin. 17 euron kuukausihintaan saa jo paljon ominaisuuksia ja pelattavaa, mutta palvelu jättää vielä paljon toivomisen varaa.

Uudistunut PlayStation Plus -palvelu on viimein saatavilla myös Euroopassa, ja nyt PS Plus -jäsenet voivat valita kolmesta eri tilaustasosta. Essential-taso vastaa käytännössä vanhaa PS Plussaa, kun taas Extra-tasolla pelaaja saa tuntuvan pelikirjaston PS4- ja PS5-pelejä. Kalleimmalla Premium-tasolla tarjolla on myös suuri joukko aiempien PlayStation-konsoleiden pelejä, sekä striimausominaisuus ja uusien pelien ilmaiskokeilut.

Testasimme tuoreeltaan PS Plussan Premium-tason ominaisuuksia. Hyvä ja ehkäpä tärkein uutinen on se, että kaikki ominaisuudet toimivat heti kättelyssä sulavasti. Palvelu on tuotu saumattomasti ainakin PS5:n käyttöjärjestelmään, ja sen alta löytyvät kätevästi eri pelikokoelmat.

Kaikki on muutaman klikkauksen päässä, ja myös striimaus tuntuu toimivan hyvin, ainakin tavanomaisella 100 megan langattomalla verkolla. Kaapeliyhteys ei siis näyttäisi olevan välttämättömyys edes striimatessa.

Se mitä käyttöjärjestelmä kaipaisi kipeästi, on jonkunlainen suosikkilista, johon voisi lisätä itseä kiinnostavia pelejä. Kilpailevalla Xbox Game Passilla tällainen ominaisuus on, mutta PS Plussalla joutuu selailemaan koko laajaa pelivalikoimaa löytääkseen etsimänsä pelin. Listaa voi onneksi järjestää eri tavoin ja luokitella vaikka genren mukaan, mutta suosikki-lista tai vastaava olisi silti todella tervetullut lisäys.

Hyvin on hoidettu myös uusien pelien ilmaiskokeilut. Testasin toimintaroolipeli Biomutantin (2021) sekä Hot Wheels Unleashed -ajopelin (2021) ilmaiskokeiluja, ja molemmat toimivat hyvin ja tarjosivat riittävän lohkaisun, jotta peleistä sai ensivaikutelman. Ilmaiskokeilut on rajattu kahteen tuntiin, ja konsoli ilmoittaa jäljellä olevan ajan heti käynnistäessä. Ainoa mikä jätti toivomisen varaa, oli ilmaiskokeilujen asennus, sillä jopa nämäkin asennukset ovat suhteellisen suuria ja hitaita.

Koska PS Plussan tekniset ominaisuudet tuntuvat toimivan moitteettomasti, huomio keskittyy pelikirjaston valikoimaan. Siitä onkin sitten hyviä ja huonoja uutisia.

Periaatteessa tarjolla on rutkasti pelattavaa, mutta pelikirjasto jättää aika paljon toivomisen varaa, etenkin klassikkopelien osalta. PS1- ja PS2-ajan suosikkipeleistä on toistaiseksi tarjolla vain kourallinen todellisia klassikkopelejä.

Esimerkiksi Ape Escape-, Resident Evil– ja Final Fantasy -pelejä löytyy aika kivasti, mutta vaikkapa Metal Gear Solidit, GTA:t, Crash Bandicootit ja monet muut pleikkariklassikot loistavat poissaolollaan. Toisaalta palvelusta löytyy aika paljon filleriä – vai onko joku erityisesti ikävöinyt Disneyn samannimiseen lastenleffaan perustuvaa Bolt-peliä (2008), Worms World Partya (2001) tai Wakeboarding HD:tä (2010), pari esimerkkiä mainitakseni.

Tosin löytyypä joukosta iloisia yllätyksiäkin. PS1-kulttipeli Kurushi (1997) on riemastuttava löytö pelikirjastosta, kuin myös PS3:n pikkupeli Rain (2013). Ja varmasti 2000-luvun alun Star Wars -pelit ovat nekin monelle pelaajalle mieleen.

Extra-tasolla avautuva PS4- ja PS5-pelien kirjasto on suoraan sanoen vähän vakuuttavampi. Tästä valikoimasta löytyy paljon isoja AAA-pelejä Demon’s Soulsista (2020) ja Marvel’s Spider-Man -peleistä lähtien, sekä sellaisia kehuttuja indiehelmiä kuin Outer Wilds (2019) ja The Artful Escape (2021).

Ylipäätään PS Plussan pelikirjastoista tulee kuitenkin vaikutelma, että valikoimaan kannattaa tutustua etukäteen, ennen kuin palvelusta ryhtyy maksamaan. Kun monet PS1-klassikotkin on nyt tuotu erikseen myyntiin, voi joskus olla kannattavampaa vain ostaa oma suosikki muutamalla eurolla kuin maksaa 16,99 euroa kuukauden jäsenyydestä.

Molempia PS Plussan pelikirjastoja voi selata vapaasti palvelun verkkosivuilla.

Uusittu PlayStation Plus näyttää olevan ihan toimiva palvelu, mutta on täysin pelaajasta kiinni, löytyykö sieltä rahan arvoista pelattavaa. Parhaimmillaan pelikirjasto voi toimia Xbox Game Passin tapaan, eli auttaa pelaajia löytämään uutta pelattavaa ja houkutella kokeilemaan myös erikoisempia indiepelejä.

Hinta voi tosin olla kompastuskivi, sillä Extra- ja Premium-tasot ovat molemmat kalliimpia kuin mikään Xbox Game Passin tilausvaihtoehdoista. Xbox Game Passin saa kuukausihintaan 9,99 euroa pelkälle konsolille tai PC:lle, jos ei tarvitse verkkopeliominaisuuksia mihinkään. PS Plussan pelikirjastoista saa sen sijaan maksaa joko 13,99 euroa tai 16,99 euroa kuukaudessa (ellei investoi pidempään kausitilaukseen).

Sitäkään ei vielä tiedetä, millä tahdilla PS Plussaan lisätään pelejä – ja tullaanko niitä säännöllisesti myös karsimaan valikoimasta, kuten Xbox Game Passilla. Sony on kuitenkin tehnyt selväksi, että yhtiön yksinoikeuspelit eivät jatkossakaan tule palveluun heti ilmestyessään, vaan vasta joskus myöhemmin. Tässäkin suhteessa PS Plus jää selvästi jälkeen kilpailijastaan.

Ei PS Plus silti huono palvelu ole. Mutta vain aika näyttää, tuleeko siitä yhtä suosittu ja merkittävä kuin Game Pass on Microsoftin konsoleilla.

Muropaketin uusimmat