Arvostelu: Call of Duty: WWII on mainio sotapeli, mutta ei mestariteos
Call of Duty -sarjan uusimmassa edustajassa Sledgehammer palaa takaisin juurilleen ja vie pelaajan toisen maailmansodan melskeisiin. Muutamasta aiemmasta versiosta tuttuun tapaan Call of Duty: WWII niputtaa jälleen yhteen kolme melko erilaista osa-aluetta, yksinpelin, moninpelin sekä zombie-pelimuodon, joista jokainen löytää todennäköisesti hupia ainakin joksikin aikaa.
Julkaisupäivä: julkaistu / Tekijä: Sledgehammer / Julkaisija: Activision Blizzard / Saatavilla: PC, PlayStation 4, Xbox One / Testattu: Windows 10, FX-8320, 8 Gt muistia, Radeon RX 480 / Laitevaatimukset: Windows 7, Intel Core i3 3225, 8 Gt muistia, Nvidia GeForce GTX 660 / Pelaajia: yksi per tietokone, sisältää myös moninpelin.
Call of Duty: WWII:n todennäköisesti odotetuin osa-alue on moninpeli. Tälläkin kertaa se tarjoaa CoD-sarjan faneille tuttua hyvin korkeatempoista, arcade-tyyppistä nurkkahippaa, jossa reaktionopeudella on vähintään yhtä suuri merkitys kuin ampumatarkkuudella. Call of Duty: WWII:ssa luotisateen vastaanottajaksi joutunut osapuoli heittää veivinsä hyvin nopeasti ja armotta. Tällöin kaksintaistelun voittaa todella usein se osapuoli, joka näkee toisen ensimmäisenä.
Uusimman Call of Dutyn nopeatempoisuuden voi nähdä sekä hyvänä että huonona asiana, riippuen kokonaan pelaajan mieltymyksistä. Nurkkahippa tarjoaa hyvää vastapainoa esimerkiksi Counter-Strike: Global Offensiven kaltaisille hitaille ja strategisille peleille. Kun kuolo väistämättä korjaa ennemmin tai myöhemmin, herää sotilas pelimuodosta riippuen henkiin heti tai vain muutaman sekunnin odotuksen jälkeen. Näin ei synny lainkaan tylsää odottelua ja pelisession jokainen minuutti tulee hyötykäytettyä ammuskelun parissa.
Toisaalta jatkuva tykitys voi alkaa myös puuduttamaan. Call of Duty: WWII:n kartat ovat todella pieniä ja ahtaita jopa muihin CoD:eihin verrattuna. Moninpelissä ei siten pääse hengähtämään hetkeksikään, sillä vihollinen saattaa odottaa jokaisen kulman takana. Myöskään tähtäystarkkuudella ei ole yhtä suurta merkitystä kuin vaikkapa CS:GO:ssa, sillä W+M1 on täysin pätevä tapa palauttaa vihollisia respawn-pisteelle. Mikäli pelaaja onnistuu yhden elämän aikana tappamaan useampia vastustajia, palkitaan sotilas aiempien CoD:ien tavoin hauskoilla Scorestreak-bonuksilla, kuten tietyn alueen tykistöpommituksella.
Call of Duty: WWII:n pelimuodot ovat kattavat. Tarjolla on kokonaan uusi Headquarters, jossa sotimisen sijaan voi sosialisoida muiden pelaajien kanssa sekä esimerkiksi harjoitella Scorestreak-bonusten käyttöä. Toinen uusi pelimuoto on War, jossa pelaajat jaetaan hyökkäävään ja puolustavaan osapuoleen. Hyökkääjien tarkoituksena on suorittaa erilaisia tehtäviä, kuten työntää tankkia mahdollisimman pitkälle tai räjäyttää vihollisen kanuunat. Tavallista suurikokoisempia karttoja tarjoava War on hieman taktiikkapainotteisempi kuin muut pelimuodot. Ikävä kyllä sille omistettuja karttoja on toistaiseksi melko vähän.
Uusien muotojen lisäksi Call of Duty: WWII sisältää jo tutuiksi tulleet pelimuodot Team Deathmatch, Domination, Seach and Destroy, Kill Confirmed, Free-for-all, Hardpoint, Capture the Flag sekä Gridiron.
Myös erilaisia asevaihtoehtoja on kiitettävä määrä.
Toisen maailmansodan aikaiset aseet on jaoteltu omiin luokkiinsa, ja lisävaihtoehtoja aukeaa hiljalleen pelihahmon tason noustessa. Kokonaan uuden pelaajan näkökulmasta tilanne voi olla uran alkumetreillä hieman hankala, sillä aivan ensimmäiset aseet ovat jokseenkin heikkoja myöhemmin saataville tuleviin vaihtoehtoihin verrattuna. Toisaalta esimerkiksi hyvin käyttökelpoinen STG-44-rynnäkkökivääri aukeaa jo muutaman tunnin pelaamisen jälkeen. Myös kuolleilta vihollisilta voi napata talteen mielekkäämpiä aseita.
Aseiden lisäksi pelaajat voivat valita itselleen myös hahmoluokan. Hahmoluokka antaa kuitenkin vain muutamia bonuksia, kuten konepistooliin asennettavan äänenvaimentimen, eikä hahmoluokka rajaa asevalikoimaa.
Moninpeli on Call of Duty: WWII:n julkaisun jälkeen kärsinyt melko pahoista serveri- ja bugiongelmista, mutta Sledgehammer on luvannut korjata asian lähitulevaisuudessa. Kokonaisuudessaan moninpelin viihdearvo riippuu kovasti pelaajasta itsestään. Hyvin nopeatempoisesta arcade-räiskinnästä pitävälle se on varmasti mitä mainiointa sotaleikkiä, mutta strategista ja taktisempaa sotasimulaattoria etsivien kannattanee kääntyä esimerkiksi ARMA-sarjan puoleen.
Call of Duty: WWII:n toinen kolmasosa muodostuu sen yksinpelikampanjasta.
Normandian maihinnoususta alkavan tarinan päähenkilö on sotamies Daniels, joka toimii myös pelihahmona lähes koko kampanjan ajan. Danielsin matka jatkuu Normandiasta muihin toisen maailmansodan merkkihetkiin ja matkallaan Daniels suorittaa jos jonkinlaisia sankaruuksia aina sotatoverin hengen pelastamisesta vihollisten lentokoneiden alas ampumiseen. Kampanjan yksittäiset tehtävät kestävät noin puolesta tunnista tuntiin.
Kampanja on graafisesti näyttävä, mutta sen pitkillä välivideoilla etenevä tarina henkilöineen on melkoisen kliseinen.
Danielsin tovereihin kuuluvat muun muassa stereotyyppinen vihainen komentaja sekä kirjaviisas lukutoukka. Iskuryhmän osapuolet ovat taistelukentällä kuolemattomia, mutta heittävät dramaattisesti veivinsä skriptatuissa kohtauksissa, kun juoni niin vaatii. Kampanja sisältää myös jotain lieviä historiankerronnallisia virheitä, sillä esimerkiksi PPSH-41-konepistooleja tai punapistetähtäimiä ei todellisuudessa nähty länsirintamalla.
Juonen edistämisen lisäksi joukkuetovereista on muutakin hyötyä, sillä uusin CoD on luopunut aiemmista peleistä tutusta suojassa voimien keräämisestä ja sen sijaan pelaaja joutuu anomaan taistelutovereiltaan elämäpisteitä palauttavia sidetarpeita. Joukkuetoverit jakavat hädän hetkellä myös lisää ammuksia ja muuta tarpeellista tukea.
Pelimekaniikkojensa puolesta Call of Duty: WWII:n noin kuudesta kahdeksaan tuntia kestävä yksinpeli on keskinkertaisen hyvä. Matkan varrella peli tarjoaa tyydyttävästi vaihtelua, sillä tavallisen ampumisen lisäksi pääsee myös muun muassa ajamaan jeeppiä sekä lentämään hävittäjillä. Yksinpeli ei kuitenkaan ole tarpeeksi hyvä, jotta sillä voisi yksinään perustella täysihintaisen Call of Duty: WWII:n hankintaa.
Call of Duty: WWII:n kolmas osa-alue on sen natsizombi-pelimuoto. Left 4 Dead -vaikutteisen zombi-pelimuodon hyvin irrottelevassa tarinassa pelaaja lähtee tovereidensa kanssa pelastamaan natsien käsiin joutunutta taideaarretta. Pian kuitenkin selviää, että natsit ovat kehittäneet teknologiaa, joka on tehnyt sotilaista zombeja.
Zombi-pelimuoto muistuttaa hyvin paljon aiemmista CoD:eista tuttuja vastineitaan. Co-oppina pelattavassa pelimuodossa juostaan pitkin klaustrofobisia ja pimeitä tasoja, joissa zombiaallot odottavat jokaisen nurkan takana. Zombien taltuttamisen lisäksi tasoista pitää löytää erilaisia objektiiveja, kuten ovia avaavia vipuja, jotta joukkio pääsee etenemään.
Samalla kun zombilaumat kasvavat, paranee myös pelaajien asearsenaali. Epäkuolleiden tappamisesta palkitaan Jolt-valuutalla, jolla voi hankkia lisää kättä pidempää. Oman pelihahmonsa suorituskykyä voi parannella myös erilaisilla powerupeilla, jotka voivat antaa muun muassa joksikin aikaa loppumattomat panokset.
Kokonaan uuden pelaajan näkökulmasta zombipelimuoto voi olla aluksi melko hämmentävä kokemus. Ensikertalaiselle kenttien objektiivien löytäminen voi olla melko haastavaa, kun samalla pitäisi keskittyä yhä kasvavien zombilaumojen ammuskeluun.
Tuntemattomien kanssa pelatessa joukkueen sisäinen yhteistyö ja kommunikaatio ei välttämättä rullaa odotetulla tavalla. Zombipelimuoto onkin parhaimmillaan, kun sitä pääsee pelaamaan tuttujen pelitoverien kanssa. Kavereiden kanssa pelattuna zombilaumojen lahtaaminen onkin todella hauskaa viihdettä, joka tarjoaa hupia moneksi tunniksi.
Vielä julkaisua seuranneen viikon aikana Call of Duty: WWII ei sisältänyt lainkaan mikromaksuja, vaan sen sisältämät tavaralaatikot olivat hankittavissa ainoastaan pelin sisäisen valuutan avulla. Tilanne saattaa kuitenkin muuttua myöhemmällä ajankohdalla. On kuitenkin todennäköistä, ettei mikromaksuilla saa tulevaisuudessakaan suoraa etua muihin pelaajiin nähden.
Kaiken kaikkiaan Call of Duty: WWII on helposti hintansa arvoinen peli – etenkin jos sen kaikki kolme osa-aluetta osuvat pelaajan makuhermoon. Räiskinnän ostoa voinee perustella myös pelkällä moninpelillä, mikäli on varmaa, että hyvin nopeatempoinen räiskintä houkuttelee. Pelkän yksinpelin tai zombipelimuodon takia Call of Duty: WWII:sta tuskin kannattaa maksaa täyttä hintaa.
CALL OF DUTY: WWII
”Call of Duty WWII muodostuu nopeatempoisesta moninpelistä, keskinkertaisesta kampanjasta sekä ystävien kanssa pelattuna hauskasta zombie-pelimuodosta.”
