Arvostelu: Marvel’s Iron Man VR:llä on hetkensä, mutta peli lentää päin seinään liian monta kertaa

Rautamiehen ensimmäinen virtuaalinen loikka ei ole aivan sellainen napakymppi kuin siltä olisi toivonut. Ei edes lähelle.

Julkaisupäivä: 3.7.2020
Studio: Camouflaj
Julkaisija: Sony Interactive Entertainment
Saatavilla: PlayStation VR
Pelaajia: 1
Ikäraja: 12
Peliä pelattu arvostelua varten: 7 tuntia

Ennen kuin Marvelin Kostajat kokoontuvat syksyllä myös pelimaailman puolella, irtaantuu yksi ryhmän vakiojäsenistä oman sooloprojektin pariin. Sarjakuvakustantamon leffauniversuminkin käynnistänyt Iron Man liitää paikalle Camouflajin kehittämässä VR-tuotoksessa Marvel’s Iron Man VR, jota Muropaketti kävi koeajamassa reilu vuosi sitten Jenkeissä. Tuolloin fiilikset jäivät vielä positiivisiksi, vaan miten supersankaruus maistuu isommissa erissä?

Valitettavasti hivenen kädenlämpöisesti, vaikka peli ei jää täysin ilman ansioita.

Marvel’s Iron Man VR kertoo täysin uniikin tarinan, joka sysää valokeilansa Rautamiehen väkivaltaiseen historiaan. Pelin alussa miljardööri-playboy Tony Stark on jättänyt kyseenalaisen mutta tuottoisan asebisneksen taakseen ja siirtynyt täyspäiväisesti supersankariksi. Menneisyys ei kuitenkaan halua tulla unohdetuksi, kun salaperäinen Ghost ottaa Rautamiehen ja kaiken tämän edustaman kohteekseen, jolloin myös Stark pakotetaan kohtaamaan uusiksi tämän vanhat aaveet.

Pitkäaikaisen Marvel-veteraani Bill Rosemannin kanssa yhdessä käsikirjoitettu juoni ei ole lopulta välttämättä järin yllätyksellinen, mutta se tarjoaa silti perin viihteellisen rainan mielenkiintoisine hahmoineen. Ghostin taustat avataan hiljalleen pelin edetessä tämän vainotessa Rautamiestä edistyksellisen teknologiansa turvin, mutta häntä suurempaan valokeilaan nousevat silti Starkin nykyisyyttä ja menneisyyttä peilaavat tekoälyt, Friday ja Gunsmith. Kaksikon välinen sanailu onkin varsin piristävää seurattavaa, minkä lisäksi hahmojen persoonallisuudet tukevat hyvin juonen laajempaa tematiikkaa.

Tarina ei kikkaile turhia, mutta se pitää muuten jokseenkin tylsää pelattavuutta kasassa. Lentelyssä itsessään ei onneksi ole mitään vikaa, ja kämmenien suihkumoottoreilla lentely on pienen opettelun jälkeen tarkkaa ja hauskaa puuhaa. Tämä tosin edellyttää kotoa isoa, avaraa pelitilaa, sillä istualtaan virtuaalisen Rautamiehen omaksuminen ei ole lähellekään niin nautinnollista. Jos pelihuoneesta löytyy kuitenkin tila, jossa pelaaja pystyy pyörimään vapaasti 360-astetta ilman PS-kameran tunnistusongelmia, kokemus on taivaallisen immersiivinen. Hahmon lentosuunnan määrittäminen Move-ohjaimen näppäimistä ei sen sijaan saa tuntemaan itseään Rautamieheksi, vaikka ajaakin asiansa.

Ja vaikka vapaa ilmatila löytyisikin kotoa, valitettavasti juonen varjolla toisiinsa liitetyissä tehtävissä on puutteita sitten senkin edestä. Isoin ongelma on pelin vähäisessä ja kovin mitäänsanomattomassa viholliskatraassa, joka koostuu noin kourallisesta erilaisia Starkin taisteludroneja. Yhtä lukuun ottamatta nämä eivät kuitenkaan vaadi sen kummempaa taktikointia, mikä supistaa räiskinnän usein simppeliksi tarkkuusammunnaksi. Tehtävät esittelevät toisinaan muutamia lisähaasteita yhtälöön, mutta nämä eivät koskaan muuta tilannetta niin paljoa, että kokemus muuttuisi merkittävästi samojen dronejen ampumisesta taivaalta.

Vaatimaton kenttäsuunnittelu ei myöskään hyödynnä 360-asteista avaruutta kunnolla. Valtaosa tehtävistä tapahtuu käytännössä täysin avoimissa ympäristöissä, jolloin lentelyn tuoma lisäetu jää vähäiseksi, kun siihen ei ole välttämätöntä tarvetta. Vihollistekoäly myös liitää usein pelaajan näkökenttään kiltisti odottamaan, jolloin sokeista pisteistä ei tarvitse edes välittää. Pelissä on sentään muutamia mielekkäämpiä poikkeuksia, kuten ahdas kanjoni sekä yöllisen Shanghain keskusta, mutta näistä varsinkin jälkimmäinen on niin karua katsottavaa, että pelaajana tuntee matkanneensa ajassa taaksepäin PS2-aikoihin. Tämä näkyy myös pahimmillaan toistuvissa lataustauoissa, jotka pilaavat muutamien kohokohtien rytmityksen täysin.

Viimeinen niitti arkkuun tulee kontrolli- ja kameraongelmista. Kunnollista kokemusta varten Marvel’s Iron Man VR vaatii tosiaan ison ja avaran tilan sekä virheettömän sijoittelun kameralle. Vähänkään ahtaammassa ympäristössä yksikin 180-asteinen kadottaa helposti käden tai kummatkin, jolloin niin lentelystä kuin ammuskelusta tulee mahdotonta. Paikallaan pelatessa kameraongelmia ei onneksi ole.

Kontrollit vaivaavat tosin pelitavasta riippumatta, sillä käytännössä kaikki mekaniikat on sidottu pelaajan käsien asentoon. Kämmenet ulospäin työnnettyinä toimivat sekä liikkumisena että repulsoreilla ampumiseen, kun taas rannetta alaspäin taivuttaessa ammutaan vaihdettavissa olevilla erikoisaseilla. Eteenpäin liikkuessa kädet ovat vakiona jälkimmäisessä asennossa, joten vihollisten ilmaantuessa ensimmäiset laukaukset lähtevät usein juuri tehokkaammista rannetykeistä, vaikka haluaisi käyttää vain repulsoreita. Kun joukkoon lisätään vielä eri suuntiin lentämiset, sykäykset ja lyönnit, muuttuu toiminta helposti sekavaksi myös osaavimmissa käsissä.

Toiminnan ulkopuolella Marvel’s Iron Man VR tarjoaa hyvin vähän muuta tekemistä. Starkin kartanossa voi harrastaa pientä oheisaktiviteettia koripalloja heitellen tai haarniskaa päivitellen, johon lukeutuvat niin erilaiset passiiviset bonukset kuin rannetykkien vaihtelu. Hahmojen kanssa ei sen sijaan voi keskustella juonen ulkopuolella, mutta vanhoihin tehtäviin voi palata keräämään päivityspisteitä ja erilaiset taistelu- ja nopeushaasteet tarjoavat lisää tekemistä kiinnostuneille. Pelkkään kampanjaan saa upotettua helposti noin seitsemän tuntia ja muuhun aktiviteettiin vielä useamman tunnin lisää.

Harmillisesti Marvel’s Iron Man VR ei anna kuitenkaan mitään perustavanlaatuista syytä nuohota pelin sisältöä tarinaa pidemmälle. Tästä on kiittäminen enimmäkseen tylsää kenttä- ja vihollissuunnittelua, jotka pilaavat muutoin varsin nautinnollisen virtuaalikokemuksen Rautamiehenä. Tosin tämä vaatii optimaalisen pelialueen kotoa, jotta siitä pääsee nauttimaan täysin siemauksin. Tällä on myös yllättävän suuri vaikutus siihen, kuinka viihdyttävä kokemus Marvel’s Iron Man VR lopulta on – puutteineenkin.

MARVEL’S IRON MAN VR

”Rautamiehen virtuaalinen lento on parhaimmillaan immersiivinen ja pahimmillaan puuduttava kokemus.”