UUSIMMAT

Ensituntumat: Project Cars 3 on yksi kaikkien aikojen autopeleistä – ”Iho nousi kananlihalle Ferrarin ratissa 300 km/h kohdalla”

03.08.2020 09:34 | Antti Voutilainen

Odotettu Project Cars 3 julkaistaan PC:lle sekä Playstation 4- ja Xbox One -konsoleille 28. elokuuta. Muropaketti pääsi ottamaan tuntumaa ratakilpailuun jo etukäteen, ja ilo oli melkoinen.

Henkilökohtaisesti pidän rallia moottoriurheilun kuninkuusluokkana. Siinä voitot eivät ratkea sillä, munaako joku renkaiden vaihdossa tai myöhästyikö aika-ajokierrokseltaan. Sen vuoksi Project Cars 3 tuntui ennakkoon varsin vieraalta. Voiko ratakilpailu stimuloida ajoviettiä samalla tavalla kuin rallin erikoiskokeet?

Vaan myönnettävä se on: rallin lisäksi sydän voi sykkiä myös Project Cars 3:n tarjoamalle ajoelämykselle.

Sligthly Mad Studiosin Project Cars -pelisarjan kolmannessa osassa lisensoitujen autojen määrä kasvaa 211 kappaleeseen. Ratojen määrä on karsittu edellisosaan nähden: nyt niiden kokonaismäärä on 51 kappaletta. Erilaisten rataversioiden määrä on kuitenkin jopa 121 kappaletta. Vaikka ratojen määrää on karsittu edeltäjään nähden, missään vaiheessa ei syntynyt tunnetta siitä, että sisältöä olisi ohuelti. Sisältöähky lienee osuvampi kuvaus.

Kuten arvata saattaa, autokirjo on Project Cars 3:ssa varsin laaja. Pahnan pohjalta löytyy mm. vuoden 1971 Ford Escort RS1600 ja spektrin toisesta päästä sitten Lotus 98T. Mainitun kaksikon väliltä voidaan poimia esimerkiksi Koenigsegg Jesko tai vuoden 2019 Bugatti Chiron Sport. Ajokkeja, joita ei välttämättä edes näe livenä koko elämänsä aikana. Sen vuoksi virtuaalirattiin hyppääminen noiden kotteroiden kohdalla tuntuikin erityisen hyvältä.

Ford Escortin ja Bugatin asettaminen samalle lähtöviivalle olisi tietenkin hieman epäreilua. Siksi ajokit ovat jaoteltu eri luokkiin. Yksinpelin pihvinä toimivassa uratilassa pelaaja aloittaa Road-luokasta ja tarkemmin E-tasolta. Uusi taso tarkoittaa kovempaa mylvintää moottoritilassa ja kovempia nopeuksia. Luokittelu ei ole kuitenkaan ihan mustavalkoinen, sillä alemman luokan ajokin pystyy parantelemaan niin, että sillä pystyy kilpailemaan ylemmälläkin tasolla.

Vaihtelusta pitävät huolen erilaiset kilpamuodot. Race- ja Championship-kilpailuissa ajetaan tekoälyn ohjastamia autoja vastaan. Hotlap ei nimestään huolimatta ole sylitanssia vaan kilpamuoto, jossa menestys mitataan yhden ajetun kierroksen perusteella. Virheisiin ei ole varaa. Niihin ei ole myöskään varaa Pace Setter -kilpailussa, jossa lopullinen tulosaika on kolmen ajetun kierroksen  keskiarvo. Hieman kevyempää ajelua tarjoaa Breakout, jossa tavoitteena on kerätä mahdollisimman paljon pisteitä ajamalla ”pistepaalien” päälle.

Paalijahdissa aikaa on rajallisesti, joten yksittäisen paalin takia ei kannata lähteä peruuttelemaan.

Nykyaikaisille peleille ominaiseen tapaan Project Cars 3:sta löytyy kokemustasot. Niitä kerrytetään kuljettajalle, mutta myös ajokeille. Kuljettajan kohdalla tasonousut avaavat portteja autokauppaan, että tämä pääsee hankkimaan entistä järeämpiä ajokkeja itselleen. Käytännössä kokemuspisteet ja tasonousut pohjustavat kehityksen uratilassa korkeampiin luokkiin. Autojen kohdalla kokemuspisteet ja tasot tarkoittavat edullisempia hintoja auton päivityksiin. Alennukset eivät ole päätä huimaavia, mutta säästöhän se pienikin säästö on.

Rahat vai kolmipyörä?

Voisi kuvitella, että pelin autokirjon ollessa varsin värikäs, oman autotallin pitäisi olla hangaarin kokoluokkaa. Kokemuksen perusteella ”hangaariksi” riittää pelkkä autoteltta, koska peltilehmiä ei pääse kertymään talliin tungokseksi asti. Tämä johtuu siitä, että osa kisoista edellyttää tiettyä automallia tai tietyt ehdot täyttävää ajokkia. Jos kyseiset kisat haluaa ajaa, pitää standardimittainen peltilehmä ostaa omaksi. Esimerkiksi Road E -luokassa kolmea kisaa varten autoksi piti hankkia Ford Mustang. Mustangi päätyi teuraaksi heti, kun vastaan tuli seuraava erikoisvaatimus.

Autot hankitaan pelin sisäisellä valuutalla, ja niitä ei ostella kuin irtokarkkeja. Kisamenestyksestä tienataan kyllä taalereita, mutta kärvistelyltä ei voi välttyä. Autojen jälleenmyyntiarvo on noin kolmanneksen ostohinnasta, vaikka ajokkia olisi viritellytkin paremmilla osilla. Talous on kuralla nopeasti ja usein myös helposti.

Huomattavasti miellyttävämpi vaihtoehto olisi, että kisaan saisi vuokrarassin muodollista korvausta vastaan tai kokemuspisteet ja rahapalkkio kisamenestyksestä olisivat pienemmät. Nyt suosikkikosla on jatkuvasti uhanalainen, koska rahat ovat niin tiukassa. Kehittäjä on onneksi ilmoittanut, että hintoja on tarkoitus muokata ennen lopullista julkaisua.

Autoja pääsee kuitenkin testaamaan vapaasti Custom Event -tilassa. Siinä pelaaja valkkaa radan, vastuksien määrän ja tietenkin ajokin. Jos radat haluaa pyhittää omalle ajamiselleen, silloin valinta on Practise-muoto, jossa autoihin saa otettua tuntumaa ja toisaalta pystyy tutustumaan eri ratoihin, omassa rauhassa.

Auto voi olla minkävärinen tahansa, kunhan se on musta

Kiintymys omaan peltilehmään syntyy viimeistään siinä vaiheessa, kun sen on saanut tuunattua omaa silmää miellyttäväksi. Tuunattavaahan piisaa. Maalipinnan ja värin valikointiin saa hukutettua aikaa luvattoman paljon. Onneksi vanteiden ja niiden värin valkkaaminen oli huomattavasti helpompaa laajasta valikoimasta huolimatta. Parasta ulkonäön virittelyssä on se, ettei muokkaukset maksa muuta kuin siihen käytetyn vaivan.

Auton kisakohtainen virittely on myös mahdollista heille, jotka haluavat hienosäätää auton piirulleen oikeanlaiseksi iskunvaimentimia, maavaraa muita asetuksia myöden. Autot tuntuivat kuitenkin kulkevan mainiosti ilman silkkihansikkain tehtyjä hienosäätöjä, eli maallikkokin, kuten itse, saa auton liikkeelle ilman dynamiittia.

Entäpä sitten kaikkein olennaisin, eli ajotuntuma?

Sitä voisi luonnehtia erinomaiseksi. Toki testattujen autojen määrä jäi hyvin kauas yli 200 automallin kokonaissaldosta. Ajopelit, joita ehti testaamaan, tuntuivat jokainen erilaiselta ja käytös muuttui keliolosuhteiden mukaan. Neliveto-autoilla ajaminen oli erityisen miellyttävää, koska niitä sai harvemmin spinnaamaan tahattomasti. Rakkaus leimahti erityisesti vuoden 2019 Audi TTS Coupén kohdalla.

Mitä tulee ajokokemukseen, niin Project CARS 3 onnistuu tekemään jotain odottamatonta. Yksikään aiempi autopeli ei ole pystynyt aiheuttamaan kylmänväristyksiä. Tämä sen teki. Siihen riitti ratakisan viimeisen kierroksen viimeisessä mutkassa ennen loppusuoraa tehty ohitus, joka varmisti kilpailun voiton. Eikä tuo jäänyt ainoaksi. Kananlihaa tarjottiin California Highway -maantiekisassa, missä pääsee tykittämään Ferrarilla yli 300 km/h vauhtia. Vauhdin tuntu ja sen tuoma elämys olivat jotain aivan uutta. Olisipa ollut pöytätuuletin puhaltamassa kasvoille. Immersio olisi vain vahvistunut.

Rallipeleissä nautinto tulee onnistumisista, Project Cars 3:n kohdalla se tulee jo pelkästä ajamisesta.

Ajoelämystä voi luonnehtia hiveleväksi pad-ohjaimella, mutta raaka totuus on, että superautojen kohdalla ratti- ja polkimet-yhdistelmä on välttämätön. Pad-ohjaimen olkaliipaisimilla kaasun hallinta on superautoilla huomattavan vaikeaa erityisesti takavetoisten autojen kohdalla. Tuloksena on spinnaukset tai liika varovaisuus, joilla ei kisoja voiteta.

”Valitettavasti me ollaan jo eellä”

Entäpä sitten ne muut radalla töytäilevät torspot, eli tietokoneen ohjastamat kuskit? Niitä vastaan pääsee kisaamaan verenmaku suussa, jos vain haluaa. Helpommillakin vaikeustasoilla ne tunkevat iholle kuin paarmat helteessä. Yleensä nämä ohikiitävät hellyyden hetket päättyivät toisen auton spinnaamiseen, useimmiten omani. Kokonaisuutena tietokone tarjosi hyvin haastetta ja se valmentaa kuskia moninpelissä odottaviin vääntöihin.

Sikailusta ei yksinpelissä rankaista, mutta moninpelissä tonttuilu ei jää huomaamatta. Jatkuvasti törkeyksiä harrastava päätyy kaltaiseensa seuraan kilpailemaan. Kunniallisesti köröttelevät saavat ajaa ansaitsemassaan rauhassa. Arvosteluversiossa moninpeliin ei ikävä kyllä päässyt käsiksi. Mutta kokonaisuushan ei siinä juurikaan muutu. Autot vain muuttuvat ihmismäisen arvaamattomiksi elävien kuljettajien myötä.

Rivals-pelitila toimi arvosteluversion ainoana moninpeli-elementtinä. Siinä kilpaillaan päivittäin, viikottain ja kuukausittain vaihtuvissa kisoissa. Kisat ovat yksinpelistä tuttuja kisoja, joissa pyritään kellottamaan mahdollisimman hyvä aika. Parhaimmat pääsevät paukuttelemaan ajohaalareiden henkseleitä tuloslistojen kärkeen.

Project Cars -sarjan aiemmat pelit ovat häikäisseet visuaalisella toteutuksella eikä uusin tulokas jää edeltäjiensä varjoon. Grafiikka on hivelevän kaunista, joskin silmäkarkki asettaa tietokoneelle omat vaatimuksensa. Ultra-asetuksilla ruudunpäivitys putosi alle 40 FPS:n tasolle, mutta High-asetuksilla ruudunpäivitys vakiintui 70 FPS:n tasolle, joka oli riittävä miellyttävään ajokokemukseen.

Peli ansaitsee vilpittömän kiitoksensa myös äänimaailmasta, joka vaikutti osaltaan  kylmänväristyksiin. Ferrarin moottorin ärjyntä tai Audin turbon vingahdukset. Ne nyt vaan ovat hunajaa korville. Kun äänimaailma pelaa näin tiivisti yhteen visuaalisen ulosannin kanssa, siitä ei voi olla nauttimatta.

Pienen särön muutoin eheään pakettiin tekevät latausajat. Kilpailuun lähdettäessä latausaika tapasi venyä yli minuuttiin. Se ei ole mahdottoman pitkä aika, mutta odottamista se silti on. Mainittakoon, että peli oli asennettuna SSD-asemalle. Toivotaan, että julkaisuversioon mennessä latausaikoja saataisiin hieman lyhennettyä.

Kun pelin ainoat kiveniskut tuulilasissa ovat kömpelö talousjärjestelmä ja pitkähköt latausajat, voidaan puhua erinomaisesta tekeleestä. Henkilökohtaisella tasolla Project Cars 3 on ehdottomasti vaikuttavin ja paras autopeli, jota olen tähän mennessä pelannut. Jo se, että pelkkä ajaminen tuottaa mieleenpainuvaa nautintoa, on äärimmäisen kunnioitettava saavutus.