Lucius (PC)

18.12.2012 17:30 Tero Lehtiniemi

Tekijä: Shiver Games
Julkaisija: Lace Mamba Digital
Testattu: i7/2600K, 8 Gt muistia, Radeon HD 6870 1Gt, Windows 7 64bit
Saatavilla: PC
Laitevaatimukset: Pentium 4 1,5Ghz tai vastaava Athlon XP, 1,5Gt muistia, NVIDIA 8600 -sarjan näytönohjain tai vastaava ATI, Windows XP/Vista/7
Pelaajia: 1
Muuta: myydään sekä hylly- että latauspelinä Steamissä.
Pelin kotisivu: http://lucius.shivergames.com
Arvostelija: Tero Lehtiniemi

Suomalaiset pelit ovat aina kiva juttu, myös silloin kun niissä lukee Angry Birds. Erityisen kivoja suomalaiset pelit ovat silloin, kun niissä on jotain omaperäistä ja kekseliästä. Jos pelejä arvioisi vain näillä kahdella kriteerillä, pitäisi Shiver Gamesin Luciuksen pärjätä todella hyvin.

Valitettavasti kauniit ja kivat ideat on helppo ryssiä puolivillaisella toteutuksella ja suoranaisilla designmokilla. Tämä on valitettavasti myös Luciuksen, eli Saatanan pojan seikkailujen kohtalo. Niin tuskallista kuin se onkin.

Pelin päähenkilö on Lucius, 6.6 1966 syntynyt rikkaan yhdysvaltalaiskuvernöörin poika, joka kuudentena syntymäpäivänään saa vierailun yllättävältä taholta. Synttäreille näet saapuu itse vanha vihtahousu, joka kertoo olevansa Luciuksen isä.

Saatanan pojan on todistettava pahuutensa ja kyvykkyytensä valtaamalla maailma, ja ensimmäinen askel on hankkia isäukon perintö. Luonnollisesti tämä onnistuu vain ja ainoastaan lahtaamalla kaikki perheen kartanossa majaansa pitävät ihmiset yksi kerrallaan, mielellään niin että ne näyttävät onnettomuuksilta. Dante Manorin Saatanallinen näytelmä voi siis alkaa.

Jos Luciusta pitäisi luonnehtia jonkin muun olemassa olevan viihteen keinoin, ei Omenin yhdistäminen Hitmaniin ole kovin kaukana totuudesta. Luciuksen on tutkittava laajaa kartanoa, kerättävä sopivia esineitä ja tutkittava kulloinkin uhrina olevan henkilön rutiineja jotta nämä saadaan houkuteltua sopivaan paikkaan päättämään päivänsä jollain kekseliäällä tavalla. Apunaan Luciuksella on erilaisia saatanallisia taikavoimia, kuten mielenhallintaa ja telekinesiaa.

Evil has boundaries

Hitman-vertauskuva on siinä mielessä hauska, että jos Hitman: Absolutionin kartat olivat noin parin huoneen kokoisia, on Luciuksessa tehtävästä riippumatta temmellyskenttänä koko kartano. Periaatteessa avoin pelimaailma ja Luciuksen psyykkiset voimat voisivat mahdollistaa jos jonkinlaisen pahuudella leikittelyn, mutta valitettavasti Shiver Games vetää koko touhun metsään. Ei edes vähän, vaan pahimmalla mahdollisella tavalla. Slayerin klassikkobiisi Evil has no boundaries on vissiin jäänyt kuulematta.

Koko lupaava asetelma nimittäin tuhotaan täydellisellä lineaarisuudella ja yhden ratkaisun mallilla. Jokainen vähänkin salamurhapelejä pelannut tietää kuinka tärkeää on pelaajien oman kekseliäisyyden ruokkiminen ja sen mahdollistaminen. Luciuksen voimat ja kartanon avoimuus ovat asioita jotka myös mahdollistaisivat tämän täydellisesti. Vaan ei.

Jokaiseen pelin tehtävistä on tasan tarkkaan yksi ratkaisu, joka vähän tapauksesta riippuen joko on looginen tai ei ole. Joskus nämä ratkaisut ovat ilmiselviä, välillä niitä joutuu hakemaan epätoivoisesti kokeilemalla, kun pelaaja ei tiedä mitä pelintekijät ovat oikein ajatelleet. Välillä sitten haravoidaan kartanoa yhden pienen välttämättömän esineen perässä.

Vaikka kaikki salamurhat ovatkin itsessään hauskoja ja jopa tyydyttäviä, koko homma on lineaarisuuden vuoksi onnistuttu pilaamaan totaalisesti. Pelaaminen on sidotun tuntuista ja välillä suorastaan ahdistavaa. Voimilla ei ole mitään vaikutusta, paitsi tilanteissa, joissa niitä selkeästi on käsikirjoitettu vaadittavan. Fiilistä uskomattoman pahasta Saatanan pojasta ei oikein synny.

Luciuksen syntilista ei pääty tähän. Sen kentät ovat bugisia, kontrollit kömpelöitä ja peli on audiovisuaalisesti epätyydyttävä. Jos Lucius ei hukkaisi lupaavan alkuasetelmansa antamaa potentiaalia totaalisesti, nämä asiat voisi kuitenkin sivuuttaa. Nyt hukatun potentiaalin synnyttämä pettymys alleviivaa näitä ongelmia.

Mitään infernaalista kidutusta Luciuksen pelaaminen ei suinkaan ole, mutta viilaamisella tästä olisi syntynyt paljon parempi peli.

Lisää aiheesta

Lucius on Saatanan poika

Pienen Lucius-pojan elämä muuttui kuudentena syntymäpäivänä. Tällöin näet isäukko, se oikea, tuli yökylään ja kertoi, että Lucius ei ole ihan kuka tahansa. Hän on itsensä Saatanan lapsi. Heti yöllisen yllätyspaljastuksen jälkeen isukki aloitti pojan koulimisen tämän kohtaloonsa. Luciuksesta on näet tuleman maailman herra. Mutta suurta überpirullisuutta varten on harjoiteltava. Vaikkapa tappamalla kaikki.