Need For Speed: Hot Pursuit (PC, PS3, Wii, Xbox 360)

18.01.2011 17:00 Heikki Takala

Tekijä: Criterion Games
Julkaisija: Electronic Arts
Testattu: Xbox 360
Saatavilla: PC, Playstation 3, Wii, Xbox 360
Laitevaatimukset: Core 2 Due E6700, GTS 8800, 2 Gt keskusmuistia, 8 gt levytilaa
Pelaajia: 1, 2-8
Pelin kotisivu: http://hotpursuit.needforspeed.com
Arvostelija: Heikki Takala

Need for Speed on sarjana levinnyt kuin sateenvarjo ympäri pelimaailmaa. Se on yrittänyt niin massiivista moninpeliä, vakavaa kilpa-autoilua kuin tiukkoja arcade-henkisiä kisoja, joiden ainoa tavoite on karata poliisilta. Uusi Hot Pursuit yhdistelee pikkuisen kaikkea edellistä, pyrkien näin miellyttämään niin vanhoja kuin uusiakin sarjan faneja.

Hot Pursuit julkaistiin samoihin aikoihin Gran Turismo 5 kanssa. Jotkut erehtyivät pitämään sitä kilpailijana Sonyn massiiviselle ajo-eepokselle, eikä valinta ollut hankala pelien nököttäessä vierekkäin hyllyssä. Hot Pursuit ei ole kuitenkaan kilpailija, se on vaihtoehto. Ja pirun hyvä sellainen, jos ajotyylisi on lähinnä vetää mutkat suoriksi nitrojen laulaessa.

Kuskit ja Poliisit

Hot Pursuit saattaa tuntua hämmentävän tutulta Burnout-sarjan ystäville. Syystäkin. Pelin kun on tehnyt Criterion Games, joka vastasi erinomaisesta Burnout Paradisesta. Ilmeisesti kehittäjälle on annettu suhteellisen vapaat kädet pelisarjan suhteen, sillä he ovat tehneet Need for Speedista vahvasti itsensä näköisen. Kisa, jota ei ajeta ainakin puoliksi nitrot pohjassa, ei ole kisa lainkaan. Autot on puolestaan varustettu niin turboilla, piikkimatoilla, emp-sykäyksillä kuin häirintälaitteilla, joilla kanssakilpailijan empit voi nollata. Kilpailijoiden radalta työntäminen puolestaan tuo ruudulle takedown-tekstin, joka on liiankin tuttu Burnoutin faneille.

Pelin yksinpeli on hyvin yksinkertainen. Kuskit voivat hypätä joko kilpa-ajajaksi tai poliisiksi. Poliisin tavoite on pysäyttää kilpailijat, hinnalla millä hyvänsä. Kilpailijoiden tavoite on päästä poliisia karkuun. Hinnalla millä hyvänsä. Aseet eivät näyttele spektaakkelissa mitenkään pientä osaa. Piikkimattojen avulla pysähtyy auto kuin auto, emp puolestaan kiusaa kilpailijaa sotkemalla auton elektroniikat tasaisin väliajoin. Turbo lienee itsensä selittävä, ja oikein ajoitettu häirintäsykäys voi merkitä kärkipaikan ottamista.

Mitään monimutkaista tarinaa peliltä on turha odottaa. Kuskin suoritettua yhden kisan tai ajojahdin avautuu uusi. Peli etenee nopealla temmolla eikä päästä kisailijoita tylsistymään. Kisan voi suorittaa pelkällä pronssimitalilla, mutta yksinpelin tarkoitus on loppujen lopuksi kerätä kultaa jokaisesta kisasta, nostaa wanted-tasoa ja saada palkkioksi uusia autoja. Kaavaa toistetaan aina tasolle 20 asti, joka jälkeen moninpelimuoto jatkaa hupia.

Hot Pursuitin lisäksi mukana ovat time-trial, duel, gauntlet ja puhtaaseen kilpa-ajoon keskittyneet ajomuodot. Näitä on jopa harmittavan paljon Hot Pursuitiin verrattuna, sillä vain noin yksi neljästä kisasta on puhdasta romurallia. Time trial on pelimuotona kenties kaikkein turhauttavin, sillä poliisiautolla ajaessa myös törmäyksistä sakotetaan. Kultamitaliin saavutettavat ajat ovat myös melko tiukat, ja näiden pariin kuskit palaavat luultavasti uudestaan useampiakin kertoja.

Renkaat kirskuen

Need for Speed Hot Pursuit sisältää seitsemänkymmentä erilaista autoa, eikä perusmalleja ole päässyt joukkoon. Mukana ovat niin Mercedes McLaren kuin Bugatti Veyronin kolme eri versiota. Kauniisti mallinnetut autot ovat ilo silmälle. Valitettavasti ajotuntumasta ei aina voi sanoa samaa. Vaikka Hot Pursuitin ajomekaniikka toimii eittämättä mainiosti, ei autojen välillä huomaa useinkaan eroja. Hot Pursuitin massiivinen lista eri huippuvalmistaja käsittää kaikki legendaarisimmat urheiluautot aina Bugatti Veyronista McLaren Mercedekseen, mutta esimerkiksi näiden kahden välillä ei huomaa juuri eroa vauhdin lisäksi. Saati Bentleyn ja Porschen, vaikka painoeroa lienee noin tonni.

Tämä lienee se vedenjakaja Hot Pursuitin ja vakavampien autopelien, kuten Gran Turismon välillä. Hot Pursuitin ajamisen ilo tulee adrenaliinintäytteisistä kisoista tietokonetta ja ystäviä vastaan. Ei täydellisesti otetusta kaarteesta. Vaikka periaatteessa ajomallinnus pitää sisällään kaiken muiden autojen imussa ajamisesta täydellisesti ajoitettuihin jarrutuksiin ja slideen, ei virheistä juurikaan sakoteta. Tieltä rotkoon suistunut pelaaja menettää korkeintaan pari sekuntia kaulaa muihin kilpailijoihin. Vastaanottavassa päässä tämä on siunaus. Mutta kuskin nähdessä kilpailijan heti peräpeilistä takedownin ja karkuun kaasutuksen jälkeen alkavat ärräpäät lentämään.

Loppupään kisat eivät ole nimittäin mitenkään helppoja, ja joskus jopa huijaava tekoäly nostaa rumaa päätään. Pahimmillaan kuminauhan lailla toimivat tekoälykuskit pysyvät jatkuvasti aivan pelaajan perävaloissa kiinni, ja kaasuttavat joskus ohi niin jäätävää vauhtia ettei mikään maailman nitro tai imu riittäisi moiseen.

Tämä on kuitenkin loppujen lopuksi pelin henki. Hot Pursuit ei ole kilpa- vaan arcade-kaahaamista. Siihen kuuluvat epäreilut tilanteet, villit ulosajot ja muiden kilpailijoiden kiusaaminen. Vähänkään vakavammalla naamalla pelattuna idea hukkuu nopeasti. Täysin pinnalliseksi ajotuntumaa ei voi silti sanoa, sillä radat ovat usein varsin monimutkaisia sokkeloja, täynnä erilaisia vaihtoehtoisia reittejä, jotka joko ovat tai eivät ole nopeampia kuin päätie. Pelkästään näiden opetteluun saa tuhlattua aikaa ja energiaa siinä määrin ettei höttöistä mekaniikka ehdi enää ajattelemaan. Ja loppujen lopuksi: tämä on Need for Speed. Ei simulaatio.

You have taken the lead

Yksinpelin lisäksi Hot Pursuit sisältää moninpelin joka on nimetty autologiksi. Sen kautta pelaajat pystyvät kiusaamaan ystäviään peittoamalla heidän pohja-aikojaan, sekä ajamaan kilpaa netin kautta. Ajatus on tuttu Bluria pelanneille, eikä mikään ärsytä enempää kuin facebookkiin kesken päivää saapuva viesti jossa ilmoitetaan jonkun peitonneen huippuaikasi. Pelaajat voivat ottaa toisistaan mittaa myös oikeissa kisoissa, joissa Hot Pursuit on selkeästi parhaiten edustettuna.

Vaikka moninpelimuotoihin kuuluvat myös perinteisemmät kilpa-ajot, ei niitä pelaa juuri kukaan. Hot Pursuit on sen sijaan saanut vahvasti kannatusta, joka kertoo pelin löytäneen yleisönsä. Kisat ovat temmoltaan järkyttäviä, ja kaikki aseet ovat käytettävissä. Tämä johtaa useimmiten kaaokseen, jota Criterion on oppinut hallitsemaan Burnout-pelien kautta. Vaikka kuskien taso on kova, ovat työkalut kaikille samat. Mikään ei tunnu niin hyvältä kuin romuttaa kilpailijan auto loppusuoralla ja kaahata yksin maaliin.

Need for Speed: Hot Pursuit on arcade-kaahaajan unelma. Yksinpelissä riittää kymmeniksi tunneiksi tahkottavaa, ja moninpeli laulanee koneessani vielä kuukausia. Jos Gran Turismo ei kutitellut sinua oikealla tavalla, Hot Pursuit luultavasti tekee sen. Kromisella puskurilla ja kovaa takaapäin.

Toinen mielipide

Hot Pursuit on jälleen yksi Need for Speed -peli, mutta aivan uudella tekijäkaartilla. Taustalla on Burnout-sarjaa menestyksellisesti luotsannut Criterion, joka halusi palauttaa sarjan juurilleen – pääosassa ovat kalliit urheiluautot sekä kissa ja hiiri -leikki poliisien kanssa.

Pelissä pelataan sekä poliisina että karkulaisena. Ajaminen tapahtuu kuvitteellisessa Seacrestin piirikunnassa, joka on täynnä toinen toistaan hienompia maisemia – metsiä, aavikoita, vuoristoa ja mahtava rantatie meren tuntumassa. Toisaalta jos vauhtia on yli 200 kilometriä tunnissa, maisemia ei ehdi liiemmin katsella. Samaisesta syystä radat ovat useimmiten melko suoraviivaisia ja tarjoavat vain muutaman oikoreitin.

Moninpelipuolella Need for Speedin maailmaan tuodaan autolog-järjestelmä, joka kertoo pelaajalle automaattisesti kaverien ajosuorituksista ja kehottaa kilpailemaan keskenään. Mallia on otettu mistäpä muualtakaan kuin Facebookista, sillä autologin keskeisin ominaisuus on niin sanottu seinä, jolla voi laittaa kuulumisia.

Kun moninpelikin on toteutettu vankalla ammattitaidolla, ei Need for Speed: Hot Pursuitista ole oikein pahaa sanottavaa. Se ei luo mitään täysin uutta, mutta tekee kaiken niin itsevarmasti, että hurmaa kaaharin helposti.

Simon Elo