Need for Speed Most Wanted (PC, PS3, Xbox 360)

02.12.2012 16:00 Heikki Takala

Tekijä: Criterion Games
Julkaisija: EA
Testattu: Xbox 360
Saatavilla: PC, PlayStation 3, PlayStation Vita, Xbox 360
Tulossa: Wii U
Laitevaatimukset: Windows Vista/7, 2 Ghz quad-core, 4 Gt muistia, 20 Gt kiintolevytilaa, GTX 560 tai vastaava näytönohjain
Pelaajia: 1, 2-8 (internetissä)
Pelin kotisivu:www.needforspeed.com/most-wanted
Arvostelija: Heikki Takala

Sille on syy, että uusi Need for Speed: Most Wanted on ilman itsekritiikkiä otsikoitu: A Criterion Gameksi. Haastatellessani edellisen Need for Speed: The Runin tekijöitä kysyin, jotta mitä he imivät mukaansa Criterionin Need for Speed: Hot Pursuitista. Vastaus oli mieluisa: hauskuuden. Valitettavasti visio ei kohdannut aivan insinöörin taitoja ja The Run jäi torsoksi.

Nyt Criterion palaa suunnittelupöydän ääreen. Kaikki Burnoutista tunnetun studion liikkeet ovat tallella takedownista ja järjettömästä driftaamisesta alkaen. Most Wanted ottaa kuitenkin itsensä vakavammin kuin Hot Pursuit, vaikkakin vain marginaalisesti. Tämä varmasti miellyttää kuskeja jotka pitävät satunnaisen jarrun käyttämisesta autopeleissään ja lievä realismin viilaus tekee mekaniikalle enemmän kuin ensi alkuun uskoisi.

Taustatarinaa ei juuri ole, eikä autopeli sellaista kaipaa. Pelaaja heitetään lukuisten entistä nopeampien autojen rattiin ja haastetaan kisaamaan entistä vaikeammissa kilpailuissa. Samalla kerätään pisteitä, joilla avataan Most Wanted -luokan kisoja, joissa taistellaan mano-a-mano komeimmista kaaroista. Lähestymistapa on mukavan suoraviivainen. Kymmenen minuuttia käynnistämisen jälkeen kuskit driftaavat pitkin katuja, pakenevat poliiseja, hyppivät katumainosten läpi ja kiilaavat kanssakilpailijoita radalta. Ilman Takedown-hidastuksia. Koko kaupunki on heti auki pelaajille, eikä keinotekoisia esteitä juuri ole. Hyppyreitä on sen sijaan sitäkin enemmän.

Most Wantedin ajomekaniikka tasapainottelee jatkuvasti vakavan ja sekopäisen rajalla kallistumatta koskaan liiaksi kumpaankaan suuntaan. Täysin epärealistiset satojen metrien driftaukset tapahtuvat edelleen nappia painamalla. Ja kilpailijoiden kiilaaminen seiniin on enemmän kuin suotavaa. Kaikki tämä tapahtuu karmeassa vauhdissa keskellä ruuhkaista liikennettä, vältellen poliiseja jotka ovat enemmän kuin aggressiivisia. Liiallisesta mehustelusta on kuitenkin luovuttu. Kilpailijoiden töniminen seinään ei enää aiheuta hidastuksia, ja kisoja rytmittää realistisemman makuinen pellin räminä. Hyvä näin, sillä huristelu raskaan liikenteen seassa saattaisi muuttua nopeasti pelkäksi slow-motion festivaaliksi.

Avoimen maailman lähestymistapa toimii loistavasti. Kaupunkiin on ripoteltu kymmeniä erilaisia urheiluautoja. Jokaiselle autolle on viitisen kappaletta erilaisia kisoja tarjolla, jotka palkitsevat niin pistein kuin erilaisia modauksin. Useimmiten viimeisiin kisoihin ei ole mitään asiaa ilman kaikkia alkupuolen kisojen mukanaan tuomia parannuksia, mikä luo orgaanisen oppimiskynnyksen pelille. Kisat eivät näet ole läpihuutojuttuja. Tekoäly on vähintään yhtä aggressiivinen kuin ihmiskuski, eikä arastele käyttää kaikkia likaisia keinoja voiton tavoittelussa.

Siksi on hyvä että kuskit voivat kouluttaa itseään lukuisissa alkupään kisoissa pitkin kaupunkia. Autosta toiseen loikkiminen käy nappia painamalla, ja kartta opastaa nopeasti seuraavan mittelön luokse. Ja kun kisaus ei kiinnosta, peli pitää tarkkaa kirjaa muun muassa sellaisista asioista, kuin pisimmistä hypyistä, kovimmista ylinopeuksista, sekä kuinka kauan kuski kykenee välttelemään poliiseja.

Kaikki tämä luonnollisesti kerää lisää Most Wanted -pisteitä, ja tietyin väliajoin kotikaahari pääsee taistelemaan Most Wanted -luokan autosta. Nämä kisat poikkeavat rajusti normaaleista, ja ovat pikemminkin ennalta skriptattuja tapahtumia kuin kilpailuja. Useimmiten perässä ovat näet myös poliisit, jotka heittelevät jos jonkinlaisia esteitä pitkin teitä. Nämä esteet ovat aina samassa paikassa ja yhteenkin osuminen tarkoittaa liian usein leikin loppua. Most Wanted -autot ajavat aina samoja linjoja ja oikoteitä pitkin, joten kisojen voitto on enemmän kiinni hyvästä muistista kuin taidoista. Tässä mennään sikäli metsään, että The Run osoitti jo ettei elokuvallista elämystä kannata alkaa rakentamaan autopelin ympärille. Se ei toiminut silloin, eikä se toimi nytkään.

Niin mukavaa kuin yksin kaahailu onkin, moninpeli on Most Wantedin suola. Se on sitä mitä The Run ei ollut: hauskaa.

Autolog engage

Hot Pursuitin esittelemä Autolog on palannut parempana kuin koskaan. Olipa kyse ylinopeudesta, pisimmästä mainostaulun läpi tehdystä hypystä tai ajasta, jota kaveri on vältellyt poliiseja, kaikesta pidetään tarkkaa kirjaa, ja kaikki ilmestyvät haasteena käyttöliittymään. Jokaisen haasteen peittoamisesta tienataan lisää pisteitä, eikä Most Wanted tee juuri eroa yksi- tai moninpelin välille mitä edistykseen tulee.

Kaupunkiin mahtuu kerrallaan kahdeksan pelaajaa. Kisat ovat kaikkea kaahailun ja king of the hillin väliltä. Edellinen on sanalla sanoen järjetön moninpelimuoto, jossa pelaajat ohjataan ajamaan mahdollisimman nopeasti tiettyyn pisteeseen kartalla, ja pysymään siinä. Kaikki on sallittua, ja törmäilyn suma on kerta kaikkiaan kaoottinen.

Moninpeli on muutenkin varsin vapaamielistä. Pelaajat kaahailevat pitkin kaupungin katuja kunnes autolog ohjaa heidät yhteen paikkaan. Tästä alkaa kisa, joka arvotaan satunnaisesti. Tämä turvaa moninpeliin jatkuvan yllätyksen vivahteen.

Usein kyseessä on joko tiiminä tai yksin ajettava nopeuskilpailu. Yksin ajettuna säännöt ovat suoraviivaiset. Ensimmäinen maalissa voittaa. Mutta tiiminä tahkottuna se joukkue, joka kerää eniten pisteitä voittaa. Tämä rohkaisee kuskeja ajamaan milloin minkäkin kyltin läpi, ja suoraan sanottuna sikailemaan vastatiimin kustannuksella niin paljon kuin mahdollista. Itselleni tämä pelimuoto muodostui nopeasti nautinnollisimmaksi, sillä ajolinjojen pito missä tahansa tilanteessa on omalle ajotyylilleni kuin tervan juomista.

Eikä kaikki toiminta todellakaan tapahdu aina katutasossa. Jotkut jatkuvasti kisojen aikana generoiduista tavoitteista ovat täysin mystisissä paikoissa, joiden saavuttaminen vaatii hyppelyä rampilta toiselle ja luovaa driftauksen käyttöä.

Ja hiiteen yksinpelin autojen keräilyt. Moninpelissä kaikki autot ovat heti käytettävissä. Ei mitään keräilyä eikä minkäänlaisia avattavia palkintoja. Valitse kaarasi ja kaahaa. Most Wanted on löytänyt tavan, jolla moninpeli on hauskaa vaikka et koskaan voittaisi yhtäkään kisaa. Viimeinen sija ei juuri haittaa kun on törmäilyllään pilannut kaikkien muiden tuloksen ja sabotoinut paalupaikan kerta toisensa jälkeen täysin typerillä kanttauksilla suoraan haastajan persuksiin.

Most Wanted ei siis ole missään mielessä vakavien autoharrastajien juttu. Realismia on turha hakea yksin- tai moninpelin puolelta, mutta ne jotka haluavat vain pitää hauskaa, driftata ja törmäillä ovat kuin kotonaan. Itse en voisi pyytää parempaa.

Teknisesti kaikki ei kuitenkaan ole kunnossa. Most Wanted on kaunis. Liian kaunis. Ainakin Xbox-versio kärsi turhan usein ruudunpäivitysongelmista, ja latausajat voisivat olla lyhyempiä. Varsinkin, kun yksinpelin puolella kisojen jatkuva alusta aloittaminen on enemmän sääntö kuin poikkeus.

Mutta edellinen onkin ainoa asia josta löytyy valittamisen aihetta. Criterion ei ole yrittänyt tehdä vakavaa peliä, eikä sitä tule ottaa sellaisena. Most Wanted ei takuulla miellytä Forzan ystäviä. Se on täysin eri planeetalta. Mutta jos nautit Burnoutista ja pidät kaikkeen mahdolliseen törmäilystä, hyndeistä ja poliisin välttelemisestä, Most Wanted palkitsee vuoden parhaana ajokokemuksena.