Sonic Boom: Rise of Lyric (Wii U)

21.01.2015 15:02 Muropaketin toimitus

Tekijä: Big Red Button Entertainment
Julkaisija: Sega
Testattu: Wii U
Saatavilla: 3DS, Wii U
Pelaajia: 1, 2-4 (samalla koneella)
Pelin kotisivu: http://www.sonicthehedgehog.com/boom/en/
Arvostelija: Julius Jämsén

Sonic on juostessaan ottanut useita harha-askelia. Uusin matka upottavalle maalle ei ole nimestään huolimatta siiliteemainen musiikkipeli, mutta Lyricin nousulla on Sinisen Siilin klassisten seikkailujen kanssa yhtä paljon tekemistä kuin putkimiesten urotöillä ja mikroautoilulla.

Nopeatempoisesta kaksiulotteisesta tasoloikasta on kuljettu kauas. Sonicin uusin seikkailu on lähinnä tärähtänyt valokopio erään Lombaxin ja hänen robottikumppaninsa matkoista. Galaktiselta kaksikolta on lainattu paljon: Boom näet tuo mukanaan muun muassa hassuja aseita, heittokoukun, viholliset ja näiden ruumiinosien keräilyn. Muiltakin on vilkaistu vaivihkaa mallia. Mutta, kun peli koittaa uudistaa toimintaansa minipeleillä, tulee mieleen vain yksi ajatus: ”tämä tehtiin paremmin siinä toisessa pelissä”.

”Not cool, Sonic!”

Tarina alkaa kohtauksella, jossa Sonic ammutaan tuhannen päreiksi. Tätä täysin turhaa episodia seuraa hyppäys aikaisempaan ajankohtaan ja peli alkaa. Tapahtumat pyörähtävät liikkeelle, kun Sonic vapauttaa vuosituhanneksi vangitun lisko-kone –hybridin Lyricin vankilastaan, jonka seinät on mystisesti koristeltu sinisen sankarimme kuvilla. Mistä on kysymys? Huikeaa tarinaa on turha odottaa, mutta tapahtumat jaksavat kyllä viihdyttää läpi pelin.

Kampanjassa on yhtäaikaisesti pelattavana neljä hahmoa: Sonicin lisäksi nähdään tuttuja kasvoja Knucklesin, Amyn ja Tailsin muodossa. Napin painalluksella hahmorosterista valikoituu kuhunkin tilanteeseen sopiva hahmo: Tails lentää, Amy hoitaa tasoloikan ja Knuckles on kiintynyt kalliokiipeilyyn. Sonic on kaveruksista ylivoimaisesti tylsin pelattava.

Hiomatonta korukiveä

Pelintekijät halusivat kaikki sankarinsa kerralla ruudulle, mikä aiheuttaa pelin sulavuudessa ja ulkoasussa suurimman kauneusvirheen. Omatoimisesti juostessaan hahmot pysyttelevät pelaajan lähettyvillä. Kameran taakse pudottuaan hahmot ilmestyvät takaisin muodostelmaan, tippuvat taas ja niin edespäin. Pelaamista tämä ei haittaa mutta ruudulla välähtelevät hahmot ovat hieman surkuhupaisa näky. Muutamaan otteeseen itsenäisesti vaeltavat hahmot saivat itsensä jumiin, jolloin pelaajan täytyi palata taaksepäin noutamaan näitä.

Tällaisia pieniä, tai itse asiassa suuria, epäkohtia peli on pullollaan. Sonicille ominaiset juoksemisosiot tapahtuvat olan takaa kuvattuna, ja on toteutettu hirveästi. Reaktioaikaa saatikka rangaistuksia ei ole, joten matka taittuu suoraan esteiden läpi. Olettaen, että pelaajalle annetaan edes vapaus ohjata, vauhdikkaimmat osiot kun vaikuttavat vahvasti ennalta suunnitelluilta.

Sonic-peliksi tästä ei ole millään, vaan tarkempi kuvaus olisi sanoa sitä tasoloikkapainotteiseksi Ratchet & Clank –klooniksi. Tämäkin tosin vesitetään rajaamalla taistelua. Kussakin kentässä vain yksi kertakäyttöinen Hassu Ase ™, jolla saa hengiltä yhden vastustajan, sillä Lyricin robotit kestävät vahinkoa enemmän kuin Nathan Draken kilpakumppanien joukot. Tasohyppelyosuudet ovat pelin onnistunein alue. Varsinkin Amyn osuudet ovat miellyttäviä, joskin todella yksinkertaisia.

Salahuoneiden ja piilotettujen esineiden löytäminen on peleissä yleensä miellyttävä kokemus mutta Sonicin löydökset ovat mitäänsanomattomia: aarrearkut sisältävät robottien irtoraajoja ja muita keräilykohteita ovat yhden kruunun miljoona kloonia ja maan alta kaivettava roska, joista jälkimmäisillä ostetaan lisää kruunuja. Kruunuilla voi sentään kehittää hahmoa, mutta tämäkin tapahtuu ”kestät yhden iskun enemmän” –tyyppisten yhdentekevyyksien kautta. Piilojen etsiminen on myös ainut asia, johon ohjaimen ruutua käytetään. Toteutus on surullinen, sillä piilot näkyvät myös ilman ruudun painamisesta ilmaantuvaa röntgen-filtteriä. Esimerkiksi toimiva kartta olisi ollut parempi ratkaisu, sillä nykyisellään kartta on epämääräisyyden perikuva.

Viimeisen sanan saa….

Sonic Boom on pelinä hieman kuiva tapaus. Konseptin raamit ovat paikoillaan, mutta se tarvitsee täytteekseen enemmän peliä. Potentiaalia on mutta hyödyntämisen sijaan sitä vain vilautellaan. Tätä kuvastavat parhaiten aseet, joista jokaista tosiaan käytetään tarinassa kymmenen sekuntia kutakin. Se mitä on, toimii, mutta tässä muodossa Sonicin seikkailu on hyvin kertakäyttöinen ja pelillisesti köyhä.

Dialogi, välianimaatiot ja värikkäät maisemat taas erottuvat edukseen. Sonicin sanailu toki flirttailee myötähäpeän kanssa, mutta veteen piirretyn viivan happoisuus ei ylitä sallittuja lukemia. Dialogia on huomattavan paljon ja samoja juttuja kuulee harvoin. Ikävä kyllä dubbaus kotosuomeksi loistaa poissaolollaan, joten nokkelatkin sanaleikit jäävät kohdeyleisönsä ulottumattomiin.

Lopputekstien aikana tunnelmat olivat yllättävänkin hyvät: ennakko-odotuksista huolimatta tunsin itseni viihdytetyksi. Efekti on sama kuin poistuessa elokuvateatterista kesän toimintapläjäyksen jälkeen: toistellaan kaverille one-linereita, hehkutetaan erikoistehosteita ja ollaan hetki jopa innoissaan, kunnes muistetaan, että kiiltävän ulkokuoren alla oli paperin ohuita hahmoja ja typerä juoni. Mutta teatterissa istuttiin silti penkin reunalla.

Näkemäni pohjalta aion tutustua pelin pohjustamaan piirrossarjaan, jos se joskus rantautuu tänne pohjolaan. Ja mikäli kyseinen sarja valloittaa perheenne nuorimmat, voin peliä voi jopa suositella. Lapsille suunnattuna lisenssipelinä ajateltuna Sonic Boom: Rise of Lyric on kuitenkin mukava ilmestys. Sonicin faneille ja varttuneemmalle pelaajakunnalle se on kuitenkin auttamaton pettymys.