Titanfall (PC, Xbox 360, Xbox One)

31.03.2014 13:51 Miikka Lehtonen

Tekijä: Respawn Entertainment
Julkaisija: EA
Testattu: Windows 8.1, Intel Core i5-4670K, 16 Gt keskusmuistia, Radeon R9 280X
Saatavilla: PC, Xbox One
Tulossa: Xbox 360
Laitevaatimukset: Windows 7, Celeron E3200, 4 Gt keskusmuistia, GeForce 8800 GT
Pelaajia: 2-12 (internetissä)
Pelin kotisivu: http://titanfall.com
Arvostelija: Miikka Lehtonen

Mitä jos sanoisin, että joku otti ja yhdisti Call of Dutyn, Battletechin ja Mirror’s Edgen? Todennäköisesti tämän lukiessaan useampikin lukija joko kuolasi hillittömästi tai kirkui kauhusta. Enkä syytä.

Itsekin ennakkoon odottelin kevään puhutuinta räiskintäpeliä, Titanfallia, sekaisten tunteiden vallassa. Toisaalta vähän pelotti, mutta kun se beta teki niin pahuksen hyvän vaikutuksen. Ja nyt se on sitten täällä.

Kun Activisionilla ja entisillä Infinity Ward –heeboilla meni sukset ristiin, voittaja oli EA. Firma löi taaloja tiskiin ja haali miekkoset leipiinsä tehtailemaan heidän piikkiinsä peliä, josta ei tiedetty kuin se tärkein: sitä suunnitteli kaksikko, joka oli luonut pelimaailman senhetkisen suurimman ja kauneimman jättiläisen, Call of Dutyn.

Tämän perusteella miltei kaikki toki arvasivat, että nettiräiskintäähän sieltä on tulossa. Ja vieläpä todennäköisesti Call of Duty –puusta veistettynä, sillä sitähän EA on halunnut jo vuosia. Omaa Call of Dutyään. Medal of Honorilta se ei onnistunut alkuunkaan, mutta niin siinä vain kävi, että sepän hommiin kannattaa palkata seppä, sillä Jason West ja Vince Zampella ovat kätyreineen tehtailleet pelin, jolla kelpaa pröystäillä.

We have titanfall!

Titanfall keskittyy – kuinkas muuten – synkkään kaukotulevaisuuteen, jossa ihmiskunta on taas kerran rassannut planeettansa puhtaaksi resursseista ja luonut katseensa avaruuteen. Sieltä on löytynyt resurssikelpoinen planeetta poikineen, mutta yllättäen kaikille ei passaa se, että muutamat harvat ja valitut haalivat voitot tililleen. Niinpä syttyy sisällissota.

Koska kyse on kaukaisesta tulevaisuudesta, sotaa käydään tietenkin tulevaisuuden keinoin. Kuinka ollakaan, planeetalta jos toiseltakin sattuu löytymään kotitarpeiksi jättimäisiä taistelupukuja, joita rauhan aikaan käytettiin työvälineinä. Mutta miksipä sitä ei tulevaisuuden traktorille voisi lyödä kouraan 40mm pikatykkiä ja lähteä sillä kouluttamaan anarkomarkoja?

Nämä sotakoneet ovat tietenkin niitä pelin nimeenkin livahtaneita titaaneita, jotka eivät kuitenkaan ole aivan sodan pääosassa. Valtaosan ajasta kun liikutaan jalan, kuin Mirror’s Edgen ja Call of Dutyn jälkeläisessä konsanaan. Sankarimme juoksevat maassa, seinillä, puhelinlangoilla ja ihan missä muualla sattuukaan huvittamaan. Parkour tuplahyppyineen, seinäjuoksuineen ja kiipeilyineen kun on päivän sana.

PC-pelikuvaa (720p)

Sotaa käydäänkin todella kolmiuloitteisesti, sillä turvallisinkaan linnoitus ei ole niin turvallinen, ettei vastustajan näkymätön ninja onnistu, no, ninjailemaan itseään sisään jonkun kattoikkunan kautta haulikko kainalossaan. Jos Titanfallia pelaa kuin Call of Dutyä konsanaan, eli maassa juosten, tekee sen väärin. Ja todennäköisesti tuloksena on paska pelikokemus.

Tämä on hyvä ja kova juttu, sillä muuten Titanfall tuntuu Call of Dutyltä. Siis hyvässä mielessä. Aseiden käsittely tuntuu hyvältä, liikkumisnopeus ja pelin tempo ovat kumpikin nappiin säädettyjä ja pyssyissä on myös pysäytysvoimaa sen verran, että kun preka-eetua pamauttaa haulikolla, tämä tietää tulleensa pamautetuksi.

Mikä virka on sitten titaaneilla? Ne ovat käytännössä korvanneet Call of Dutyn killstreakit. Oletusarvoisesti titaanin saa käyttöönsä kerran viidessä minuutissa, mutta taistelukentällä pätemällä kellosta lentää aikaa pois heittämällä. Mitä paremmin siis pelaa, sitä useammin pääsee kivitalon kokoisen taistelukoneen puikkoihin.

PC-pelikuvaa (720p)

Ratkaisu on erinomainen. Titaanit ovat peliin tullessaan voimakkaita, mutta eivät pysäyttämättömiä huippuhetkiä. Ne vetävät puoleensa katseita ja vihollisen tulta muodostuen näin luonnollisesti taistelun ja pelin keskipisteiksi. Samalla ne eivät kuitenkaan ole käytössä aivan jatkuvasti – joskin hyvin pelaamalla titaanin saa helposti käyttöönsä minuutin tai parin välein – joten raketit roihuten taivaalta putoava titaani tuntuu aina todella hyvältä. Onnistuin, tässä palkintoni!

Titaanit on myös tasapainotettu mainiosti. Suoraan avoimessa maastossa ne niittävät jalkaväkeä kuin leikkuupuimuri viljaa, mutta avointa maastoa ei ole aina niin paljon kuin voisi toivoa. Ei ainakaan pelissä, jossa jalkaväki hyppii katoilla, juoksee seinillä ja liukuu taivaalla köysissä. Niinpä ovelasti pelaamalla ja paikkansa valitsemalla yksinäinen sinkomies voi helposti pistää pakettiin useammankin titaanin, vaikka sitten hyppäämällä tällaisen harteille ja paukuttamalla rynkyllä suoraan suojien läpi titaanin pehmeisiin sisuksiin.

Feels good, man

Titanfall on siitä kiva peli, että se luo luonnostaan jatkuvasti huippuhetkiä. Näyttävä, todella nasevasti animoitu ja liikkumaan kutsuva peli saa kuin vahingossa koko ajan aikaan todella hienoja hetkiä ja sotatarinoita, joita kelpaa kaverin kanssa vaihdella tuoppien ääressä. ”Siinä minä olin, Atlas-titaanin selässä, ampumassa sitä rynkyllä paskaksi, kun pilotti hyppäsi ulos ampumaan minua haulikolla. Mutta minähän olin kylvänyt titaanin täyteen kasapanoksia, joten kun paskiainen avasi luukkunsa, minä hyppäsin pois ja räjäytin ilmalennon aikana panokset, pamauttaen titaanin räjähdyksellä pari muutakin sotilasta kappaleiksi” ja niin edelleen.

Oikeastihan tämä ei tietenkään ole mikään vahinko, vaan vuosikausien työn tulos ja osoitus siitä, että Respawnin tytöt ja pojat osaavat hommansa. Erinomaista pelisuunnittelua, siis. Ja tuntuuhan se Titanfall muutenkin todella hyvältä. Itse en aina jaksa nettiräiskinnöistä niin innostua, mutta jotenkin tällä kertaa oppimiskäyrä ja haasteen taso on saatu viilattua juuri kohdalleen.

Ehkä se johtuu osittain siitä, että pelaajia on kentällä verrattain vähän. Titanfallhan on maksimissaan 6v6-peli, joskin taistelukentällä juoksentelee koko ajan kymmenittäin tekoälyn sotureita. Näitä tappamalla voi myös auttaa tiimiään, joten vaikka ei ihan sillä hetkellä juuri päriseviä CS-teinejä vastaan pärjäisikään, voi aina auttaa tiimiään. Mainio oivallus.

Pelitilat toimivat myös mainiosti. Pääasiassa. Tuntuu vahvasti siltä, kuin Zampella ja West olisivat jotenkin, kenties vaikka maailman suosituinta FPS:ää testatessaan ja sen pelaajatilastoja tutkiessaan, saaneet selville, mitä ihmiset räiskintäpeliltään haluavat. Kaikki tarpeelliset ruudut on rastitettu. Team deathmatch, lipunryöstö, kiintopisteiden hallinta, titaanideathmatch ja muut perusteet löytyvät, samoin kuin pelissä pätemällä kerättävät kokemustasot ja sitä myötä avattavat uudet lelut ja herkut. Addiktiivista kamaa, aivan kuin Call of Dutyssä aikanaan.

Juuri nyt Titanfall siis omistaa urakalla, mutta miten on tulevaisuudessa?

Xbox One -pelikuvaa beta-versiosta (1080p)

Itku lyhyestä ilosta?

Titanfallin suurin ongelma on, että sitä ei ole kovin paljon. 15 moninpelikarttaa on toki kiva määrä, joskin osa kartoista tuntuu niin samanlaisilta, että rehellisesti sanoen yllätyin, kun näin, että karttoja oli oikeasti niin paljon.

Lisää on tulossa maksullisen DLC:n muodossa, mikä on perinteisesti ollut hyvä keino halkaista pelaajakanta kahtia. Miten käy, kun osa porukasta ostaa DLC:t ja osa ei? Riittääkö pelaajia? Hajoavatko kaveriporukat omaan sisällissotaansa? Pelitilojakaan ei ole kamalasti, mutta toisaalta itse en kyllä varsinaisesti kaivannut mitään muuta. Kuten totesin, on melkein kuin Respawn tietäisi tasan tarkkaan, mitä räiskintäpeliltä odotetaan ja keskittyi nyt tarjoamaan ne jutut.

Erilaisia aseita on myös sangen niukasti. Eihän niitä toki kymmeniä erilaisia tarvita, mutta lisävaihtoehdot olisivat silti tulleet tarpeeseen. Minun oloni oli sellainen, kuin olisin siinä 20. kokemustason kieppeillä jo kerännyt kaikki haluamani roippeet, minkä jälkeen tulevaisuus näyttikin hieman karulta.

Tätä kompensoidaan sillä, että kun avaa käyttöönsä vaikka haulikon, saa vain sen perusmutkan. Kaikki parannusosat – joita on kourallinen – täytyy avata tekemällä aseilla erilaisia haasteita. Tapa 20 vihollissotilasta, tuhoa kolme titaania, tuhoa titaani rynkyllä, niin edelleen. Hauskaa ja palkitsevaa.

Suurin ongelma on luokattoman huono yksinpeli. En oikeastaan haluaisi edes kutsua sitä yksinpeliksi, sillä se on kokoelma moninpelimatseja, joiden aikana ruudun yläkulmassa pyöritetään sekavaa ja mitäänsanomatonta radiodraamaa. Tai hitostako minä tietäisin, onko radiodraama laadukas vai ei? Oletteko koittaneet ikinä seurata jotain juonellista tarinaa samalla kun pelaatte täyttä huomiotanne vaativaa moninpelitilaa? Ei onnistu ihan helpolla!

Mutta toisaalta, ketä kiinnostaa? Titanfall on alusta saakka suunniteltu selvästi puhtaaksi moninpeliksi ja sellaisena se myös on mainio. Peruspelattavuus toimii erinomaisesti, titaanit ovat pahuksen hauskoja ja mukana on sen verran omaperäisiä ideoita, että touhu tuntuu tuoreelta. Mitäs sanoisitte vaikka siitä, että rundin jälkeen voittajat jahtaavat häviäijä näiden paetessa kartan läpi jossain odottavaa dropshipiä kohti? Jos häviäjät pääsevät pakoon, tuloksena on heille mojova pistebonus. Hauskaa!

PC-pelikuvaa (720p)

Suoraan sanoen touhusta paistaa läpi se, että joko Respawnilta on loppunut aika kesken tai rahamiehet ovat kylmästi lyöneet pelin keskeltä poikki ja päättäneet, että loput myydään joko DLC:nä tai säästetään väistämätöntä Titanfall 2:ta varten. Tämä näkyy myös monista pikkujutuista. Omia loadoutejaan ei voi nimetä, matchmaker heittää surutta kuuden 5. prestige-tason veteraanin tiimin ja puoli tusinaa ykköstason nyyppää vastakkain ja niin edelleen. Homma olisi kaivannut vielä kuukauden tai parin viimeistelyä. Päivityksiä on toki tulossa, mutta koska?

Itse olen viimeiset pari viikkoa tahkonnut Titanfallia tatti ojossa, mutta raja alkaa tulla jo vastaan ja on hieman kyseenalaista, kauanko vielä jaksan. Sen voikin sitten jokainen päätellä, onko jokunen kymmentä pelituntia riittävä vastine vajaan 70 euron investoinnille.

Itse totean, että pelinavauksena Titanfall on mainio. Se todistaa, että Respawn osaa tehdä toimivia ja hyviä räiskintäpelejä ja jättää minut haluamaan jatko-osaa. Toisaalta se on vähän paska juttu, että odotan jo nyt kaksi viikkoa vanhan pelin jatko-osaa, mutta minkäs teet: olo on sellainen, että vasta se tulee todella lunastamaan Titanfallin odotukset ja että nyt pelaamme miltei betaversiota.

Toinen mielipide

Tarvitaan aika paljon munaa lähteä AAA-luokan hippasille FPS-genren kanssa. Tuskin tarvitsee syväanalysoida, mitkä kaksi isoa peliä ovat hallinneet markkinoita jo vuosia. Itsevarmuutta ja ihailtavaa röyhkeyttä kuitenkin vielä löytyy muualtakin, kuin rakkaan naapurimaamme Nopalta, tai ikuisuuden holhoajien vuosittaisilta lämpöpölähdyksiltä Amerikan Kaliforniasta.

Ilmeisesti isompi auringonpistos jäi kuitenkin hampaan koloon, kun herrat Jason West ja Vince Zampella jättivät Infinity Wardin ja perustivat uuden puljun. Kun Titanfall lopulta julkistettiin, niin mietin ovatko herraparat saaneet lämpöhalvauksen. Titaanien sateella ja Call of Dutyllä kun on valtavasti samoja oireita. Eihän se tietysti ihme ole, että peleistä löytyy jotain samaa, sillä Westillä ja Zamplellalla on pitkä historia CoDien parissa. Sitten itse Kohtalo töni herrat evakkoon Infinity Wardilta Modern Warfare 2:n jälkeen.

Joskus Kohtalo on narttu ja muutosten hyvät tuulet haihtuvat savuna ilmaan sen sileän tien, mutta niin ei ole Titanfallin kanssa, pikemminkin ihan päinvastoin. Iso kiitos ja kumarrus siitä, sillä herrat jättivät vanhan taakseen ja tekivät jotain oikeasti uutta. Titanfall on ensinäkin vallattoman muikea, uudenlainen ensimmäisen persoonan kokonaisuus pilotin ja titaanin välisistä kanssakäymisistä. Se toimii niin kuin pitääkin ja ennen kaikkea se on perhanan mukava pelata.

Toisekseen se on ehkä pienoinen keson heiluttelu Respawnilta niiden kaikkien kymmenen (+ lisälevyt) Call of Duty -pelin suuntaan. ”Nyt riittää, enää ei tarvitse pelata CoDia pelatakseen peliä, jonka pelattavuus on kuin CoDia, jota voi pelata kuin CoDia, ilman että kannessa lukee CoDia.” Eivät CoDitkaan huonoja ole, mutta vaihtoehdot ovat erittäin tervetulleita. Titanfallille löytyy siten takuuvarma paikka pelihyllystäni, vaikka julkaisu tapahtuikin hippasen hassuun saumaan molemmilla Xbox-versioilla.

Xbox 360 -versio

Se on selvää, että eräs edellä mainittu peli hallitsi kukkulankuninkaan elkein jo yhdeksättä vuottaan käyvää seitsemättä konsolisukupolvea. Viimeisiä vuosiaan vetävä 360 sai kuitenkin vielä yhden kunnon oljenkorren titaanien tulosta. Kaivattua piristystä tutuille markkinoille saatiin, pelaajia riittää ja Respawn on avoimin mielin viilaamassa pelistä mahdollisimman mukavaa kokemusta.

Jos ihan rehellisiä ollaan, niin peli kyllä toimii ja iski särmähalon lailla, mutta takaraivossa oli outo tunne, että kiinnostaako peli parin viikon tiiviin titanittelun jälkeen. No eihän se oikein pitänyt otteessaan toivotulla tavalla ja kiinnostus laski, kuin lehmän häntä. Miksi?

Siksi, että pelimuotoja nyt ainakin olisi voinut olla enemmän, ja niin ironiselta kuin se titaanipelissä kuulostaakin, voisi osa muodoista ottaa enemmän irti mainioista piloteista. Lisäksi mukana olisi voinut olla myös jotain yksin- ja yhteistyöpelaamiskivaa. Nyt kampanja tuntuu turhalta puurtamiselta kentästä ja parista pelimuodosta toiseen, eikä meikäläistä kiinnostanut koskaan kummankaan osapuolen tekemiset ja motivaatiot. Pelimuotoja siis kaivataan lisää.

Kaikki muu toimiikin sitten ilahduttavan hyvin. 15 kentästä kaikki ovat tavalla tai toisella hyviä. Titaaneilla on tilaa rällästää ja pilottien parkourkikkailua puoltaa hyvä kenttäsuunnittelu. Pidän myös niukasta asevalikoimasta. Aluksi jännitystä aiheuttanut SMART-pistoolikaan ei riko tasapainoa, vaikka muutaman kerran on tullut vastaan tilanteita, jolloin pistooli on reagoinut nopeammin kuin ohijuoksevan pelaajan ihmissilmä. Se on jokainen kerta kyrsinyt.

En myöskään ollut alussa täysin vakuuttunut titaaneista. Mokomat näyttivät kankeilta käveleviltä tankeilta, vaikka toivatkin kaavaan sitä kaivattua vaihtelua. Pelkäsin, että peli olisi nopeatempoinen ja arcademainen titaanipeli, jossa pilotit ovat sivuosassa ja niillä pelataan vain pakon edessä. Onneksi pelko osoittautui täysin turhaksi. On mukava itse päättää pelityylinsä ja uutuudenviehätyksen ihmettelyn jälkeen huomasin pelaavani lähes jatkuvasti pilotilla automaattititaanin rymistellessä perässä. Kankeudesta puheen ollen, selväksi suosikiksi nousi kun nousikin, se kaikista kankein Ogre..

Titanfall on hyvä peli 360-boxille. Mukava, että näinkin myöhään elinkaarta masiina saa tämän kaltaisen pelin, jonka genreässä ei vanhoja valtiaita noin vain horjuteta palliltaan. Respawn kuitenkin lähti röyhkeästi haastajan elkein hippasille ja se on pirun hieno juttu. Aivan se ei 360-sukupolvessa ota valtaa itsellensä, mutta jakaa pallin hyvän ja toimivan kokonaisuutensa puolesta.

Xbox One -versio

Se missä vanhan sukupolven Titanfall tuli myöhään, saa One omansa jo siittiövaiheessa. Tähän on pakko todeta, että peli on yksi ensimmäisen puolen vuoden laihan pelikirjaston valopilkuista. Onella Titanfall ottaa ainakin meikäläisen listalla ykköspaikan Call of Duty: Ghostsin ja Battlefield 4:n nenän edestä.

Seuraava asia on ehkä turhaa nillittämistä, mutta sanon siitä silti. Pistin One-version julkaisun jälkeen myös Xbox 360 –version tulille. Kuten arvata saattaa, eroja löytyy mutta yllättävän vähän ja yllättävistä paikoista. Tietysti peli näyttää paremmalta ja pyörii tasaisemmin. Onen grafiikan terävyyden ja sulavuuden ansiosta pilotteja on helpompi nähdä ja ampua kauempaakin, mikä jännästi muuttaa pelin luonnetta. Sama peli, kaksi eri konetta, mutta niin ne vain tuntuvat miltei eri peliltä.

360-versiossa pelataankin enemmän lähietäisyydellä ja kingerretään vastustahan iholle aktiivisesti. Samaan aikaan Onella täytyy olla koko ajan silmä kovana, sillä noutaja vaanii herkässä myös kauempaa. Jostain syystä lähes jokainen matsi on siitä johtuen hidastempoisempaa sotimista ja sopii paremmin ainakin tämmöiselle kävylle. Hassusti siis se suurin ero versioiden välillä on pelaajien tapa pelata, eivät tekniset erot.

Onella oli aluksi myös ongelmia nettiyhteyksien kanssa. Alhaisin verkkoviive oli lähes aina 70-80 millisekunnin luokkaa, mikä on aika paljon nopeatempoiselle räiskinnälle. Onneksi 360-version lanseeraus helpotti touhua. Viive laski huomattavasti, eikä satunnaisia serveriltä tippumisiakaan enää esiinny entiseen tapaan.

Vaan kunpa pelattavaa vain tulisi enemmän. Yksi karttapaketti ei vielä kokonaisuutta pelasta ja luvatut uudet pelimuodot odotuttavat saapumistaan. Mieleen hiipuu väkisinkin tunne, ensimmäinen titaanien tippuminen on Respawnille enemmänkin hyvä ja pari viikkoa täysin rinnoin pelattava demo, jonka pohjalle rakennetaan Titanfall 2.

Demo tahi ei, Titanfall on tämän hetken nohevinta moninpeli-FPS:ää. Toivon vilpittömästi, että kehitysmaiden One-lanseerauksessa peli saa voimahaleja ja uutta puhtia tulevan talven pelitulvan keskelle.

Kalle Laakso