Uusimmat

Deus Ex: Mankind Divided esiteltiin virallisesti [video]

09.04.2015 12:00 Jukka O. Kauppinen

Square Enix ja Eidos Montreal ovat nyt esitelleet virallisesti uuden Deus Ex –seikkailunsa. Deus Ex: Mankind Divided  on tulossa kuten eilen ehdimmekin jo ennakoimaan, mutta julkaisupäivää ei Square kertonut vieläkään.

Kaksi vuotta Human Revolutionin jälkeen sijoittuva Mankind Divided kertoo sosiaalisen ja poliittisen kaaoksen keskelle joutuneesta yhteiskunnasta, jossa normien ja bioaugmentoitujen ihmisten kahnaus kuumentuu avoimeksi kahinaksi. Kuka on ihminen? Mikä on ihminen? Miten mitataan ihminen?

Peli vaikuttaa pohjimmiltaan hyvinkin Human Revolution –henkiseltä, mutta sen kehutaan olevan myös avoimempi, vapaampi ja upeampi kuin koskaan ennen. Uusi Dawn Engine –pelimoottori renderöi ruuduille uuden sukupolven pelivisuaaleja ja tekijät takovat bittiä yhdessä muun muassa AMD:n kanssa ja lupaavat tukea DirectX 12:sta täysillä.

 

Sanotaan näin, että asetelma toimii ainakin minuun ihan täysillä. Human Revolutionin läpipeluu oli yksi parhaista pelielämyksistä vuosiin, joten toivottavasti tämäkin jytää yhtä vahvasti.

Lisätietoja: http://www.deusex.com/

Lisää aiheesta

Deus Ex (PS2) 

Deus Ex: Human Revolution – salat avautuvat haastattelussa (osat 1-5) 

Deus Ex: Human Revolution (PC) 

Deus Ex: Human Revolution Director’s Cut (Wii U) 

Deus Ex: Human Revolution -ensikosketus osa 1 – ylösnousemus  

Deus Ex: Human Revolution -ensikosketus osa 2 – bioaugmentoitu vapaus 

Deus Ex: Invisible War (PC, Xbox) 

Warren Spector – pelimaailman arkkivelho 

Muropaketin uusimmat